lauantai 8. tammikuuta 2022

Maisku Myllymäki: Holly

”Minä jätin hänet henkiin”

Maisku Myllymäki tunnustaa kirjoittaneensa esikoisromaaninsa Holly vasten kirjallisuuden helmiä. Silti merestä, saaresta, linnuista ja kahdesta naisesta syntyy omaperäinen tarina halusta, muutoksesta ja kuolemasta.

”Häntä en juurikaan enää ajattele. Ajattelen itseäni, ehkä se on melkein sama asia.”

Kolmikymppinen Eva elää äitinsä tohvelin alla symbioottisesti samassa asunnossa. Äiti on Ihmisen luonto -lehden julkkiksista skuuppeja kärkkyvä päätoimittaja. Linnuista kiinnostuneen Evan hän on palkannut lehteensä toimittajaksi.

Kun yksinäiselle meren saarelle vetäytynyt tunnettu viisikymppinen näyttelijätär Holly vinkkaa nähneensä saarellaan harvinaisen vihermehiläissyöjän, Eva lähetetään tekemään juttua paitsi säihkylinnusta ennen kaikkea Hollysta ja hänen elämästään karun luonnon helmassa.

Eva ihmettelee, onko vihermehiläissyöjä, joka harvoin harhautuu Suomeen asti, eksynyt reitiltään. Vai onko se tehnyt kunnon irtioton rutiineistaan? Myllymäki sirottelee pitkin matkaa vinkkejä, jotka vihjaavat tuleviin tapahtumiin. Oivalsin sen vasta, kun kirjan luettuani kävin sitä uudelleen läpi.

Maisku Myllymäen Holly (WSOY) viekoittelee lukijan mukaan kahden, peräti erilaisen naisen viikon mittaiseen piirileikkiin rappeutuneessa huvilassa meren rannalla. Seurasin uteliaana, miten naiset vähitellen tutustuvat toisiinsa, ja outo jännite heidän välillään kasvaa.

Iris Murdochin vuonna 1978 Booker-palkinnon voittanut hieno, psykologinen romaani Meri, meri vilahtaa Hollyn taustalla ja sivuilla. Holly puolestaan valittiin viime vuonna Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaaksi. Lehden haastattelussa Myllymäki tunnusti velkansa hienoille kirjailijoille.

”Soudin saareen Marja-Liisa Vartion ja Raija Siekkisen kanssa. Kutsu oli lähetetty myös Monika Fagerholmille, Markku Pääskyselle, Hannele Mikaela Taivassalolle ja Anna-Kaari Hakkaraiselle.” Teoksensa loppuun Myllymäki on vielä listannut kirjat, joita vasten hän on Hollyn kirjoittanut.

Vihermehiläissyöjä 
(Merops persicus)
Esikuvien tunnelmat ja asetelmat ovat Hollyssa tunnistettavia, mutta Myllymäki luo silti täysin omalakisen ja psykologisesti oivaltavan tarinan, jota rento kieli ja lukuisat yksityiskohdat höystävät.

Palataan saarelle, jonne Eva on juuri yhteysveneeltä rantautunut. Holly tarkkailee tulijaa pettyneenä: Eivätkö kaikki lintuharrastajat olekaan miehiä? Häpeilemätön, riehakas, peräti rietas Holly tuo Evan mieleen linnun: strutsin, flamingon tai jalohaikaran.

Peilatessaan itseään Hollya vasten pyyteetön äidin tyttö näkee elämättömän elämänsä: Minussa on valtavan paljon kohtia, joita kukaan ei ole koskenut. Holly sen sijaan osaa nauttia elämästä. Hän on nainen, joka ajattelee vartalollaan, kun taas Eva ajattelee vartaloaan. Häpeä voisi olla hänen toinen nimensä.

Evassa herää halu tulla Hollyn lailla näkyväksi ja saada jotain, mitä lumoavalla näyttelijättärellä on. Myllymäen herkulliset kielikuvat luovat visuaalisia mielenmaisemia: Eva tuntee olevansa tyhjä taulu tai hylätty taajama, jokin unohdettu ontto pinta, joka vain odottaa, että asioita alkaisi tarttua siihen.

Näin tapahtuu. Paitsi Holly – ja viini-illat hänen kanssaan – saaren luonto ja sen hiljainen tunnelma lumoavat Evan. Hän ei kaipaa mitään entisestä elämästään ja kokee saarella hetkiä, joiden sisällä tuntuu hyvältä ja oikealta.

Maisku Myllymäki on Lahteen päätynyt
kirjastonhoitaja. Kuva: Tomi Reunanen
Meri kimaltelee, pauhaa, kuohuu ja tuoksuu Hollyn sivuilla. Elämä saarella soljuu aistillisena, peräti elimellisenä. Kolmantena päivänä Holly on jo meressä. …mutta Eva. Eva tutisee vedenrajassa. Seisoo siinä alusvaatteisillaan, reidet sinilaikkuisina, tummat ihokarvat pystyssä, kainalot ja selän kuopat viinintahmaisina.

Kukin Hollyn luku kertoo yhden päivän tapahtumista saaressa naisten suhteen kehittyessä intiimimmäksi (ainakin Evan mielestä). Ne alkavat epilogeilla, aurinkoisen souturetken kuvauksilla, jotka edetessään heittävät yhä synkemmän trillerin varjon Hollyn ylle. Kirjailija on kertonut halunneensa huiputtaa lukijoitaan. Siinä hän melkein onnistui.

Evan ja Hollyn yhteiselo rakoilee hetkellisesti, kun saarella piipahtaa Hollyn eksä, komeudestaan tietoinen Robert purrellaan. Vierailu lisää särmää, jännitettä ja jännitystä piirileikkiin. Evalle valkenee, ettei Hollykaan ole täydellinen.

Myllymäki eläytyy Evan mielenmaisemaan niin täysillä, että lukija ajautuu kuin huomaamatta itsekin Evan nahkoihin. Viikon aikana äidin tytössä hiljalleen tapahtunut muutos johtaa kliimaksiin. Harmaavarpunen tekee saman kuin vihermehilässyöjä: kunnon irtioton. Evasta tulee viimein näkyvä, kun Holly sivelee karmiinia punaa hänen huulilleen.

Myllymäki käyttää taitavasti kirjan taittoa tehokeinona vahvistamaan tarinan odottamattomia käänteitä. Tyhjä aukeama kertoo enemmän kuin sille kirjoittamattomat sanat. Lukija saa ne itse sommitella mielessään.

Kriitikko Helena Ruuska ennusti arviossaan, että Holly saattaa olla kirjasyksyn parhaimpia esikoisia. Ennustus toteutui. Maisku Myllymäki astuu Hollyn seurassa komeasti kirjalliselle kentälle. Jään uteliaan innostuneena odottamaan jatkoa.

Maisku Myllymäki: Holly. WSOY, 2021. 255 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti