maanantai 9. maaliskuuta 2020

Juha-Pekka Inkinen: Hei elämä – Heräävän Suomen kuvia


Kutkuttavia kurkistusaukkoja menneeseen

Juha-Pekka Inkinen sommitteli satunnaisista kuvalöydöistään riemastuttavan koko kansan albumin, kollaasikirjan Hei elämä. Komea teos antaa puhuttelevat kasvot modernismiin heräävälle Suomelle.



Valokuvaaja Juha-Pekka Inkistä kiehtovat oudot, vähän vinksahtaneet asiat. Edellisessä kirjassaan Miten tavarat ovat, http://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2018/12/juha-pekka-inkinen-miten-tavarat-ovat.html, hän esitteli koteja ja niiden asukkeja, joille KonMari on tuntematon käsite.

Uudessa teoksessaan Hei elämä Heräävän Suomen kuvia (Musta Taide) Inkinen on heittäytynyt kuvien vietäväksi. Vuosien varrella hänelle on kertynyt tuhansia orpoja postikortteja, kodittomia kirjeitä ja anonyymejä valokuvia divareista ja kirpputoreilta. Jokin outo piirre niissä osui hänen silmiinsä ja vaati valitsemaan juuri ”minut”.

Inkistä eivät häiritse hänen aarteidensa ruhjeet ja virheet. Päinvastoin, ne kertovat eletystä elämästä ja luovat kuviin, kortteihin ja kirjeisiin uusia kerrostumia. Löytöjen muinaiset haltijat eivät kohdelleet tuon ajan somea hellin käsin. Kortteihin ja kirjeisiin on piirrelty, niihin on kirjoiteltu ylimääräisiä kommentteja, niitä on yliviivattu ja leikelty. Valokuvissa on taitoksia ja tuhruja.

Sen sijaan Inkinen ei kollaaseja laatiessaan ole leikellyt eikä liimaillut löytöjään vaan kuvannut ne ja sommitellut niistä tietokoneohjelmalla jännittäviä rinnastuksia ja päällekkäisyyksiä: ”Rakensin tietoisia riitasointuja ja annoin vanhoille kuville uusia merkityksiä”. Näin hän on luonut albumiinsa monimielisiä ja -tulkintaisia kokonaisuuksia. Teos itsessään on omanlaisensa kollaasi, mikrohistoriaa idullaan olevasta Suomesta.

Vuosisadan alku muistutti enemmän meidän aikaamme kuin 1900-luvun jälkipuoliskoa. Kaikki oli liikkeessä, eikä tiedetty minne ollaan menossa. Sieltä löytyvät dynamot, junat, lentokoneet, radioaallot ja röntgensäteet. Moni näki rappion suurkaupungin ihmisessä ja kulttuurissa.”

Inkisen poimimat sitaatit ja faktat tuon ajan kaunokirjallisuudesta ja lehdistä sekä tietokirjoista tuovat jännän näkökulman Hei elämä -teokseen. Ne kertovat omia tarinoitaan vanhan hyvän ajan Suomesta. Niistä paljastuu, etteivät modernin elämän ensiaskeleet sujuneet aina kitkatta.

Kun radiolähetykset aloitettiin 1920-luvulla, radiota pidettiin vaarallisena vekottimena. Se oli synnin pasuuna, pelsepuupin posetiivi ja perkeleen puhallustorvi. Tuossa saattoi olla perää, sillä näin kirjoitti Suomen sosiaalidemokraatti 4.11.1926:

Heinäkuun 13. Päivänä katkesi Porin radioaseman antenni masto ja putosi katon läpi lähetyshuoneeseen aiheuttaen 2000 markan vahingot. Antenni lienee katkennut siksi, että sen päällä istui ennen katkeamista satakunta naakkaa.”


Monia huolestutti uuden ajan siivittämä villi ja vapaa elämä. Nuorison holtittomuus ja naisten moraali olivat pysyviä huolenaiheita vuosikymmenestä toiseen. Mutta miestenkin ylenmääräiseen rietasteluun oli syytä puuttua. T.Yliluoman julkaisu Oikea mies ja nainen eli siitinelo ja avioliitto vuodelta1926 paljastaa, miten temppu tehdään:

Se siitinelon ärtyisyys, jota onanisti tuntee vuoteen lämpimässä, poistetaan paraiten viilentävillä kääreillä. Nenäliina kääritään monenkertaiseksi, kastetaan lähdekylmään veteen ja pannaan siittimen ympärille. (--) Vaikeissa tapauksissa voi olla tarpeellista vaihtaa nämä kääreet pieneen vedenpitävästä kankaasta tehtyyn pussiin, joka täytetään jääpalasilla ja pysyy kylmänä koko yön.”

Me tirkistelemme sadan vuoden takaisia aikalaisia Inkisen avaamista räppänöistä. Mutta hekin katselevat meitä takaisin keimaillen, ilkkuen, vakavina. Totiset katseet kertovat sodista, sorrosta, köyhyydestä. Jaakko Halmekoski kertoo Orjamarkkinat-kirjassaan huutolaislasten sydäntä särkevistä kohtaloista.

Lasten huutokaupat pidettiin yleensä viattomien lasten päivänä. Myytävistä lapsista pienimmät nostettiin pöydälle tai muualle korokkeelle seisomaan. Meklari piti vasemmalla kädellä tukasta tai olkapäästä kiinni ja heilutti oikealla vasaraa.”


Hei elämää tulee iholle. Mitä enemmän sen kuvien yksityiskohtiin – ihmisten ilmeisiin, vaatetukseen, esineisiin, maisemiin, raapustettuihin kommentteihin – syvennyin, sitä paremmin tunsin ymmärtäväni sadan vuoden takaista ajanhenkeä ja elämänmenoa. Tämä on oivallista historian opiskelua, joka innostaa hakemaan lisää tietoa.

Kuten Inkinen huomauttaa, me näemme sadan vuoden takaisissa kuvissa asioita, joita aikalaiskatsoja ei voinut nähdä. Teos houkutti minut ajatusleikkiin, kuvittelemaan, mitä tulevaisuuden ihmiset sadan vuoden kuluttua meistä ajattelevat?

Mikä meidän digihälyn turruttamassa ajassamme heitä kummastuttaa, hymyilyttää, ihastuttaa tai vihastuttaa? Mitä jälkiä meistä jää? Löytyykö pilvipalveluista yhtä kiinnostavaa aineistoa kuin Inkisen kirpparilöydöt?

Aikamatka menneeseen ja kuvitelma tulevaisuudesta palauttavat minut nykyaikaan. Katson sitä nyt uusin silmin miettiessäni vastauksia yllä oleviin kysymyksiin.

Juha-Pekka Inkinen kirjansa julkistamistilaisuudessa
Galleria, antikvariaatti Laterna Magicassa.

Fil. toht. Harri Kalha on kirjoittanut Hei elämään kiinnostavan, monipuolisesti aihetta valaisevan esseen. Taidehistorian, sukupuolentutkimuksen ja visuaalisen kulttuurin dosentti on itsekin julkaissut useita kirjoja vanhoista postikorteista ja valokuvista. Minut lumosi hänen kuumottavista kuvista kertova teoksensa Sukupuolen sotkijat (Parvs):

Voin sydämestäni yhtyä Kalhan suitsutukseen: ”Hei elämä on kulttuurihistoriallinen helmi – visuaalisesti lukutaidokkaan Aapinen, uusi Maamme-kirja, joka onnistuu kertomaan enemmän ja syvemmin 1900-luvun alun Suomesta kuin moni tuhti tietokirja konsanaan”.

Se kasvaa yksityisestä yleiseen: ”Tämä albumi ei ole sinun eikä minun vaan meidän kaikkien yhteinen”.

Juha-Pekka Inkinen: Hei elämä – Heräävän Suomen kuvia. Musta Taide, 2020. 206 s.

Valokuva, tuo ”musta taide” on merkillisin uuden ajan keksinnöistä, tuumasi mestarivalokuvaaja I.K. Inha vuonna1908. Kustantamo Musta Taide yhdistää valokuvan hyvään kirjapainotaitoon.
Hei elämä julkaistiin valokuvan ja kirjan perinnettä vaalivassa Laterna Magicassa,
josta sen muun muassa voi hankkia.

4 kommenttia:

  1. Tunnen olevani jälleen niin siunattu avioliittoani, kun tohtori osagiede toi takaisin mieheni, joka erotti minut kanssani hyviä 3 vuorokautta. Olen nimeltä Anneli Jäätteenmäki. Vaikka minulla on suu koko kehossani, ei riitä, että kiitämme tohtori Osagiedea hänen avusta elämässäni. Mieheni oli eronnut kanssani 3 kuukautta ja joutunut olemaan tuskissa ja tuskalla ilman häntä. Joten etsin apua kaikkialta, mutta mikään ei onnistunut, ennen kuin tarkoitin tohtori Osagiedea, jonka kanssa otin yhteyttä verkossa. Selitin tilannetta hänelle ja hän lupasi, että aviomieheni tulee takaisin minuun 24–48 tunnin sisällä, sikäli kuin sydämeni silti lyö hänen puolestaan. Uskoin häneen ja hän valmisti loitsun minulle ja mieheni soitti minulle juuri kun tohtori Osagiede sanoi. Hän vetoaa ja sanoi, että hän tarvitsee minut takaisin ja elämme nyt jälleen onnellisina viimeiset 9 kuukautta. Kaikkien siellä lukevien artikkelini, jotka tarvitsevat apua, tulee ottaa yhteyttä häneen ... Sähköposti: doctorosagiede75@gmail.com tai whatsapp and viber puhelinnumeroon +2349014523836

    VastaaPoista
  2. En koskaan tiennyt, että voisin saada hyviä ja luotettavia oikeinkirjoituksen pyörittäjiä verkosta, jotka voivat todella auttaa minusta samanlaisia ​​ihmisiä, jotka tarvitsivat parisuhdetta. Erotin aviomiehestäni, kun hän hajosi kanssani ja meni takaisin entisen rakastajalleen, olin niin tuhoisa ja sydämestäni murtunut. En ollut enää minä ennen kuin ystäväni lähetti minut suurenmoiselle miehelle nimeltä Great Baba Ogbogo, että hän voisi auttaa minua tilanteessa. Aluksi epäilin, otin myöhemmin yhteyttä häneen ja hän kertoi minulle, että hän saa rakkausloitsu, joka on valmistettu minulle saadakseni mieheni takaisin luokseni. Saatuaani tarpeelliset päätökset tein kaiken hänen ohjeidensa mukaisesti ja suurimpana yllätyksenä sain puolisolta puhelun, että hän tulee kotiin ja hän oli pahoillani kaikesta, jonka hän sai minut läpi. Tulos oli onnistunut ja tänään elämme onnellisina. Annoin hänelle sanani, että jaan todistukseni maailman kanssa, jotta muut voivat saada häneltä kaikenlaista apua. Voit lähettää hänelle sähköpostia sähköpostitse: greatbabaogbogotemple @ gmail. com tai, kirjoita hänet WhatsApp-rivilleen +234902018697. Olen niin onnellinen kiitos loistavalle BaBa Ogbogolle

    VastaaPoista
  3. KONTAKT: WHATSAPP: +2347054019402 OF
    DRWALESPELLHOME@GMAIL.COM IS GEWICHTICH DE BESTE SPELL CASTER ONLINE EN SY RESULTAT IS 100% GARANTJE ..

    Nei (8) Acht jier yn myn houlik mei myn man, begon myn man mei oare dames te gean en my kâlde leafde te sjen, op ferskate gelegenheden driget er my te dumpen as ik him doarre te freegjen oer syn affêre mei oare dames, ik wie hielendal ferwoaste en ferbjustere oant in âlde freon fan my my fertelde oer in staveringshifker op ynternet mei de namme DR WALE dy't minsken helpt mei har relaasje en houliksprobleem troch de krêften fan leafde Spreuken, Earst betwifele ik as soks ea bestiet, mar besleat te jaan it in besykjen, As ik kontakt opnimme mei DR WALE, fertelde hy my alles wat ik dwaan moast en ik die en hy holp my in leafdesspreuk út te bringen en binnen 72 oeren kaam myn man werom nei my en begon te ferûntskuldigjen, no is hy opholden te gean mei dames en hy is by my foargoed en foar wier. Nim kontakt op mei dizze Wale Spell Caster foar jo relaasje as houliksprobleem.
    Hjir is syn kontakt ..

    OPROEP / WHATSAPP: +2347054019402

    EMAIL: drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista
  4. KONTAKT: WHATSAPP: +2347054019402 OF
    DRWALESPELLHOME@GMAIL.COM IS GEWICHTICH DE BESTE SPELL CASTER ONLINE EN SY RESULTAT IS 100% GARANTJE ..

    Nei (8) Acht jier yn myn houlik mei myn man, begon myn man mei oare dames te gean en my kâlde leafde te sjen, op ferskate gelegenheden driget er my te dumpen as ik him doarre te freegjen oer syn affêre mei oare dames, ik wie hielendal ferwoaste en ferbjustere oant in âlde freon fan my my fertelde oer in staveringshifker op ynternet mei de namme DR WALE dy't minsken helpt mei har relaasje en houliksprobleem troch de krêften fan leafde Spreuken, Earst betwifele ik as soks ea bestiet, mar besleat te jaan it in besykjen, As ik kontakt opnimme mei DR WALE, fertelde hy my alles wat ik dwaan moast en ik die en hy holp my in leafdesspreuk út te bringen en binnen 72 oeren kaam myn man werom nei my en begon te ferûntskuldigjen, no is hy opholden te gean mei dames en hy is by my foargoed en foar wier. Nim kontakt op mei dizze Wale Spell Caster foar jo relaasje as houliksprobleem.
    Hjir is syn kontakt ..

    OPROEP / WHATSAPP: +2347054019402

    EMAIL: drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista