Tekstiilitaiteilija maalasi langoilla
Omaperäisen
ja lahjakkaan Greta Skogster-Lehtisen mittava elämäntyö on nyt saanut
arvoisensa dokumentin runsaasti kuvitetussa upeassa tieto- ja taidekirjassa.
Tekstiilitaiteilija
Greta Skogster-Lehtinen -teoksen (Maahenki) kansi houkuttelee koskettamaan ja
sivelemään sitä. Sama toistuu kirjan monissa hienoissa valokuvissa, jotka
esittelevät viisikymmenvuotisen uran tehneen taiteilijan monipuolista tuotantoa
ja elämäntaivalta.
Nina
Skogsterin toimittaman komean teoksen ovat kirjoittaneet professori emerita Päikki Priha ja taidehistorioitsija Leena Svinhufvud. Teoksen graafinen
suunnittelija on Tiina Ripatto-Toledo
ja kuvankäsittelystä on vastannut Petri
Kuokka.
Greta
Skogster-Lehtisellä (1900–1994) oli merkittävä rooli Suomen tekstiilitaiteen
syntymisessä ja kehittymisessä. Paitsi monipuolinen ja hämmästyttävän
tuottelias taiteilija, Greta oli myös menestyvä bisnesnainen, jolla oli oma
kutomo ja tekstiilitoimisto.
Greta syntyi Hämeenlinnassa taiteita suosivaan
kauppiasperheeseen ja halusi kuvanveistäjäksi. Isän mielestä kevyempi työ, joka
toisi myös elannon, oli parempi vaihtoehto. Niinpä Greta aloitti Ateneumin
mallipiirustusosastolla jo 16-vuotiaana.
Vaihtoehto tuotti hienoa hedelmää. Suomalainen
tekstiilitaide kukoisti 1920–1930-luvuilla, ja sen aktiivinen edustaja Greta
palkittiin maailmannäyttelyissä Brysselissä 1935, Pariisissa 1937 ja New
Yorkissa 1939.
Gretan mielikuvitus, suunnittelutaito ja värisilmä
siivittivät yhteistyötä monien eturivin arkkitehtien, muun muassa Alvar Aallon,
kanssa.
”Malleja syntyi
kirkkotekstiileihin, monumentaalisiin julkisten rakennusten kuvakudoksiin,
mattoihin, verhoihin, huonekalu- ja vaatekankaisiin. Hän suunnitteli
sisustuksia laivan hytteihin sekä ruokasaleihin, jopa rautatievaunun
sisustuksen,” Päikki Priha kirjoittaa.
Jääsken kirkon alttarivaatteen yksityiskohdat osoittavat,
että Greta oli mestari kuvaamaan ihmisiä erilaisin kirjontapistoin ja
käyttämään erilaisia sidoksia ja lankoja mehevän pinnan aikaansaamiseksi.
Pula-aikakaan ei tekstiilitaiteilijoiden luovuutta sammuttanut.
Kun lankoja ei ollut saatavilla, korvikemateriaaleina käytettiin paperinarua,
olkea, tuohta, voipaperia, jopa lehmänkarvoja. Näistä luotiin tapetteja,
kankaita ja lampunvarjostimia. Huonekalusuunnittelija Lisa Johansson-Pape on muistellut, että Greta käytti
lampunvarjostimien ”kankaisiinsa märkää,
kokoonrutistettua voipaperia sekoitettuna ties mihin…”.
Klassinen tuohitapetti syntyi pula-aikana, silti se on
designiltaan moderni, aikaa kestävä käyttötuote.
Eduskuntataloon Greta suunnitteli lukuisia tekstiilejä,
jotka valmistettiin käsityönä ja myös teollisesti. Varsinainen voimannäyte oli SOK:n
uudisrakennukseen tulevan Hotelli Vaakunan ja sen kolmen ison ravintolan
tekstiilien suunnittelu. Tilaus oli huikea: tuhansia metrejä kankaita ja
mattoja.
Suomen kulttuurielämä oli vilkasta 1920-luvun
puolivälistä toiseen maailmansotaan. Taidetta tehtiin innostuneessa
pioneerihengessä, ja sen merkkinä syntyi taiteilijajärjestöjen yhteinen, kaunis
Taidehalli vuonna 1928. Julkaisutoimintaa sekä näyttelyitä oli paljon myös
kansainvälisesti.
Vaikka tekstiilitaiteen menetelmät olivat vanhoja, tämä
ei estänyt irtiottoa perinteestä, modernin tekstiilitaiteen syntyä. Taiteilijat
tekivät monenlaisia kokeiluja sidoksilla ja lankalaaduilla.
”Tekstiilipinnan elävä vaihtelu yhdistyi abstrahoivaan ilmaisuun, jossa
kuva-aihetta pelkistetään materiaalin ehdoilla”, kirjoittaa Leena Svinhufvud.
Greta kuului kokeilijoiden eturiviin.
Liian vähälle huomiolle jäänyt hieno taiteilija nousee
nyt uuden, kattavan teoksen myötä valokeilaan.
Greta Skogster-Lehtisen
ensimmäinen yksityisnäyttely Taideteollisuusmuseossa sai loistavat arvostelut.
Helsingin Sanomien ylistykseen voi kirjan luettuaan sydämestään yhtyä. ”Jokaisessa työssä on ilmeinen
Skogster-leima: värit herkän hienostuneita, kudos mielenkiintoista, rauhallista
ja sommitelmat aitoja ja omintakeisia.”
Tekstiilitaiteilija
Greta Skogster-Lehtinen (toim. Nina Skogster). Maahenki, 2019. 231
