tiistai 8. elokuuta 2017

Eeva Louhio ja Pirkko Sipilä: Kirjarovio ja muita teoksia

Eläköön kirja!

Tulen voima on inspiroinut kahta kirjantekijää Eeva Louhiota ja Pirko Sipilää monenlaisiin mietteisiin kirjan merkityksestä tiedon välittäjänä ja konkreettisena esineenä. Pohdinnan tuloksena syntyi tunnelmallinen näyttely, taidevihko ja taiteilijakirja.

Eeva Louhio ja Pirkko Sipilä
 Kirjarovio -teoksensa äärellä.
Pirkko Sipilän kodissa sattunut tulipalo peitti hänen suuren kirjastonsa tuhkapilveen. Kirjagraafikkona kirjat olivat hänelle rakkaita, nyt hän joutui hävittämään niitä. 

Vaurioituneita kirjoja inventoidessaan hän pohti ”kirjan merkitystä esineenä ja ideana, sivistyksen tuojana, propagandan levittäjänä, tiedon ja tajunnan laajentajana”.

Yleinen ilmapiiri ei tällä hetkellä ole kovin kirjamyönteinen. KonMari-teoksen inspiroiman siivousvimman pyörteissä pölyä keräävät kirjat eivät ole suosittuja. 

Uusissa asuntomessutaloissa kirjahyllyjäkään ei enää näe. Onko käynnissä jälleen uusi, tällä kertaa digitalisaation synnyttämä kirjarovio? Sipilä ihmettelee.

 Hänelle kirjat ovat rakkaita paitsi sisältönsä puolesta myös esineinä, joita voi silitellä, selailla ja joihin voi palata ja löytää aina uutta. Tätä mahdollisuutta eivät e-kirjat tarjoa. Bloggarillekin käsin kosketeltavat kirjat ovat tärkeitä. Ei haittaa vaikka teos olisi jo reissussa nuhraantunut pokkari, sitä enemmän sen näkeminen hyllyssä saattaa herättää muistoja.

Virginia Woolfin Mrs Dalloway tuo mieleeni edesmenneen ystäväni, jonka hieno lahja se oli. Jeanette Wintersonin Art Objects muistuttaa Shakespeare and Company -kaupasta Pariisissa, josta sen ostin. Teoksen motto ole päivääkään vanhentunut. ”If truth is that which lasts, then art has proved truer than any other human endeavour.”

Näkymä Shakespeare and Company -kaupan uumenista.

Myös graafisen suunnittelijan Eeva Louhion 32 sivuisen taiteilijakirjan Meteoriitti lähtökohta oli tuli. Kivikauden aikana noin 7 000 vuotta sitten maahan törmäsi meteoriitti, joka poltti Saarenmaalla Kaalin saaren. Aihe jäi kytemään Louhion mieleen hänen nähtyään meteoriitin synnyttämän kraatterin. Aiheesta kirjoitti myös Lennart Meri teoksessaan Hopeanvalkea.

Eeva Louhio: Tyttö ja meri (osa).

Louhio ”ajattelee käsillään”. Metalligrafiikan painolaattaa työstäessään alkuperäinen luonnos muuntuu monien vaiheiden aikana toiseksi. ”Taiteilijakirjan työskentelyprosessissa yhdistyvät asiat joista pidän: kuvakerronta, grafiikka, materiaalit, kirjansidonta ja kirja esineenä.”

Pirkko Sipilä: Sirpaleita (osa).
Pirkko Sipilällekin käsin tekeminen on tärkeää. Teoksissaan hän yhdistää nuorena oppimaansa kalligrafiaa grafiikkaan tai piirustuksiin. ”Kalligrafia on suoraa jatkumoa työhöni kirja- ja lehtisuunnittelijana. Typografia kiehtoo minua – miten pienellä eleellä, erilaisella viivan käytöllä fontissa sen tunnelma muuttuu.” 

Kirjarovio-näyttelyn tunnelmat ovat peräisin Claes Andersonin ja Eino Santasen runoista.

Viehättävään taidevihkoon kirjansitojan näkemyksen tuo Tarja Hirvonen, joka uskoo perinteisen kirjan tulevaisuuteen.

 ”Lukemiseen tai kirjan käyttämiseen ei tarvita sähköä – päivänvalo tai kynttiläkin riittää. Se ei hyydy pakkaseen, sen käyttämiseen ei tarvitse päivittää ohjelmia, ei hankkia uusia koneita, eikä siitä synny elektroniikkajätettä.”
Kirja onkin paras käyttöliittymä, se toimii aina!

Eeva Louhio ja Pirkko Sipilä: Kirjarovio ja muita teoksia. NN nro 1. 2017. 43 s.
Näyttely Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa 20.8. saakka.

Taiteilijakirjoja voi ihailla Galleria Katariinan pysyvässä näyttelyssä.
Suomen kirjataiteen komitea jakaa vuosittain Kaunein kirja -palkinnot.

1 kommentti:

  1. Kyllä meitä kirjojen rakastajia riittää sekä Suomessa että muualla! Kirjat vain kaunistuvat. Jos ei steriileihin asuntomessutaloihin tule kirjahyllyjä, se on vain rikka rokassa.

    VastaaPoista