Kahden tulen välissä
Tiina
Raevaara yhdistää psykologisessa
trillerissään Kaksoiskierre vetävän
jännityskertomuksen toiseen yhtä jännittävään aiheeseen: pohdintaan tieteen
rajoista ja geeniteknologian moraalista.
Joulukuun ensimmäinen päivä on kylmä ja märkä.
Biolääketieteen tutkijanuransa hylännyt kolmikymppinen Eerika sytyttää
tulitikun kotitalonsa pihalla. Se valaisee ja lämmittää hetken, tuo mieleen
muiston synkästä ja savuisesta menneisyydestä.
Tiina
Raevaaran Kaksoiskierre (Like) saa lukijan
heti varpailleen: mitä on tapahtunut? Elämänsä välitilaan juuttunut Eerika elää
omanlaisessaan perheessä seitsemänvuotiaan tyttärensä Tuulikin ja
lapsuudenystävänsä kuvataiteilija Kristiinan kanssa. He eivät ole lesbopari vaan
tragedian seurauksena lastenkodista saakka yhteen kietoutuneet, eräänlainen
kaksoiskierre.
Pikkuperheen idylli särkyy, kun päivälehti otsikoi: ”Loppu elinsiirtojonoille” ja jatkaa: ”Kari S. Pajusuo aikoo pelastaa
elinsiirtojonoihin kuolevat lapset.” Pajusuo, Eerikan entinen professori,
on palannut Yhdysvalloista. Hän haluaa Eerikan mukaan jatkamaan
”edistyksellisintä tutkimusta Suomessa” Viikin biokeskukseen.
Eerikan valtaa pakokauhu, sillä hänellä on menneisyydessään
luurankoja kaapissa. Hänen ei auta muu kuin suostua Pajusuon kiristykseen ja palata
kimeeritutkimuksen pariin, sorkkimaan eliöiden geneettistä materiaalia DNA:ta,
jonka perusrakenne on kaksoiskierre.
Antiikin taruolennolta Khimairalta nimensä perineet
kimeerit ovat sekoituksia, joilla on eri eliölajien soluja, vaikkapa hiiren ja
rotan tai lampaan ja vuohen. Tai sian ja ihmisen, jotka ovat biologisesti
lähellä toisiaan. Tällaisen olion luominen tosin on laitonta, mutta…
 |
| Tiina Revaara on tiedonjulkistamisen palkinnolla huomioitu kirjailija ja filo- sofian tohtori. Kuva: Toni Härkönen |
Eerikan päivä päivältä etenevä kertomus tempaa mukaansa,
eikä lukemista malttaisi keskeyttää. Raevaara onnistuu kuin huomaamatta,
vähäeleisin keinon, luomaan uhan tuntua, kauhua, joka hiipii kantapäillä
kaikkialla. Biokeskuksen ohella kotikaan ei Eerikasta enää tunnu turvalliselta.
Kristiina maalaa työhuoneessaan talon kellarissa hänet
kuuluisaksi nostanutta Pelastus-sarjaansa. Kenet hän haluaa pelastaa, entä
keitä rosoisten ja karkeiden, valtavien kasvojen mallit ovat? Kristiinan mukaan
taiteessa ei voi olla yhtä vapaa kuin tieteessä. Vai voiko? Eerikan epäilykset
heräävät ja hän tuntee olevansa kahden tulen välissä.
Raevaara tarkastelee ”kimeerisikojen” – ihmisen elimiä
sisältävien sikojen – kysymystä useammasta näkökulmasta. Hän on biologi, joka
tuntee aiheensa ja luo tutkimustyön arjesta autenttisen kuvan. Silti hän ei
uuvuta lukijaa pitkillä tieteellisillä selityksillä vaan antaa geeniteknologiasta
sujuvasti ymmärrettävää taustatietoa.
”Siirtoelintehtaiden”, kimeerien, ongelma tulee iholle,
kun Eerikan työtoverin pieni tytär kuolee elinsiirtojonossa odottaessaan uutta
sydäntä. Olisiko hänet voitu pelastaa kimeerisydämellä? Paljon kysymyksiä, vähän
vastauksia.
Aihe on kiinnostanut kirjailijoita aiemminkin. Ranskalainen
Maylis De Kerangal kirjoitti romaanissaan
Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (Siltala)
vaikuttavan tarinan sydämen matkasta ihmiseltä toiselle:
Hyvin kirjoitettu, koukuttava jännitystarina popularisoi
vanavedessään tehokkaasti uhkakuvia, joita tieteen rajoittamaton vapaus
synnyttää. Tiina Raevaaran Kaksoiskierre
on tästä oiva esimerkki. Kertomuksen kimeerit ovat (toistaiseksi) vielä
dystopiaa. Vai ovatko?
 |
| Johanna Turusen teo Vesirotta |
Monin paikoin maailmaa jo tehdään erilaisia
geenimanipulaatioita. Tilastoa johtaa Kiina, jossa etiikan säännöistä ei juuri
piitata. Helsingin Sanomat julkaisi
viime joulukuussa artikkelin Kiinassa muokatuista vauvoista. Kansainvälinen
tiedeyhteisö on tuominnut kokeen jyrkästi:
Geeniteknologian synnyttämien kimeerien myöhempää kehitystä
ei voi hallita, sillä ”vaikka ihminen
puhaltaa kimeereihin hengen, luonto ottaa nopeasti ohjat”. Kun tuntemattomat
uudet eliömuodot jatkavat elämäänsä, seurauksena saattaa olla Frankensteinin
hirviö, jota emme pysty edes kuvittelemaan.
Biolääketiede on noussut nopeasti tieteen eturintamaan.
Se tarjoaa tutkijoilleen paitsi mahdollisuuden tyydyttää tieteellistä
kunnianhimoa myös rahakkaita palkkioita. Kaksoiskierre
havahduttaa kysymään: laahaako lainsäädäntö kyseenalaisen geenimanipulaation
perässä? Onko sen pysäyttäminen jo liian myöhäistä?
Johanna
Turusen näyttely Henkilökohtaista
Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksella 6.3. saakka.
