Kyse on hitaasta katsomisesta ja ajattelusta
Runsaasti
kuvitettu taidekirja esittelee sveitsiläistaiteilija Not Vitalin monipuolista
tuotantoa eri puolilla maailmaa. Ateneumissa on esillä hänen viimeaikaisia
pelkistettyjä, meditatiivisia muotokuviaan.
Not
Vital (1948-) opiskeli taidetta 1960-luvun lopulla Pariisissa ja aloitti
työskentelynsä kollaaseilla ja veistoksilla. Vähitellen hänestä kehittyi tilan
ja muodon mestari, joka on luonut arkkitehtonisia installaatioita eri puolille
maailmaa.
Hän on utelias kokeilija ja uusien mahdollisuuksien
etsijä ja toteuttaja niin konkreettisesti kuin käsitteellisesti. Vital
matkustaa jatkuvasti, pitää näyttelyitä ja kerää myös kollegojen töitä omaa
kokoelmaansa varten.
Vasta kuusikymppisenä hän teki ensimmäisen maalauksen,
omakuvan, Pekingissä. Sillä hänen mielestään koskaan ei ole liian myöhäistä
tehdä sitä, mistä pitää. ”Maalaaminen on
minulle paras tapa nähdä, tuntea & haistaa valo”, hän kirjoittaa
englanninkielisessä artikkelissaan Like a
Lake I Like teoksessa Not Vital –
Paintings (Parvs).
Vaikka valo on Vitalille tärkeää, hän työskentelee tummalla
vain valkoisen, harmaan ja mustan väriskaalalla. Kenties siksi, että hän
varttui Engadinin laaksossa Sveitsissä, alueella, jota kutsutaan ”harmaan
maaksi”, sillä luonnonolosuhteet, sumu ja lumi muovaavat maisemaa suurimman
osan vuotta.
Hänen ateljeessaan ei ole lainkaan ikkunoita, sillä
mykistävät vuorimaisemat ympärillä häiritsevät keskittymistä maalaamiseen.
Talvella kattoikkunatkin peittyvät lumeen. Näin Vitalille syntyy ideaalinen
tila työskennellä: ”Himmeä valaistus saa
katseeni kiihkeämmäksi ja minun on ponnisteltava nähdäkseni sen mitä katson.”
 |
| Wei Wei, 2012. Kuva: Eric Gregory Powell |
Not Vital tavoittelee muoto- ja omakuvissaan ihmisen
ydintä poistamalla maalauksistaan kaiken ylimääräisen. Teokset ovat
meditatiivisia ja arvoituksellisia.
Hänen Pekingin ateljeensa seinät ovat
ruostumatonta terästä, joten siellä hän näkee vain oman heijastuksensa. On kuin
hän katsoisi peiliin tai lammen pintaan. Tästä on apua omakuvien teossa.
Maalaukset symboloivat Vitalille elämänvirtaa, sillä hänen
työskennellessään ne ovat jatkuvassa muutoksen tilassa. Muutama ylimääräinen
siveltimenveto, ja tuloksena on aivan uusi teos.
Signeeraus on tärkeä osa Not Vitalin teoksia. Joskus sen
maalaamiseen kuluu yhtä paljon aikaa kuin itse teokseen. Hän saattaa kokeilla
signeerausta kymmeniin eri kohtiin maalausta ja pyyhkiä sen jälleen pois, ennen
kuin se löytää oikean paikkansa.
Tämänkään jälkeen teos ei ole vielä valmis. Se tarvitsee
”ihokseen” lasin, ilman sitä se on alaston. Lasi on ikkuna teokseen, joka
kutsuu meidät katsomaan sisään, silti se säilyttää tietyn etäisyyden, emme voi
koskettaa teosta.
 |
| Lin, Returning to the South of China to See His First Son, 2010. |
Lasi heijastaa teoksen pinnalle katsojan kuvan,
ympäristöä ja lähellä olevia muita teoksia. Näin se paradoksaalisesti tuo
takaisin sen ”hälyn”, jonka taiteilija on pelkistyneellä työskentelyllään
poistanut.
(Kun tarkkaan katsoo Ateneumin näyttelystä ottamaani kuvaa, vastapäiset teokset heijastuvat lasin pinnassa, ja minä sihtaan alareunassa.)
Lasi luo näin teoksiin uuden tason, kommunikoi katsojan
kanssa. Syntyy teoksen ja katsojan vuoropuhelu, jossa katsoja joutuu etsimään
paikkaansa teoksen edessä hakiessaan oikeaa tarkkailukulmaa, josta teos
avautuisi.
Aivan kuten pimeässä ei ensin näe mitään, kunnes silmät
vähitellen tottuvat ja alkavat erottaa yksityiskohtia. Samoin käy Not Vitalin
teoksia keskittyneesti katsellessa, vähitellen teosten hienot nyanssit
paljastuvat nautinnollisesti.
Kuten FT Susanna
Pettersson artikkelissaan Seeing in
the Dark toteaa: It’s all about slow
looking and thinking” (Kyse on vain hitaasta katsomisesta ja ajattelusta).
Not
Vital – Paintings
Englanninkielisen teoksen on kustantanut Parvs. 96
s. 2018.
Teos koostuu Not Vitalin esseestä Like a Lake I Like, joka käsittelee hänen työskentelynsä lähtökohtia,
ja Ruotsin Nationalmuseumin pääjohtajan Susanna Pettersonin artikkelista Seeing In the Dark, joka pohjautuu hänen
keskusteluihinsa taiteilijan kanssa.
Näyttely Ateneumin taidemuseossa 20.1.2019 saakka.
Sen on kuratoinut Susanna Pettersson.
