Voiko tämä olla totta!
Suomen
maineikkaimmat rikos- ja oikeustoimittajat kertovat raskaasta – ja joskus karmaisevasta,
peräti vaarallisesta – työstään uudessa teoksessa Etusivun rikokset – Näin kovat uutiset syntyivät.
Oikeustoimittajien yhdistykseen kuuluu noin 70 jäsentä
eri puolilta Suomea. Nyt heistä 18 paljastaa juttujen laadinnan taustoja ja
avaa omaa työskentelyään lööppien kulisseissa.
Susanna Reinbothin ja Jarkko
Sipilän toimittama Etusivun rikokset
(Crime Time) on marraskuussa 30 vuotta täyttävän järjestön juhlajulkaisu.
Hannes
Markkula työskenteli Ilta-Sanomissa 47
vuotta pääsektorinaan rikosjutut. Kirjan julkistamistilaisuudessa hän totesi,
että hyvällä rikostoimittajalla pitää olla paljon hyödyllisiä vihjeenantajia: –
Akuutissa uutistilanteessa kehotan vinkkaajaa aina ensin soittamaan
ambulanssin, sen jälkeen poliisille – ja lopuksi minulle.
Liikanimi Murha-Markkula ei häntä innosta. Sen hän sai,
kun ennätti kesällä 1971 rikospaikalle skuuppia metsästämään ennen poliiseja.
Ja oli joutua itse pidätetyksi.
Alamaailmalta vinkkien metsästys ei aina ole leikintekoa.
Sen on saanut ”vasikkalehti” Alibin
päätoimittaja Mika Lahtonen karvaasti
kokea. – Välillä tulee hyviä vihjeitä, välillä turpiin, hän totesi
lakonisesti.
Näin kävi, kun vanki pahoinpiteli hänet rajusti Jokelan
vankilassa järjestetyssä haastattelutilaisuudessa Alibissa julkaistun paljastuksen vuoksi. ”Tykityksen aikana kaadun vankilan lattialle. Seuraavaksi tunnen, kuinka
saksimurhaaja iskee minua metallijalkaisella tuolilla päähän. Tulee potkuja
kylkeen ja edelleen päähän.”
Ei ihme, että sairaalan vuoteella Lahtonen päättää vaihtaa
ammattia: ”Jossain toisessa työssä
saattaisi päästä helpommalla.” Mutta sisu voitti: ”En ole luovuttaja muutenkaan, en varsinkaan tämän kokemuksen jälkeen”.
Lahtosella on ominaisuudet, joita rikostoimittajan työssä vaaditaan:
sinnikkyyttä, uteliaisuutta ja – rohkeutta.
Mikä lastensuojelussa mättää?
Aina vinkeistä seuranneet vammat eivät ole ruumiillisia.
Varsinkin lapsiin kohdistunut väkivalta vaatii henkistä kanttia käsitellä
raskaita aiheita. Kun Kalevaan juttuja
kirjoittava Susanna Kemppainen sai
rajun yhteydenoton, hän ei ensin ollut uskoa korviaan.
Soittaja ”Olivia” kertoi isänsä raiskanneen hänet toistuvasti
9-vuotiaasta alkaen. Lukuisten aborttien jälkeen hän oli lopulta synnyttänyt tälle
vaikeasti vammaisen pojan 17-vuotiaana. Isä oli tullut Afrikasta Suomeen
tyttären ollessa nelivuotias.
Olivian kertomus osoittautui todeksi, ja iso osa
tutkimusaineistoa niin julmaksi, ettei sitä voitu julkaista. ”Seksuaalisen väkivallan lisäksi isä oli
pahoinpidellyt häntä toistuvasti.” Olivia oli vuosikausia ollut
lastensuojelun asiakkaana, silti kukaan ei puuttunut asiaan. Miten se voi olla
mahdollista?
Isä oli tapahtumien aikana toiminut Oulun
paikallispolitiikassa. Hänellä oli myös pitkäaikainen luottamustehtävä Oulun
käräjäoikeuden lautamiehenä. Kiistettyään ensin tekonsa esitutkinnassa hän
pyörsi puheensa oikeudenkäynnissä ja antoi uskomattoman selityksen
julmuuksilleen.
”Hän kertoi maanneensa tytärtään, jotta voisi
rikastua burkinafasolaisen poppamiehen ohjeiden mukaisesti.”
Viranomaisten laiminlyöntien tutkinta ei tuottanut
Olivian toivomaa tulosta. Ketään ei syytetty, sillä hänen lastensuojelunsa
tietoja ja asiakirjoja oli hävitetty jopa kymmenen vuoden ajalta. Tästäkään
kukaan ei saanut syytettä.
Toinen traaginen tapaus on 8-vuotiaana isänsä ja
äitipuolensa murhaamaksi joutunut Eerika.
Hänet tukahdutettiin kuoliaaksi pressuun käärittynä. Lastensuojelun asiakas hänkin
oli ollut kuuden kuukauden ikäisestä lähtien.
Rikostoimittaja Vera
Miettinen on parhaillaan kirjoittamassa kirjaa Eerikasta, jotta tulevat
sukupolvet eivät häntä unohtaisi, eikä vastaavankaltaista koskaan enää
tapahtuisi.
”Aika lujaa painaa hesarin muijat”
Jos lastensuojelulla on syytä katsoa peiliin, sama koskee
myös poliisin ylintä johtoa, joka istuu parhaillaan oikeudessa entisen
Helsingin huumepoliisin päällikön ”keisari” Jari Aarnion sotkuiseen rikosvyyhtiin liittyen.
Hesarissa työskennelleet rikos- ja oikeustoimittajat Susanna
Reinboth ja Minna Passi ovat saaneet
useita palkintoja Aarnio-uutisoinnistaan sekä kirjastaan Keisari Aarnio. Etusivun
rikoksissa he avaavat monisäikeistä, sinnikästä työskentelyään aiheen
parissa.
Vyyhti lähti toden teolla purkautumaan, kun
helsinkiläinen prostituoitu ”Saara” halusi avautua ja kostaa pitkäaikaiselle
kumppanilleen Aarniolle. Tämä pääsi pian jyvälle toimittajien tutkimuksista ja
viestitti apulaisvankilanjohtajana työskennelle kaverilleen:
”Jotain tekeillä.
Toimittaja reinpotti käynyt tsiigaas jotain mun laskuja vuodelt 2003? Ja pomot
tietty päästäneet sen.”
Toimittajia varoitettiin jatkamasta tutkimuksiaan
Helsinki-aiheisella postikortilla:
”Älä tutki
poliisin metodeita. Varoitan sinua! Älä kerjää vaikeuksia. TERV. ’KYTTÄ’”
Reiboth ja Passi olivat varmoja, että kortti tuli
viranomaispiireistä. Se vain innosti heitä jatkamaan, sillä nyt oltiin selvästi
kuuman skuupin jäljillä. Helsingin poliisi teki parhaansa vaikeuttaakseen heidän
tutkimuksiaan. Peräti vaaralliseksi äityvästä tapahtumaketjusta ei puutu
myöskään tahatonta komiikkaa.
Aarnion ja rikollispomo Keijo Vilhusen hengailusta kertovan jutun johdosta Hesarin pomot
huolestuivat toimittajiensa turvallisuudesta ja päättivät joksikin aikaa
piilottaa heidät hotelleihin. Alamaailman kanssa ei ole leikkimistä.
Jutun seurauksena myös Vilhunen oli katsonut parhaaksi
kadota maan alle. ”Ja kyllä, myös hän
vietti ensimmäisen yön Scandic Simonkentässä. Emme kuitenkaan törmänneet
hotelliaamiaisella”, toimittajat kertovat kirjassa.
He penäävät läpinäkyvyyttä ja ovat huolissaan poliisin
lisääntyvistä salaamistulkinnoista. Kun oikeaa tietoa ei ole saatavilla, huhut
ja valeuutiset leviävät. Kuten he kirjassa muistuttavat, poliisille on annettu
suuret valtuudet, ja osa tästä vallankäytöstä on lain mukaan salassa
pidettävää. Asetelma tarjoaa mahdollisuuden väärinkäytöksille.
 |
| Jari Aarniota eivät toimittajien tutkimukset innostaneet: "Uskon et tynnyrit. Hs painaa." |
Aarnio-tapaus on tästä surullinen esimerkki. Toimittajat
muistuttavatkin, että ”median tehtävä
demokraattisessa yhteiskunnassa on toimia vallan vahtikoirana, kuten Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti muistuttanut ratkaisuissaan.”
Etusivun rikokset avaa
kiinnostavan monipuolisesti tätä vahtikoirana oloa, ja osoittaa, että
todellisuus voi joskus olla tarua rujompaa ja rajumpaa.
Susanna
Reinboth ja Jarkko Sipilä (toim):
Etusivun
rikokset – Näin kovat uutiset syntyivät.
Crime
Time. 2018.199 s.
