Olemmeko me todella tällaisia?
Lena Andersson läpivalaisee ruotsalaisten
tekopyhyyttä ja omahyväisyyttä tarkkanäköisistä moraliteeteista koostuvassa
teoksessaan Tutkielma inhimillisestä
käyttäytymisestä.
Hänen mielestään
elämä tapahtui vähäisissä ja yksinkertaisissa asioissa, ja niissä elämää myös
laiminlyötiin. Kaikki mikä kiinnosti ihmisiä oli Simonesta kiinnostavaa ja
hänen huomionsa arvoista.
Ruotsalainen Lena Andersson tuli tutuksi August-palkinnon voittaneella teoksellaan Omavaltaista menettelyä, jossa hän tarkasteli vallankäyttöä ihmissuhteissa. Samaa aihetta hän käsittelee satiirisesti uusimmassa suomennoksessaan Tutkielma inhimillisestä käyttäytymisestä (Siltala).
Teos koostuu tarinaryppäistä, kirjailijan omien sanojen
mukaan ”moraliteeteista, elämän pirstaleista”, jotka on nimetty niissä esiintyvien
naisten mukaan. Koin itseni salapoliisiksi bongatessani toistensa tarinoissa piipahtelevia
rakkautta ja hyväksyntää kaipaavia naisia. Ajan myötä he ovat jatkaneet
elämäänsä, ja heidän olosuhteensa ovat muuttuneet. Asenteet eivät niinkään.
Yhden heistä, Amandan tapaan nuorena naisena, jolla on jo
valmis käsitys omasta arvostaan ja asemastaan maailmanjärjestyksessä. Hän
naurahtaa hyväntahtoisesti ja suvaitsevaisesti kaikille, ”jotka ovat
ymmärtäneet elämästä vähemmän kuin hän”.
Heihin kuuluu poikaystävä Benjamin, joka epätoivoisesti
yrittää puolustaa ilmiötä nimeltä rakkaus. Se ei kuulu Amandan sanavarastoon
eikä hänellä ole sille käyttöä. Niinpä keskustelu ja suhde päättyvät
umpikujaan, jota Andersson kuvaa ilmeikkäästi:
Jos hän olisi
katsonut Benjaminia, hän olisi nähnyt nuoren miehen, joka on luopunut
yrityksistä löytää elonmerkkejä raunioiden alta luonnonmullistuksen jälkeen.
Kangaskaupan esinainen Anki on #metoon jälkimainingeissa
saanut feministisen herätyksen ja ”tullut kaapista” naisena, joka tiedostaa
yhteiskunnassa valitsevan epätasa-arvon, erityisesti miesten sopimattomat
ehdotukset ja lähentelyt. Valitettavasti tarinan edetessä hänen
moraaliposeerauksensa pintakuorrutus karisee.
Hän vinkkaa alaiselleen tunnolliselle Matildalle, miten
tämä voisi saada miehet kiinnostumaan itsestään. Jos vaihtaisi kampausta, korostaisi silmiä ja punaisi vähän huulia,
avautuisi uusia mahdollisuuksia.
Matilda kuuluu teoksen harvojen, syvällisemmin
ajattelevien naisten joukkoon. Hän on tajunnut elämästä jotain oleellista. ”Eivät ihmiset elä sillä tavalla!” hän
halusi huutaa. ”Ihminen elää sisältäpäin ohjautuvasti, ei ulkoapäin!”
Lena Andersson on taluttanut näyttämölleen rykelmän
naisia, joiden keskusteluista syntyy sanallisia pelejä. Niihin osallistuminen
vaatii valppautta, jotta osaisi asettaa sanansa siten, ettei putoaisi hyveellisyyssignaaleja
vilkuttelevien kanssasisarten kyydistä.
Lena Andersson on Ruotsin kii-
tellyimpiä ja kiistellyimpiä kirjai-
lijoita. Kuva:Jan Danielsson
Yksi pelureista, Ellinor kuulostelee varovaisesti missä
sävyssä Matildaa tänään piikitellään. Hän
kävelee yksiöisellä jäällä, haparoi eteenpäin sanojen ja äänensävyjen keskellä,
etsii äännähdyksiä jotka kielivät vastaanottavuudesta.
Tapaan Amandan myöhemmin uudelleen – ikävä kyllä – nyt Venäjältä
Ruotsiin muuttaneen Olgan kertomuksessa. Olga työskentelee opettajana koulussa,
jota Amanda hallitsee kaikkitietävänä ja -valtaisena rehtorina.
Olga ei suostu tanssimaan Amandan pillin tahtiin, sillä
hänellä on omat käsityksensä opettajan tehtävästä. Hän näkee Amandan ilkeilyn
läpi tavassa, jolla tämä käyttää puheessaan tarpeettomasti termiä ”tietääkseni”.
Sen tarkoitus on tölväistä ja osoittaa toiselle hänen paikkansa.
Kotona Olga ja hänen aviopuolisonsa Nikolai kertaavat
päivän tapahtumia, kokemiaan ja kuulemiaan kummallisuuksia. Nikolai puuskahtaa
tuskastuneena: En ymmärrä, miten näin
epäluuloisessa yhteiskunnassa on mahdollisia puhua yhtään mistään.
En ymmärrä minäkään, mutta luulen ettei tilanne ole ihan
niin toivoton kuin Lena Andersson antaa moraliteettiensa perusteella ymmärtää.
Haluan karkuun näiden – kieltämättä tarkkanäköisesti kuvattujen – stereotyyppien
seurasta raikkaampiin tunnelmiin.
Voisin istahtaa lasilliselle Lenan, Matildan ja Olgan
kanssa keskustelemaan mitä Willy
Kyrklund mahtoi tarkoittaa filosofisen pienoisromaaninsa Mestari Man alkusanoilla: ”Etsin
kysymystä, johon ihmiselämä on vastaus.”
Lena Andersson: Tutkielma
inhimillisestä käyttäytymisestä.
Studie i mänskligt beteende. Suomentanut Sanna Manninen. Siltala. 2026. 149s.
