Sirpa Kähkönen: Marius

Naisena olemisen taito

Sirpa Kähkösen uudessa romaanissa Marius elokuinen hellepäivä puutarhamökillä laajenee pohdintoihin rakkauden häilyvyydestä, muistoista, taiteesta ja elämisen ehdoista. Kauniin balladinomaisen teoksen sivuilla säteilee ymmärrys ja olemisen ilo.

”Jo lapsella on kaipuu olla lähellä toista ihmistä. Meissä säilyy tämä katse ja halu loppuun asti. Halusin näyttää, että vaikka vuodet vierivät, me pysymme haluavina olentoina”, Sirpa Kähkönen luonnehti Marius-teoksensa (Siltala) lähtökohtaa lehdistötilaisuudessa.

Kuusikymppinen vapaa taiteilija ja runoilija Lili haluaa aamulla herätessään vielä viipyillä eilisen illan tunnelmissa. Marius oli istunut korituolissa häntä vastapäätä, kynttilänvalo oli liekkunut kuistin ikkunoissa ja heidän kasvoillaan .. Marius, nuori, komea ranskalaismies on parin viikon ajan autellut Liliä Yön puutarha -näyttelyprojektin ylläpidossa.

Mariuksen vetovoima on yhdessä työskennellessä kietonut Lilin pauloihinsa, ja hänen kauan unessa uinaillut viettinsä alkaa nostaa päätään. Se heräsi tuoksusta, jostakin mitä ei ehtinyt tunnistaakaan, se havahtui, vaati osansa, valvotti. Toivoa muusta kuin ystävyydestä ei kuitenkaan ole. Kenties Marius kuitenkin vielä tänä iltana piipahtaisi?

Lilin puuhastellessa arkisissa askareissaan uskollinen Rauha-koira seuranaan hänen alitajunnallaan on aikaa vapaasti temmeltää. Vanhat esineet, joita hän on mökilleen kerännyt, nostavat mielen pintaan muistoja, kun katse niihin osuu.

Rakkaan isoäidin virkkaaman, sängyllä lepäävän pitsipeiton herättämä näky riipaisee läheltä minuakin. Leskeksi jäänyt isoäiti ”virkkasi pois huolia, yksinäisyyttä, virkkasi surun silmukoita, vanha kultainen sormus välähdellen”. Minun pitsipeittoni lepää sohvani päällä.

Perjantaisaunan lauteilla istuskellessaan Lili miettii, miten miespuolisten kirjailijoiden romaanit pullistelevat kuvauksia naisten avoimista kaula-aukoista ja anatomisista yksityiskohdista. Heidän mieshenkilönsä sen sijaan ”saapastelivat tapahtumapaikoille ilman että kukaan sai tietää, mitä heillä oli yllään tai millainen takamus heidän housuissaan piili”.

Kähkönen tekee toisin, piirtää kauniin muotokuvan loppuun saakka sensuelleista isoäideistään korallinpunaa huulissaan, tukka sulokkailla laineilla: ”ikä peitti heitä kuin kuultava välilehti albumissa, sen takaa he häämöttivät nuorina ja kirkkaina”.

Jos pitsipeite vei Lilin ajatukset isoäitiin, pöytää somistava Arlesista ostettu provencelaisliina puolestaan upottaa hänet rajun hekuman syövereihin. Taikamaton lailla liina lennättää hänet nuoruuden reppureissumatkalle Eurooppaan. Grand Tourillaan nuori Lili törmää sattumalta opettajaansa, jonka työpajassa hän oli perehtynyt Shakespearen näytelmien salaisuuksiin.

Pariisissa Peter Quince puolestaan johdattaa hänet nautinnon lähteille, ja yhdessä he avaavat Lilyn kauan padottuna olleen seksuaalisen halun kahleet. Kähkösen aistillinen aktin kuvaus tempaisee lukijankin mukaan himon sykkiviin syövereihin. Lili ..

.. tunsi miten lämmin pyörre nousi avautuneesta hedelmäisestä viikunanhehkuisesta hävystä, paisuneesta klitoriksesta ja vatsasta ylös rintoihin, kaulalle ja lopulta tietoisuuteen joka hämmästyen käsitti: tämä on se!

Lili oppii myös tuntemaan vapaan rakkauden nurjan puolen. Peter Quincen sanat, ”Lily, ei sovita mitään. Nähdään kun nähdään” putoavat julmasti kuin moukari ja murskaavat hänen haaveensa, tuottavat kipua.  

Sirpa Kähkönen voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2023.
Hänet kuvasi Laura Malmivaara.

Elokuinen ilta alkaa kietoa Vallilan siirtolapuutarhaa muistuttavaa aluetta tummaan, viileään vaippaansa, Mariuksesta ei kuulu pihahdustakaan. Mökkialueen pohjoispuolella, raitiotiekiskojen takana Kumpulan kartano kätkee syliinsä Lilin ja hänen ystävänsä Inan rakentaman taideprojektin Yön puutarhan.

Heidän loihtimansa lumottu puutarha on tulvillaan yöllä kukkivia ja tuoksuvia kasveja, koristetupakkaa, illakkoa ja liljoja, joissa yökköset illastavat kiiltomatojen loisteessa. Taiteilijat kehottivat yöllä vierailevaa yleisöä heittäytymään puutarhassa aistien vietäviksi, maailman aistimelliseen haltuunottoon.

Taideprojektinsa, kaistaleen yöllistä paratiisia ystävättäret omistivat niille naisille, joita oli pidetty vangittuna sukupuolitautien pakkohoitolana toimineessa kartanossa. Miehet, joiden kanssa vangitut naiset olivat haureutta harjoittaneet, saapastelivat vapaina kaupungin kaduilla.

Maagisen realismin laineet pyyhkäisevät Lilin iltakävellylle Rauhan kanssa ja tuovat tullessaan muistoihin kadonneen ystävän, taudin uuvuttaneen Paulin. Hänen tanssinsa lumosi vieraat Yön puutarhan avajaisissa. Paluumatkalle vapauteen, muistojen uumeniin tanssija saa seurakseen kaksi kartanon pakkohoitolaitoksesta aikoinaan hatkalle karannutta nuorta naista.

Sirpa Kähkösen koskettava, kaunis tarina yltää sivujensa tuolle puolen. Marius säteilee kypsän kesän haikeaa runsautta. Arki, historia ja alati läsnä olevat muistot kietoutuvat yhteen puutarhaksi, jossa näkyvä ja näkymätön kietoutuvat yhteen, luovat lumotun todellisuuden.

Sirpa Kähkönen: Marius. Siltala, 2026. 216 s. www.siltala.fi