Raadollista. Ja helkkarin taidokasta
Särmikäs Jana Kippo jatkaa kujanjuoksuaan
Karin Smirnoffin maineikkaan trilogian kakkososassa Viedään äiti pohjoiseen. Smirnoff näyttää vetävällä tarinallaan keitä
me olemme – pahimmillamme ja parhaimmillamme.
Karin Smirnoffin konstailematon, mustalla huumorilla silattu kieli tuli tutuksi hänen August-palkintoehdokkaaksi yltäneestä esikoisteoksestaan Lähdinveljen luo. Raadollisen realistinen kerronta jatkuu romaanissa Viedään äiti pohjoiseen (Tammi), jossa Kipon albiinokaksoset Jana ja bror suuntaavat pohjoisen Kukkojärven kylään hautaamaan äitimuoriaan.
Hautajaiset nostavat pintaan Janan mielen syövereissä muhivat rankat lapsuusmuistot. Äitimuori sulki silmänsä taaton viinan voitelemalta väkivallalta ja insestiltä.
Muorissa ei ollut voimaa puolustaa
itseään eikä lapsiaan. Rakkautta häneltä ei kaksosille herunut. Halasimmeko me koskaan. Istuinko koskaan
hänen sylissään, miettii Jana.
Konservatiivinen uskonyhteisö pitää muorin entistä
kotikylää Kukkojärveä tiukassa kuristusotteessa. Sielunvihollisen viettelyksiin
kuuluvat vapaa taide, kirjat ja musiikki, joten ne on kielletty. Miehet
määräävät, naisten tehtävänä on palvella ja synnyttää lähes vuosittain. Lapset
aivopestään aatteen orjiksi pienestä pitäen. Yhteisön puhtoisen kulissin tausta
ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua.
Karismaattinen johtaja pastorisilas (Smirnoff kirjoittaa
henkilöidensä nimet pienellä ja yhteen) raiskaa ja pahoinpitelee lampaitaan. Hän
ei ole lajissaan ainoa. Uhrit eivät mahda näille valtaa pitäville ”pyhille miehille”
mitään. Tämä käy nopeasti eikä satu
yhtään. Voi jopa olla että huomaat nauttivasi. Herramme on hyvä kun tarjoaa
meille tällaisen mahdollisuuden.
Yllättäen bror löytää kodin kaksinaamaisen yhteisön
helmoista. Parhaimmillaan seurakunta tarjoaa jäsenilleen yhteisöllisyyttä ja vetoaa
näin perustarpeeseemme. Jana sen sijaan ajautuu törmäyskurssille paikkakunnan
silmäätekevien kanssa. Sinulla on vain
yksi vaihtoehto. Yhteisö. Tai muuten.
Smirnoff punoo tarinansa lomaan trillerin kuten ennenkin.
Yllättävien käänteiden ja tilanteiden luojana hän on mestari. Kun hän pyöräyttää
karusellinsa vauhtiin, lukijan on paras pitää huivistaan kiinni. Korjaan: karuselli
on liian lievä ilmaisu Smirfoffin taidokkaalle kerronnalle. Vuoristorata
hidastuksineen ja vatsaa kouraisevine kiihdytyksineen luonnehtii menoa paremmin.
Trilogiasta on tekeillä tv-sarja. En ihmettele sitä yhtään,
sillä Smirnoffin teokset tarjoavat liikkuvalle kuvalle intensiivistä draamaa ja
herkullisia kohtauksia. Yksi niistä vie turistiseurueen kyydissä eksoottiseen,
karuun korpiluontoon. Italialaiset ovat lähteneet metsästämään revontulia
kahden koiravaljakon vetämänä.
Valjakko-onnettomuuden seurauksena Jana joutuu
valitsemaan järkyttyneen joukon kylmäheimoisimmalta vaikuttavan turistin toisen
valjakon ohjastajaksi. Hän seisoi reessä
koko matkan kuin keisari roomalaisessa sotavaunussa. Komeat revontulet
säkenöivät taivaalla.
Trilogian ensimmäisestä osasta peräisin olevia tuttuja hahmoja ilmestyy kuvioihin matkan varrella. Äitimuorin menneisyyskin alkaa raottua ja linkittyä nykyisyyteen. Se ei helpota Janan oloa. Julmien lapsuuden kokemusten synnyttämä ahdistus ja irrallisuuden tunne eivät hellitä otettaan. Jana tuntee itsensä kuiviin puristetuksi rievuksi.
Seksi auttaa hetkellisesti. Kun orgasmi ravisutti ruumistani öiset kuvat jähmettyivät kuin keväisen
lammikon pinnalle ilmestyvä jääkerros. Talloin ne murskaksi. Hypin peilikuvien
päällä kunnes ne palasivat nestemäiseen muotoon. Smirnoff antaa tunteille visuaalisen
muodon taitavasti.
Vaikka Smirnoff luonnostelee henkilönsä väljin vedoin,
heistä syntyy silti lihaa ja verta olevia monitahoisia ihmisiä. Janasta hän on
luonut särmikkään, kiinnostavan persoonan, jossa ihmisenä olemisen paradoksit
ja ristiriidat tiivistyvät. Daami tarkkailee itseään humoristisen kriittisesti.
Peili ei imartele: Olet ruma sanoin.
Albinoahma. Yritin hymyillä. Näytin siltä kuin aikoisin purra.
Karin Smirnoffin trilogia on myynyt Ruotsissa yhteensä yli
puoli miljoonaa kappaletta. Kuva: Johan Gunseus
Janan tämänhetkisen elämän kaksi tärkeintä miestä –
brorin ohella – trilogian ensimmäisestä osasta tuttu john ja Kukkojärveltä
löytynyt jussirahanni piipahtelevat kuvioissa tarpeen mukaan. Ja sitten vielä se saatanan john joka lyö
niitä joita rakastaa ja hyväilee niitä joita ei ole koskaan rakastanut ja
vannoo tekstareissaan ettei pysty elämään ilman minua.
Janan ja jussirahannin huojuvan korttitalon asujaimisto
lisääntyy ryyppyremmin hyljeksimällä sylivauvalla ja potkitulla koiralla. Janan
kokeman väkivallan vastapainona pieni uusperhe tarjoaisi hänelle mahdollisuuden
lämpöön ja turvaan. Hän tuntee hetken olevansa onnellinen. Mutta. Minä analysoin tilannettani. Luontevin
vaihtoehto oli paeta.
Teoksen kääntäminen on taatusti vaatinut sen imuun
heittäytymistä. Outi Menna tekee sen
täysillä. Hänen suomennoksensa tavoittaa niin kertomuksen nyanssit kuin tarinan
hurjuuden hienosti.
Hengästyttävän kujanjuoksun jälkeen Smirnoff jättää
antisankarinsa niin kiperään tilanteeseen, että tuskin maltan odottaa syksyllä
ilmestyvää trilogian kolmatta osaa Sitten
lähdin kotiin. Kenties Janan elämä vihdoin rauhoittuu. Mutta mitä sitä
ennen tapahtuu?
Karin
Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen (Vi for up med mor).
Suom. Outi Menna. Tammi. 2022. 332 s.
