Anna-Lena Laurén: Samettidiktatuuri

”Rautanyrkki samettihansikkaassa”

 Palkittu toimittaja, venäjäntuntija Anna-Leena Laurén väittää toiveikkaasti, että Venäjällä on käynnissä muutos parempaan. Uudessa teoksessaan Samettidiktatuuri – vastarintaa ja myötäilijöitä nyky-Venäjällä hän antaa äänen ihmisille, joille nykytila ei kelpaa.

Olemme jälleen tehneet yhteistyötä toimittaja Hilkka Kotkamaan kanssa ja tutustuneet Anna-Lena Laurénin opastuksella venäläiseen elämänmenoon. Hilkan haastattelussa hän kertoo omista tämän hetkisistä tunnelmistaan.                                  

– Sametti on päältä pehmeää ja sisältä kovaa. Venäläiset kutsuvat itsekin järjestelmäänsä samettiseksi diktatuuriksi, joka on päältä pehmeää ja sisältä kovaa. Näin he erottavat nykytilan oikeasta diktatuurista, joka vallitsi Neuvostoliitossa, toteaa Anna-Lena Laurén. 

Hän on Dagens Nyheterin ja Hufvudstadsbladetin Moskovan-kirjeenvaihtaja sekä Suomen Kuvalehden kolumnisti.

Tietokirjassaan Samettidiktatuuri (Teos) Laurén antaa taustaa kysymyksille, miksi Venäjällä osoitetaan nyt mieltä, miksi protestoijat nujerretaan ja ihmisiä edelleen vangitaan tekaistuin perustein? Venäjällä ei ole tavatonta sekään, että pienyrittäjä tai menestyvä työntekijä menettää kaiken vain siksi, että joku viranomainen haluaa hänen liiketoimintansa tai omaisuutensa.

Omaperäiset ajatukset eivät Venäjällä saa ilmaa siipiensä alle, eikä kova työ kannata. Tämä on mahdollista, sillä korruptio läpäisee koko yhteiskunnan, ja oligarkit kahmivat etuja itselleen. Lisäksi ”Putinin hallinnon pahimpia puolia on, että yhteiskunta rankaisee kaikkia, joilla on ideoita”, Laurén kirjoittaa.

Kun Laurén muutti Venäjälle vuonna 2006, toimittajat pääsivät vielä haastattelemaan viranomaisia. Työ on nykyään hankalaa, sillä haastatteluja ei enää anneta. Kremlin propaganda ja vihamielisyys länttä kohtaan ovat vaikuttaneet moniin venäläisiin. He ovat epäluuloisia, eivätkä edes tavalliset ihmiset halua antaa haastatteluja kadulla tai kertoa nimiään.

– Tietoa saa monologina ei dialogina. Kremlin syöttämä viha länttä kohtaan alkaa vaikuttaa laajoihin kansanjoukkoihin. Onneksi Venäjällä on edelleen paljon rohkeita, fiksuja ja avuliaita ihmisiä. Tutkivan journalistin työ voi olla hengenvaarallista – ei ulkomaalaisille – vaan venäläisille toimittajille. Silti moni tutkii korruptiota ja talousrikollisuutta ja levittää tietoja netin kautta.

Anna-Lena Laurén on asunut Pieta-
rissa ja Moskovassa 20 vuotta.
Kuva: Hilkka Kotkamaa

Laurén on työssään tavannut yritteliäitä ihmisiä, joilta on viety kaikki – työ, omaisuus, ihmisarvo – mutta ei rohkeutta taistella ja puolustaa etujaan. Nämä sitkeät ihmiset inspiroivat hänet kirjan tekoon.

– Venäjä muuttuu, koska siellä on opittu käyttämään sosiaalista mediaa. Demokratiaa siitä ei silti tule koskaan. Verrattuna määrätietoisesti ja rauhallisesti maailmanvaltaansa rakentaviin kiinalaisiin Kremlkin on täynnä venäläisen suurimperiumin rakentajia. He ovat kuitenkin tunteella pelaavia suurisuita, jotka osaavat kaavailla globaalia suurvaltaa, mutta eivät pysty toteuttamaan suunnitelmiaan.

– Virkamiehet rohmuavat itselleen rahaa ja etuja. Varoja ei kuitenkaan sijoiteta oman maan kehittämiseen, vaan ne viedään veroparatiiseihin ja Kyproksen pankkeihin ja niillä ostetaan luksushuviloita Italiasta ja Miamista.

– Korruptio on Venäjällä niin syvällä, että vain tietyt uudistukset onnistuvat. Hallintoa on pystytty digitalisoimaan ja Moskovaan on rakennettu pyörätiet, mutta esimerkiksi suurkaupungin jätehuoltoon ei kukaan halua sijoittaa, joten se on rempallaan.

Laurén ei lakkaa ihmettelemästä, miten Venäjä toisinaan on voimallaan ylvästelevä suurvalta, kunnes se muuttuu taas marisevaksi lapseksi, joka suuttuu pienimmästäkin kritiikistä. Maassa velloo neuvostonostalgia. Esimerkiksi Neuvostoliiton toimintaa toisessa maailmansodassa pidetään niin sankarillisena, että sen vähäinenkin kritisoiminen on ”valheen levittämistä” ja laissa kielletty.

Stalinin vainojen hirmuteoista puhuja tuomitaan vankilaan tekaistuin perustein. Näin kävi historioitsija Juri Dmitrieville, joka 25 vuoden ajan dokumentoi perinpohjaisesti Stalinin joukkohautoja Karjalassa. Suurin niistä sijaitsee Sandarmohin mäntykankaalla. Sinne on haudattu yli 9 000 ihmistä, jotka edustavat 58 eri kansallisuutta: venäläisiä, suomalaisia, karjalaisia, ukrainalaisia, puolalaisia…

Moskovassa pidätettiin tuhansia mielenosoittajia tammikuussa.
Kuva: Grigory Vorobjov

Anna Soudakova on kirjoittanut aiheesta vaikuttavan omakohtaisen teoksen Mitä männytnäkevät. Kirja kertoo hänen sukunsa vaiheista Stalinin vainoista nykypäivään.

– Venäläisillä on kova tarve löytää tapahtumia ja ilmiöitä, jotka todistavat, etteivät länsimaat ole yhtään sen parempia kuin Venäjä. Päinvastaiseen ilmiöön en ole törmännyt länsimaissa. Usein ihmettelenkin, onko venäläisillä sittenkin huono itseluottamus? He ihailevat liioittelua ja oman edun härskiä ajamista ja siksi heitä puhuttelevat sellaiset rajoja ja moraalia rikkovat tyypit kuin Donald Trump, James Bond ja Katto Kassinen, Laurén toteaa.

Putin on sanonut, että liberalismi on aikansa elänyt ideologia. Hänen harmikseen ulkomaille hanakasti muuttavat venäläiset eivät silti muuta liberalismia arvosteleviin Puolaan tai Unkariin, vaan he tahtovat Saksaan, Britanniaan ja muualle vanhaan Eurooppaan.

– Länsi perustuu luottamukseen ja solidaarisuuteen, Venäjä sen sijaan propagandaan, mustavalkoisuuteen ja kyynisyyteen. Länsi on valitettavasti lähentynyt Venäjää, eikä päinvastoin kuten luulin vielä parikymmentä vuotta sitten.

– Minulta kysytään usein, miksi olet niin kiinnostunut vankileireistä Venäjällä? Kysyn itse, eikö teitä kiinnosta maanne vankileirien historia, sillä onhan niissä ollut 18 miljoonaa kansalaistanne? Vastaukseksi saan tuhahduksen: sellaista nyt löytyy kaikkien maiden historiasta.

Venäjällä huumorikin on Kremlin talutusnuorassa. Vitsejä ei saa vääntää hallinnon kompasteluista, mutta blondeja, mustia, muslimeja ja homoja voi pilkata vapaasti.  Asiat ovat kuitenkin muuttumassa. Esimerkiksi #metoo-liikkeen ansiosta naisia jahdannut radiojohtaja sai tuomion seksuaalisesta ahdistelusta. Edes kotona ja töissä raatava nainen ei suostu enää katselemaan juoppoa miestään. Hänkin alkaa oppia arvonsa.

Aleksei Navalnyin myrkytystä hoitaneet lääkärit ovat
oudosti menehtyneet äkillisesti.Kuva: Kirill Kudryavtsev

Anna-Lena Laurénin mukaan Aleksei Navalnyi on tärkein oppositiojohtaja. Hän hallitsee sosiaalisen median, joka Venäjällä on vapaa päinvastoin kuin Kiinassa. Länsi ei silti olisi tyytyväinen, jos hänestä tulisi presidentti, sillä hän on nationalisti. Navalnyi on vaarallinen hallinnolle, koska hän esittää rohkeaa kritiikkiä Putinia ja hänen korruptoitunutta lähipiiriään kohtaan.

Viimeisten tietojen mukaan sairasta Navalnyitä kidutetaan edelleen vankilassa herättämällä hänet öisin tunnin välein. Viranomaiset sanovat haluavansa varmistaa, ettei hän karkaa! Näin he näyttävät, että voivat tehdä mitä tahtovat, eikä sille kukaan mahda mitään.

Anna-Lena Laurén kirjoittaa asiantuntevasti ja analyyttisesti. Samalla hänen tekstinsä on niin luontevaa ja mukaansatempaavaa, että lukiessa tuntuu kuin istuisin teellä hänen seurassaan kuuntelemassa, kun hän kertoo absurdeista kokemuksistaan venäläisen arjen syövereissä.

Vallanpitäjät kiristävät otettaan Venäjällä samaan aikaan kun mielenosoitusten osallistujamäärä kasvaa. Mihin ”samettidiktatuuri” on menossa? Mikä sitä tulevaisuudessa odottaa? Sitä voi vain arvailla, sillä kaikki on mahdollista, kuten Laurén toteaa: ”Kukaan ei tiennyt, että Neuvostoliitto hajoaisi, mutta jälkeenpäin se tuntui itsestään selvältä”.

Anna-Lena Laurén: Samettidiktatuuri (Sammetsdiktaturen). Ruotsista suomentanut Kaisa Sivenius. Teos, 2021. 192 s.