perjantai 13. tammikuuta 2017

Menneen ja tulevan kirjavuoden kuulumisia

Suomen kustannusyhdistys ja Kirjakauppaliitto julkistivat viime vuoden Top 20 listat. Roope Lipastista leivottiin Kirjan ja ruusun päivän kirjailija ja Kirja-Suomi 2017 -yhteistyöhanke starttasi.

Kirjoihin käytetään Suomessa vuosittain noin 600 miljoonaa euroa. Suomen kustannusyhdistys ja Kirjakauppaliitto tilastoivat, miten summa jakautuu, ja miten kirjavuosi meni. Tammilounas-tilaisuudessa Vanhalla ylioppilastalolla kerrottiin myös alkaneen juhlavuoden tapahtumista.



Vuoden 2016 myydyin kirja oli ylivoimaisesti Harry Potter ja kirottu lapsi 97 600 kappaleen menekillään. Se luokitellaan lasten- ja nuortenkirjoihin, mutta kelpasi varmaan monelle aikuisellekin. Sen ansiosta lasten- ja nuortenkirjojen myynti kasvoi peräti 8 %. Hyväksi kakkoseksi kiri Ilkka Remeksen Kiirastuli, sitä myytiin 55 600 kappaletta. Kaunokirjojen kokonaismyynti säilyi positiivisena ja kasvoi 1 %:n viimevuotisesta.

Ainakin 53 000:ssa Suomen kodissa on nyt putipuhdasta päätellen siitä, että Marie Kondon tietokirja Konmari – siivouksen elämänmullistava taika tuli maaliin Kiirastulen kantapäillä kolmantena. Tietokirjamyynti kuitenkin kangerteli ja jäi -6 % edellisvuodesta. Osittain tämä johtui värityskirjabuumin hiipumisesta. Kattavat Bestseller-listat vuodelta 2016 löytyvät täältä: http://kustantajat.fi/pages/k36/

Kirja-Suomi 2017 on suomalaisen kirja-alan yhteistyöhanke 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Tapahtumia ja teemaviikkoja on ympäri vuoden, ja avoimeen verkostohankkeeseen voi osallistua itsekin liittämällä mukaan oman tapahtumansa osoitteessa: www.kirja-suomi.fi. Juhlavuoden päätapahtuma on uusi ”Baba Lybeck, kirja vieköön!” -kirjallisuustapahtumasarja Helsingissä.


Roope Lipasti ja Karoliina Timonen.
Vanhalla paljastettiin myös Kirjan ja ruusun päivän nimikkokirjailija. Hän on suosittu kirjailija ja kolumnisti Roope Lipasti, joka sai tehtäväkseen laatia tietokirjan suomalaisuuden ytimestä. Mutta toimittaja kun on, fakta ei Lipastilta sujunut, niinpä tuloksena syntyi veijariromaani Eloveenatyttö. Teoksen on kuvittanut Finnish Nightmares -sarjakuvistaan tunnetuksi tullut Karoliina Korhonen.

Pekka saa kirjassa uuden kerrostalonaapurin. Ulkomaalaisen. Hänet on luonnollisesti kotoutettava, joten naapurukset lähtevät reissulle suomalaista sielunmaisemaa etsimään. Kaikki ei mene ihan putkeen, mutta kommelluksista huolimatta hauskaa on. Kenties kaunis eloveenatyttökin löytyy matkan varrelta.

Roope Lipasti halusi pienoisromaanillaan tuoda esille myönteisiä juttuja Suomesta, joita emme itse usein huomaakaan. ”Ei me ihan paskoja olla, sikses”, hän totesi turkulaisittain. Eloveenatyttö sisältää myös suomalaisuuden käsikirjan ulkomaalaisille.


 Yli sata kirjakauppaa ympäri Suomen jakaa Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteosta kolmen päivän ajan perjantaista 21.4. sunnuntaihin 23.4. Erikoispainos annetaan kaupanpäällisenä kaikille vähintään 15 eurolla kirjoja ostaville. Sen jälkeen se ei enää ole saatavilla.

Kaupanpäällinen on kirjakauppiaiden lahja lukijoille. ”Vaikka kirjakauppojen lukumäärä on laskenut, Suomessa on vielä kauppiaita, joille kulttuuri ja rakkaus kirjallisuuteen ovat kutsumus”, totesi Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Katriina Jaakkola.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti