Jouko Lehtola: No Mercy

 Tinkimättömiä kuvia

Jouko Lehtolan valokuvakirja No Mercy – Ei armoa ja hänen valokuvanäyttelynsä Some Girls Hippolytessä todistavat edesmenneen dokumenttivalokuvauksen mestarin ainutlaatuista kykyä nähdä pinnan alle ja löytää sieltä kauneutta.

Valokuvaaja Jouko Lehtolan (1963 – 2010) intensiivisen uran katkaisi syöpä julmasti aivan liian varhain. Loppuun saakka hän tutki valokuvauksen mahdollisuuksia taltioida elämän ilmiöitä ja katoavia hetkiä.

Retrospektiivinen valokuvateos No Mercy – Ei armoa esittelee hänen dokumentaarisen ja muotokuvavalokuvauksen rajamailla liikkunutta tuotantoaan 1990-luvun nuorisokuvista  viimeiseksi jääneeseen suurikokoisten valokuvien sarjaansa Some Girls vuonna 2008.  

Professori Annamari Vänskä on valikoinut yli tuhannesta teoksesta parikymmentä ennen esittämätöntä valokuvaa Hippolyten näyttelyyn. Teokset kuvaavat transsukupuolisia seksityöläisiä Barcelonassa ja Bangkokissa.

– Jouko oli käynnistänyt kirjaprojektin Timothy Personsin myötävaikutuksella maineikkaan saksalaisen taidekirjakustantamon Kehrerin kanssa ja esitteli minulle raakavedoksia teokseen tulevista kuvista. Hän tiesi, ettei ehdi saada kirjaansa valmiiksi, mutta halusi jättää sen perinnöksi jälkeensä, kertoi Lehtolan elämänkumppani Jaana Novitskij näyttelyn avajaisissa.

Lehtola oli ennen kuolemaansa määrännyt nimeään kantavan säätiön perustamisesta. Sen tarkoituksena on tukea dokumenttikuvaukseen suuntautuneita nuoria valokuvaajia sekä ylläpitää ja vaalia Lehtolan taiteellisen tuotannon tuntemusta ja levitystä. Säätiön asiamiehenä toimii Novitskij. Sen ensimmäinen Nuori Sankari -palkinto jaettiin Hippolytessä oululaiselle 23-vuotiaalle Joel Karppaselle. Hänellä on Hippolyte Studiossa myös näyttely.

Nimetön (Märkäpaitainen tyttö), 1995
sarjasta Nuoret sankarit.

Lehtola itse aloitti 1990-luvulla kuvaamalla nuorisokulttuuria, rock-tähtiä ja heidän yleisöään eri puolilla Suomea. Vähitellen kuvat synkistyivät ja niihin tuli perheväkivaltaan liittyviä poliisin takavarikoimia aseita ja epäpaikkoja, joissa narkomaani oli kuollut, pidätyssellejä ja vankiloita. Kuvista katosivat ihmiset, mutta heidän läsnäolonsa on voimakkaasti läsnä valokuvissa.

Kunnes ihmiset palasivat jälleen hänen kuviinsa. Nyt kohteena olivat yhteiskunnan marginaaliin ajautuneet tai sinne paenneet seksuaalivähemmistöjen edustajat, transvestiitit ja bodarit, joita tavikset eivät arkielämässään näe. Mallit ovat samaan aikaan itsevarmoja ja haavoittuvia, heidän ulkoisen olemuksensa alta voi aavistaa surua ja samaan aikaan toivoa.

– Jouko kulki sujuvasti syvissä vesissä ja löysi sieltä esteettistä kauneutta ja arvokkuutta. Hän arvosti kuvattaviaan ja sai heidät luottamaan kuvaajaansa ja paljastamaan itsestään omintaan, Novitskij luonnehtii.

Englannin- ja suomenkielisen teoksen valokuvatekstit on laatinut tuottaja Timothy Persons, valokuvaaja Stefan Bremer on kirjoittanut oppilaastaan, kollegastaan ja ystävästään, Moderna Museetin entinen johtaja David Elliot on laatinut kirjaan esseen ihailemansa Lehtolan tuotannosta.

\"Vanessa\", Barcelona, 2008

 ”Mitä puolestaan tulee ihmisen turhuuden ja heikkouksien ymmärtämiseen, epäilen ettei Lehtola antanut armoa itselleen yhtään sen enempää kuin muillekaan. Lehtola väisti helpot jaottelut hyviin ja pahoihin. Hän oivalsi, miten vaikeita ja mutkikkaita asiat todellisuudessa ovat ja esitti ajatuksensa väkevästi”, Elliot kirjoittaa.

Ja päättää esseensä lohdullisesti: ”Hänen teoksensa ovat kuitenkin paitsi todistus siitä äärimmäisestä ja oudosta kauneudesta, jonka hän osasi vangita kuviinsa, myös vastalääkettä niille synkille voimille, joiden edessä me helposti alistumme.”

Jouko Lehtola: No Mercy – Ei armoa. Kehrer. 2013. 160 s.

Jouko Lehtola: Some Girls ja Joel Karppanen

Valokuvagalleria Hippolyte (Yrjönkatu 8-10 sisäpiha) 26.2.2017 saakka.

Näyttelyyn liittyy oheisohjelmaa ja Jouko Lehtolan vedosten myyntitapahtuma viimeisenä lauantaina. www.joukolehtola.com  

Ritva Kovalainen: Kiero ja villiintynyt

 En väsy puitten katsomiseen

Ritva Kovalaisen lumoava valokuvataidekirja Kiero ja villiintynyt tuo metsän  iholle. Teoksen ajattomat valokuvat ovat kuin runoja, jotka ylistävät ihmisen ja luonnon ikiaikaista yhteyttä.

Kun Ritva Kovalaisen uuden teoksen deadlineen oli vain pari tuntia, sen nimi oli vielä avoinna. Taiteilijaprofessori, valokuvaaja oli jo kolmenkymmenen vuoden ajan kuvannut ja tehnyt kirjoja metsistä ja puista: Vanhan metsän aarteet, Metsänhoidollisia toimenpiteitä, Puhuvat puut, Puiden kansa jne. 

Nyt käsillä oleva teos oli erilainen kuin aiemmat, eikä tekijä halunnut sen nimeen enää puita.

– Nimi tuli alitajunnasta. Olin 11-vuotiaana kirjoittanut päiväkirjaani: ”Olen puu, kiero ja villiintynyt.” Sieltä se nimi löytyi, kertoi lapsesta saakka puita rakastanut Kovalainen teoksensa julkistamistilaisuudessa Valokuvataiteen museolla.

 Sundsvedja, Kemiönsaari, 2016

Kovalaista oli alkanut kiinnostaa, mikä tämä puujuttu oikein on, miksi olen työskennellyt niiden parissa vuosikymmeniä? Teoksessa Kiero ja villiintynyt (Musta Taide) hän etsii vastausta näihin kysymyksiin. Valokuvaajana puut eivät ole hänelle vain maiseman kiintopisteitä vaan sielunmaisemia, joihin kiteytyy ihmisen suhde luontoon.

Tämä onkin kirjan kantava teema.  Kovalainen toivoo, että ilmastonmuutos, luonnonvarojen riisto ja monimuotoisuuden hupeneminen pysäyttäisivät ihmiset ajattelemaan, miten riippuvaisia olemme ekosysteemin toimivuudesta, puista ja metsistä, kokonaisuudesta, jonka osa me olemme. Talouskasvun palvonta on riistäytynyt käsistä ja johtaa kohti tuhoa.

Shikoku, Japani, 2009

Jo luonnonkansat tajusivat, miten ihmisten hyvinvointi on sidottu luonnon kuuntelemiseen ja kunnioittamiseen. Jollemme sitä tee, seuraukset ovat kohtalokkaita. 

Ajanlaskumme alussa essealaisten papyrus- ja pergamenttikääröissä oli versio Ilmestyskirjana tunnetusta tekstistä. On järkyttävää lukea, miten osuvasti se ennusti tulevaa.

”He ovat lianneet maan, / Hävittäneet olennot maasta ja merestä, / Myrkyttäneet maaperän ja saastuttaneet ilman / Ja haudanneet elävänä Äidin, / Joka oli synnyttänyt heidät.”

Kirjan taidokkaat valokuvat muodostavat omanlaisensa lumotun metsän, jonne teoksen mietelmät ja proosakatkelmat johdattavat yhä syvemmälle. Tässä mielessä valokuvakirja on samalla myös eräänlainen runoteos, jossa kuvat puhuvat omaa kieltään. Kuten Kovalainen kirjoittaa, puilla on hallussaan salainen kauneuden kaava, jota ne toteuttavat ja joka jää meille mysteeriksi. Mutta me näemme ja aistimme sen vaatimattomimmassakin pienessä versossa, maassa lahoavassa tuhansien eliöiden kodissa.

En väsy puiden katsomiseen,

täynnä toivoa ne viheriöivät.

                                                 Nazim Hikmet

Me suomalaiset olemme metsäläisiä, joille pyhät puut ja pihapihlajat ovat olleet ja ovat edelleen tärkeitä. Sen todistaa jo se, miten suuren surun Mechelininkadun lähes satavuotiaitten lehmusten kaataminen aiheutti. Ritva Kovalainen tiivistää tunteen näin: ”Minä haluan maata puun alla / ajautua hyville rannoille / silloin kun kiiltomadot syttyvät avaruuden valosta / ja hiljaisuus on kiviin tiivistynyt.”

Frigiliana, Espanja, 2013

Kenties vielä ei ole liian myöhäistä. Kunhan vain tajuamme painaa jarrua ja pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan puita, mitä ne meille haluavat kertoa. Kaikesta huolimatta ne jatkavat sinnikkäästi elämäänsä, nousevat yhä uudelleen avohakatuista raiskioista, puskevat asfaltin läpi ja tarrautuvat juurillaan jyrkkien kallioiden koloihin. Sillä ne tietävät etteivät ole yksin. ”Ja missä puut kohtaavat äärettömän rannan, / tähyävät ne sen ylitse tietäen, / että toisellakin rannalla seisovat puut niitä vastassa”

Ritva Kovalaisen teos on komea puolustus- ja ylistyspuhe puille ja metsille, ei hylätä niitä.

Ritva Kovalainen: Kiero ja villiintynyt. Teos on englannin- ja suomenkielinen.

Se on Maahengen kustantama ja osa Musta Taide -valokuvakirjasarjaa.  2017. 152 s.