perjantai 29. huhtikuuta 2016

Herkkuja viinan voimalla

Jonna Pulkkinen & Merja Ruotsalainen: Viinakeittokirja.
Atena, 2016. 168 s.

Jonna Pulkkisen ja Merja Ruotsalaisen mainion Viinakeittokirjan resepteillä arkikin terästyy juhlaksi.


Kookas ja komea Viinakeittokirja – terästettyjä herkkuruokia on kahden ammattilaisen yhteistyön tulos. Kirjan syötävän herkulliset valokuvat on napannut Merja Ruotsalainen, joka toiselta ammatiltaan on kokki. Jonna Pulkkinen on aiemmin hankkinut kokemusta kirjoittamalla teokset Kossusta, Jallusta ja kieltolaista. Selvää oli, että nyt on viinan vuoro.

– Kirjaa laadittiin periaatteella, että kaikkea voi kokeilla. Emme halunneet kikkailla, sillä mielestämme yksinkertainen on kaunista, Pulkkinen kommentoi kirjan julkistamistilaisuudessa ravintola Vespassa.

Kun raikkaasti taitettua, värikästä ja selkeää kirjaa selailee, vesi herahtaa kielelle. Ja ainakin bloggarin kaltaista kotikokkia ilahduttavat huumorilla laaditut yksinkertaiset reseptit, joiden ainesosia ei tarvitse lähteä metsästämään Stokkan Herkusta vaan ne löytyvät nurkan takaa kotikaupasta.

Alkoholin käyttötapoja ruoanvalmistuksessa on neljä: marinointi, hauduttaminen, maustaminen ja flambeeraus eli ruoan liekittäminen. Alkoholijuomien aromi tehostaa muita mausteita, korostaa ruoan omaa makua ja toimii itse mausteena. Värikkäät vodkat antavat oman säväyksensä annoksen ulkonäköön. Viinalla ei kuitenkaan läträtä, pari ruokalusikallista miestä väkevämpää soppalitraan on riittävä tujaus.

Ginikalakeitto

Viinakokkien kokeilut tuottivat yllätyksiä: ennakko-odotuksista poiketen sitruunavodka ei sopinutkaan kalalle, gini sen sijaan solahti sen seuraan sujuvasti. Joskus hitti syntyi ihan sattumalta. Näin kävi Makealle kahvilohelle. Espressovodka-glaseeraus nosti perinteisen kesäherkun, savulohen, ihan uuteen sfääriin. Sitä kehtaa tarjota vaikka valtiovieraille.

Tervattu nyhtöhamppari

Resepteissä paikallisuus on valttia, täynnä oululaisuutta on Tervainen valkolöökikeitto, joka syntyy valkosipuleista ja tervalikööristä. Grillijuhlien kruunaamaton kuningas Tervattu nyhtöhamppari saa potkua oluesta ja tervalikööristä. Tislattu ja keitetty peruna paiskaavat kättä Pontikkapottusalaatissa. Pontikkachilisinappi paitsi hivelee makkaran kuin makkaran makua avaa tukkoisen nenän. Ja chilikermaliköörillä maustettu kastike sopii kalan lisäksi grillatuille vihanneksille.

Ja jos ilta on venähtänyt pitkäksi, kirjan Krapulapäiväosio tarjoaa voltteja olon helpottamiseksi. Näin yksinkertaista on Laastaristoutin valmistus: Kaada tuoppiin puolet stouttia, puolet viskiä. Laita sekaan jäätelöpallo. Nauti.