Liisa
Väisänen tarjoilee Symbolien pitopöydässä
-kirjassaan ruoan ja syömisen rikasta kulttuurihistoriaa. Anni Hautala
puolestaan opastaa teoksessaan Annin
ruokakirja 2 mutkattomien, mutta herkullisten aterioiden kokkaamiseen.
Symboleja tunnistamalla taideteokset, historia ja
nykypäivä saavat aivan uutta sisältöä ja merkityksiä. FT, kulttuuritutkija Liisa Väisänen avasi taideteosten kieltä teoksessaan Mitä
symbolit kertovat – Taidetta pintaa syvemmältä. Uudessa kirjassa Symbolien pitopöydässä (Kirjapaja)
sukelletaan ruoan ja syömisen kiehtovaan kulttuurihistoriaan.
Ruoka ei ole vain vatsantäytettä tai makunystyröillä
hifistelyä, sillä siihen liittyy myös monia antiikin ajoilta saakka periytyviä merkityksiä
ja käytäntöjä, joita me tietämättämme edelleen noudatamme. Tämän vuoksi onkin
kiinnostavaa perehtyä ruokailun kieleen, jossa symbolit toimivat sanoina.
Päivää ei aina ole aloitettu aamiaisella. Työläisillä ei
siihen muinoin ollut aikaa eikä varaa, Euroopan paremmissakin piireissä se
alkoi yleistyä vasta 1700-luvulla. Aatelisilla sen sijaan ei ollut kiire minnekään,
sen vuoksi aamiainen symboloikin ylellisyyttä ja erotiikkaa. Tästä juontuu tapa
syödä aamiaiseksi mansikoita ja juoda samppanjaa. Mansikka symboloi jo vanhastaan
yhtä kuolemansynneistä: himoa: ”Niissä
maistuu vielä vuode”.
Ensimmäinen maininta brunssista, aamiaisen ja lounaan
yhdistelmästä, on vuodelta 1896 satiirisessa Punch-julkaisussa. Sunnuntai oli palveluskunnan vapaapäivä, niinpä
he valmistivat isäntäväelleen etukäteen runsaan buffet-pöydän. Siihen kuului
yleensä hedelmiä, joihin liittyvää symboliikkaa on taiteessakin pitkään
käytetty.
 |
| Liisa Väisänen on Espanjassa asuva kulttuurin ja matkailun ammattilainen. Kuva: Marco Pereira. |
Hyvän ja pahan tiedon omena on seikkaillut historiassa
Eevasta Wihelm Tellin kautta Isaac Newtonin painovoimakeksintöön. Omena
symboloi viattomuutta ja sen menettämistä eli tietoa. Entä päärynä? Jos
neitokainen ojentaa päärynän sulhaselleen, se merkitsee, että hän on tälle
raskaana. Ilmiselvästi päärynän muoto on ollut tässä inspiraation lähteenä.
Brunssilla tarjoillaan monesti värikkäitä
”kukonpyrstöjä”, cocktaileja, jotka legendan mukaan keksittiin, kun
Etelä-Amerikkaan purjehtineet englantilaiset innostuivat sekoittamaan mehuja ja
alkoholijuomia.
Koiruohosta valmistettu väkevä absintti on taiteessa alkoholijuomista
kuvatuimpia. Se oli modernin taiteen vallankumouksen aikoina Pariisin boheemien
ja alaluokan suosiossa. Yleensä se laimennettiin käyttäen erityisiä välineitä kuten
absinttilusikoita ja -laseja. Nykyään ne ovat kalliita keräilyharvinaisuuksia.
Taidemaalari Henri de Toulouse-Lautrec
laimensi absinttinsa konjakilla.
Näin rivakasti päättyneestä brunssista kannattaa siirtyä
rauhallisempaan lounaaseen, joka symboloi elämää ja nykyhetkeä, toimintaa ja
tekemistä. Ruoka syötiin pitkään käsin, vasta 1500-luvulla yleistyi
henkilökohtainen, mukana kannettava ruokailuvälineistö, joka koostui lusikasta,
veitsestä ja hammastikusta. Alkujaan kaksihaarainen haarukka paholaisen
atrainta muistuttavana kapistuksena oli kielletty.
Kun haarukka pari sataa vuotta myöhemmin sallittiin,
napolilaiset keksivät lisätä siihen pari haaraa lisää. Näin siinä oli helpompi
pyöritellä spagettia. Palan painikkeeksi juotiin viiniä, sillä vesi oli monesti
saastunutta ja vaarallista, vaikka symboloikin puhtautta ja viattomuutta.
 |
| Esa-Matias Heinosen maalaus Iltahetki. |
Viinin alkuperää ei tarkkaan tiedetä, mutta Georgian
Tbilisistä löytyneet kuutisentuhatta vuotta vanhat ruukunpalat todistavat, että
villinä kasvaneesta viiniköynnöksestä oli tuolloin siirrytty sen
viljelyyn.Tähän liittyy mainio legenda, miten Toursin piispana 300-luvulla
toimineen Pyhän Martinuksen aasi
keksi viininleikkaamisen. Sen popsittua kirkkopihan ehtoollisviinin uudet
versot, piispa oivalsi, että leikkaaminen saa köynnökset tuottamaan suuremman
sadon.
Kun juhlaillallisilla on viimein kohotettu malja sitä
symboloiville sosiaalisuudelle ja loistolle, onkin aika siirtyä sinne, minne
hyvät kemut aina päätyvät: kodin sydämeen, keittiöön. Siellä meidät ottaa
vastaan radio- ja tv-juontaja Anni
Hautala.
Maanantaisin hän kävi usein omaa ”kokkisotaansa”: Mitä
ihmettä viikolla syötäisiin? Kunnes keksi koota kymmenille paperilappusille ja
kännykän muistiinpanoihin tallettamansa ja hyväksi havaitsemansa reseptit
yhteen Annin ruokakirja 1:een.
Kotikokit pitivät tunnussanalla ”helppo” luonnehdituista
resepteistä, ja kirja onkin Otavan viime vuoden ostetuin ruokakirja. Nyt se saa
jatkoa Annin ruokakirja 2:sta, jonka
selkeät reseptit ja makua ja tuoksuja tihkuvat kuvat nostavat veden kielelle ja
innostavat kokkaamaan.
Anni on höystänyt reseptejään viinisuosituksilla ja
pienillä tarinoilla, miten herkut ovat syntyneet. Kerran oli taas tilanne,
ettei jääkaapissa ollut ”mitään”. ”Ja
kuitenkin oli!” Puikulaperunoista, sipulista, kermasta, kinkkuleikkeistä ja
aurajuustokäntystä loihdittu Kinkkukiusaus katosi nälkäisten suuhun hetkessä.
Eikä kaikkea tarvitse aina tehdä itse, Anni muistuttaa. Esimerkiksi Kanadöneriin tarvitaan monenmoisia sooseja, joita saa kaupasta valmiina. Mutta kutsuilla
niiden tekeminen yhdessä vieraiden kanssa on kuitenkin kivaa, jopa bileiden kohokohta.
Näiden kahden mainion opuksen avulla niin ruoan ja
syömisen historia kuin käytäntö tulevat tutuiksi. Seuraavaa ateriaa
suunnitellessa voikin miettiä, mitä sillä haluaa sanoa. Symbolit löytyvät
Liisan ”pitopöydästä” ja reseptit Annin
ruokakirja 2:sta.
Liisa Väisänen: Symbolien pitopöydässä – Ruokakulttuuria ja
maistuvia merkityksiä. Kirjapaja. 2018. 176 s.
Anni Hautala: Annin ruokakirja 2. Otava.
128 s.
Esa-Matias Heinosen Kuvia sydämeltä -näyttely Galleria
Dixissä 20.12. saakka
