Pöytä on katettu, olkaa hyvä!

Liisa Väisänen tarjoilee Symbolien pitopöydässä -kirjassaan ruoan ja syömisen rikasta kulttuurihistoriaa. Anni Hautala puolestaan opastaa teoksessaan Annin ruokakirja 2 mutkattomien, mutta herkullisten aterioiden kokkaamiseen.

Symboleja tunnistamalla taideteokset, historia ja nykypäivä saavat aivan uutta sisältöä ja merkityksiä. FT, kulttuuritutkija Liisa Väisänen avasi taideteosten kieltä teoksessaan Mitä symbolit kertovat – Taidetta pintaa syvemmältä. Uudessa kirjassa Symbolien pitopöydässä (Kirjapaja) sukelletaan ruoan ja syömisen kiehtovaan kulttuurihistoriaan.

Ruoka ei ole vain vatsantäytettä tai makunystyröillä hifistelyä, sillä siihen liittyy myös monia antiikin ajoilta saakka periytyviä merkityksiä ja käytäntöjä, joita me tietämättämme edelleen noudatamme. Tämän vuoksi onkin kiinnostavaa perehtyä ruokailun kieleen, jossa symbolit toimivat sanoina.

Päivää ei aina ole aloitettu aamiaisella. Työläisillä ei siihen muinoin ollut aikaa eikä varaa, Euroopan paremmissakin piireissä se alkoi yleistyä vasta 1700-luvulla. Aatelisilla sen sijaan ei ollut kiire minnekään, sen vuoksi aamiainen symboloikin ylellisyyttä ja erotiikkaa. Tästä juontuu tapa syödä aamiaiseksi mansikoita ja juoda samppanjaa. Mansikka symboloi jo vanhastaan yhtä kuolemansynneistä: himoa: ”Niissä maistuu vielä vuode”.

Ensimmäinen maininta brunssista, aamiaisen ja lounaan yhdistelmästä, on vuodelta 1896 satiirisessa Punch-julkaisussa. Sunnuntai oli palveluskunnan vapaapäivä, niinpä he valmistivat isäntäväelleen etukäteen runsaan buffet-pöydän. Siihen kuului yleensä hedelmiä, joihin liittyvää symboliikkaa on taiteessakin pitkään käytetty.

Liisa Väisänen on Espanjassa
asuva kulttuurin ja matkailun
ammattilainen. Kuva: Marco
Pereira.

Hyvän ja pahan tiedon omena on seikkaillut historiassa Eevasta Wihelm Tellin kautta Isaac Newtonin painovoimakeksintöön. Omena symboloi viattomuutta ja sen menettämistä eli tietoa. Entä päärynä? Jos neitokainen ojentaa päärynän sulhaselleen, se merkitsee, että hän on tälle raskaana. Ilmiselvästi päärynän muoto on ollut tässä inspiraation lähteenä.

Brunssilla tarjoillaan monesti värikkäitä ”kukonpyrstöjä”, cocktaileja, jotka legendan mukaan keksittiin, kun Etelä-Amerikkaan purjehtineet englantilaiset innostuivat sekoittamaan mehuja ja alkoholijuomia.

Koiruohosta valmistettu väkevä absintti on taiteessa alkoholijuomista kuvatuimpia. Se oli modernin taiteen vallankumouksen aikoina Pariisin boheemien ja alaluokan suosiossa. Yleensä se laimennettiin käyttäen erityisiä välineitä kuten absinttilusikoita ja -laseja. Nykyään ne ovat kalliita keräilyharvinaisuuksia. Taidemaalari Henri de Toulouse-Lautrec laimensi absinttinsa konjakilla.

Näin rivakasti päättyneestä brunssista kannattaa siirtyä rauhallisempaan lounaaseen, joka symboloi elämää ja nykyhetkeä, toimintaa ja tekemistä. Ruoka syötiin pitkään käsin, vasta 1500-luvulla yleistyi henkilökohtainen, mukana kannettava ruokailuvälineistö, joka koostui lusikasta, veitsestä ja hammastikusta. Alkujaan kaksihaarainen haarukka paholaisen atrainta muistuttavana kapistuksena oli kielletty.

Kun haarukka pari sataa vuotta myöhemmin sallittiin, napolilaiset keksivät lisätä siihen pari haaraa lisää. Näin siinä oli helpompi pyöritellä spagettia. Palan painikkeeksi juotiin viiniä, sillä vesi oli monesti saastunutta ja vaarallista, vaikka symboloikin puhtautta ja viattomuutta.

Esa-Matias Heinosen maalaus Iltahetki.

Viinin alkuperää ei tarkkaan tiedetä, mutta Georgian Tbilisistä löytyneet kuutisentuhatta vuotta vanhat ruukunpalat todistavat, että villinä kasvaneesta viiniköynnöksestä oli tuolloin siirrytty sen viljelyyn.Tähän liittyy mainio legenda, miten Toursin piispana 300-luvulla toimineen Pyhän Martinuksen aasi keksi viininleikkaamisen. Sen popsittua kirkkopihan ehtoollisviinin uudet versot, piispa oivalsi, että leikkaaminen saa köynnökset tuottamaan suuremman sadon.

Kun juhlaillallisilla on viimein kohotettu malja sitä symboloiville sosiaalisuudelle ja loistolle, onkin aika siirtyä sinne, minne hyvät kemut aina päätyvät: kodin sydämeen, keittiöön. Siellä meidät ottaa vastaan radio- ja tv-juontaja Anni Hautala.

Maanantaisin hän kävi usein omaa ”kokkisotaansa”: Mitä ihmettä viikolla syötäisiin? Kunnes keksi koota kymmenille paperilappusille ja kännykän muistiinpanoihin tallettamansa ja hyväksi havaitsemansa reseptit yhteen Annin ruokakirja 1:een.

Kotikokit pitivät tunnussanalla ”helppo” luonnehdituista resepteistä, ja kirja onkin Otavan viime vuoden ostetuin ruokakirja. Nyt se saa jatkoa Annin ruokakirja 2:sta, jonka selkeät reseptit ja makua ja tuoksuja tihkuvat kuvat nostavat veden kielelle ja innostavat kokkaamaan.

Anni on höystänyt reseptejään viinisuosituksilla ja pienillä tarinoilla, miten herkut ovat syntyneet. Kerran oli taas tilanne, ettei jääkaapissa ollut ”mitään”. ”Ja kuitenkin oli!” Puikulaperunoista, sipulista, kermasta, kinkkuleikkeistä ja aurajuustokäntystä loihdittu Kinkkukiusaus katosi nälkäisten suuhun hetkessä.

Eikä kaikkea tarvitse aina tehdä itse, Anni muistuttaa. Esimerkiksi Kanadöneriin tarvitaan monenmoisia sooseja, joita saa kaupasta valmiina. Mutta kutsuilla niiden tekeminen yhdessä vieraiden kanssa on kuitenkin kivaa, jopa bileiden kohokohta.

Näiden kahden mainion opuksen avulla niin ruoan ja syömisen historia kuin käytäntö tulevat tutuiksi. Seuraavaa ateriaa suunnitellessa voikin miettiä, mitä sillä haluaa sanoa. Symbolit löytyvät Liisan ”pitopöydästä” ja reseptit Annin ruokakirja 2:sta.

Liisa Väisänen: Symbolien pitopöydässä – Ruokakulttuuria ja maistuvia merkityksiä. Kirjapaja. 2018. 176 s.

Anni Hautala: Annin ruokakirja 2. Otava. 128 s.

Esa-Matias Heinosen Kuvia sydämeltä -näyttely Galleria Dixissä 20.12. saakka