”En ole koskaan nähnyt tällaisia kortteja”
Matts
Dumell dokumentoi tarkasti ja mukaansa tempaavasti Gustaf Mannerheimin elämän
raskainta ja ratkaisevinta vuotta 1917. Samalla hän etsii ihmistä myyttien
takana.
Carl
Gustaf Emil Mannerheimin 150-vuotissyntymäpäivän muistoksi hänestä on vuoden
sisällä ilmestynyt ja ilmestyy yhä edelleen teoksia, jotka valottavat marsalkan
elämän vaiheita monista eri näkökulmista. Kaleidoskoopin uusimman välähdyksen
on laatinut toimittaja, dokumentaristi Matts
Dumell uppoutumalla vuoteen 1917, jolloin kenraaliluutnantti palasi
Suomeen.
– Tällainen
Mannerheim-kavalkadi on hieno juttu. Vaikka jotkut ovat saaneet siitä
tarpeekseen, se ravistelee silti laajempaa yleisöä ja antaa käsityksen, että
kirjoissa on kyse eri tulkinnoista, totesi itsekin juuri Suomessa ja Ruotsissa
ilmestyneen Gustaf Mannerheim – aristokraatti
sarkapuvussa -teoksen (Otava)
julkaissut professori Henrik Meinander.
Hän keskusteli aiheesta Dumellin kanssa uusimman kirjan
julkistamistilaisuudessa.
Alkujaan Dumellin tarkoituksena oli tehdä ohjaaja Claes Olssonin kanssa dokumenttifilmi
Mannerheimin viimeisistä vuosista keisarin palveluksessa. Parivaljakko matkusti
tätä varten kenraalin jalanjäljissä Pietariin, Kiovaan ja Odessaan.
 |
| Matts Dumell kohotti Marskin maljan kirjansa kunniaksi Teoksen salongissa. |
– Hanke tyssäsi
rahoitusongelmiin. Niinpä pakkasin sitä varten keräämäni materiaalin mukaani ja
matkustin kolmeksi kuukaudeksi Pietariin. Siellä teos kirjoitti itse itsensä, kun
minä tallasin samoilla kaduilla kuin Mannerheim, Dumell naurahti.
Meinanderin kysymykseen faktan ja fiktion osuudesta
kirjassa Dumell vastasi vastakysymyksellä: ”Onko tulkinta fiktiota? Kaikki
rakentuu faktalle, mutta keskustelumuotoa käyttäessäni mukana on pikkuisen
fiktiota. Dialogit on luotu lähteiden avulla; kaikki kirjoittamani keskustelut on
käyty ja lopputulokset tiedetään.” Meinanderkin myönsi, ettei niissä ole
mitään, mikä voitaisiin todistaa vääräksi.
Vuosi 1917 oli Mannerheimin elämän vaikein. Miksi hän
päätti palata Suomeen?
– Mannerheim oli
turhautunut. Hän oli menestyksekkäästi palvellut Venäjän armeijassa 30 vuotta,
parhaimmillaan komentanut 40 000 miestä. Nyt kuri oli löystynyt, ja armeija
rapakunnossa saksalaisten hyökätessä. Ehkä suomalaisuus myös vaikutti, kenties hän
toivoi, että bolševismia vastaan voisi taistella tätä kautta, arvioi Dumell.
Meinanderin mukaan joskus ylitulkitaan, että
Mannerheimilla oli selkeä suunnitelma.
– Kenties hän vain
odotti mahdollisuutta voida toimia. Ammattisotilaana hän halusi tehdä jotain.
Jos mietimme omaa elämäämme, harvalla meillä on selviä suunnitelmia. Mannerheimilla
ei ollut aavistustakaan, mikä häntä odotti.
 |
| Matts Dumell ja Henrik Meinander keskustelivat uusista kirjoistaan. |
Dumell on myös etsinyt ihmistä Mannerheim-myytin takaa,
hänen persoonallista puoltaan.
Uudenvuodenaattoa juhlittiin Mannerheimin Sophie-sisaren luona Kasamikadulla.
Kenraali oli palannut Suomeen dramaattisen matkan jälkeen rahattomana, edes
leipäkorttia hänelle ei ollut myönnetty, koska hän ei ollut kirjoilla
Helsingissä. Seurueessa uskottiin, että mukana
juhlivalla Albert Edelfeltin
sisarella Anniella oli selvänäkijän
lahjoja. Niinpä tinanvalannan jälkeen häntä pyydettiin povaamaan.
”Tämä tietää
mainetta ja kunniaa, tämä onnea ja tämä monen, hyvin monen ihmisen rakkautta,
ja tämä tietää korkeaa asemaa. En ole koskaan nähnyt tällaisia kortteja”
kuului ennustus Mannerheimille, joka vaivautuneena mutisi ”jotakin siihen suuntaan kuin minun urani on tällä hetkellä
jokseenkin ohi…”
 |
| Rakkaudella Gustaf, Mannerheimin Kittty Linderille lähettämä kuva itsestään vuonna 1918. Linderien kotialbumi |
Vaikka mainetta ja kunniaa tuli, henkilökohtaisessa
elämässä kaikki ei mennyt putkeen. Avioliitto ja rakkaussuhteet eivät kestäneet,
ja hän oli kroonisesti puilla paljailla eläessään jatkuvasti yli varojensa.
Siitä on lukuisia esimerkkejä. ”Simputus
oli kadettikaartissa yleistä, ja kerrotaan, että hänellä oli tapana ampua
nuorempia kadettitovereitaan ritsalla ahteriin, jos nämä eivät tarjonneet
hänelle konjakkia.”
Mannerheimin arvostus on aikojen kuluessa tehnyt
aaltoliikettä vihatusta ”ryssänkenraalista” kaikkien aikojen suosituimmaksi
suomalaiseksi Ylen järjestämässä äänestyksessä vuonna 2004. Aaltoliike
epäilemättä jatkuu, kun jokainen sukupolvi kirjoittaa historiaa uusiksi. Matts
Dumellin perinpohjainen, vauhdikas selonteko tuo lisävalaistusta, kun pyrimme
näkemään ihmisen myytin takana.
Lukija jää pohtimaan, miten Suomen olisi käynyt, jos
Mannerheim olisi valinnut toisin?
Matts Dumel: Kun
Mannerheim valitsi Suomen (När Mannerheim
valde Finland).
