keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Christian Rönnbacka: Irina Tundra K18


Irina Tundran kurinalainen elämä

”Juhlin töissä ja teen työtä juhlissa. Saan siitä kiksejä ja palkkaa”, tunnustaa Suomen tunnetuin strippari Irina Tundra dekkaristi Christian Rönnbackan toimittamassa uutuusteoksessa.


Ujon pikkutytön toiveammatteja olivat eläinlääkäri, meribiologi ja sarjakuvapiirtäjä. Kunnes musiikkivideot, seksikkäät alusvaatteet ja manga alkoivat kiinnostaa yhä enemmän. 

Geologian opiskelut Helsingin yliopistossa saivat jäädä uuden uran häämöttäessä aikuisviihteessä, eikä Irina Tundra kadu valintaansa.

Lavalla striptease-artisti riisuu vaatteensa, mutta Antti Hautalehto -dekkareistaan tunnettu Christian Rönnbacka menee teoksessa Irina Tundra 18 (Docendo) vielä pidemmälle: hän paljastaa Irina Tundran sielun.

Vuonna 2017 Suomen seksikkäin -tittelin voittaneen striptease-artistin, Irinan, seksikkään ulkokuoren alta paljastuu rautainen, kunnianhimoinen ammattilainen. Hän haluaa jatkuvasti kehittyä alallaan, josta monet luulevat tietävänsä paljon näkemänsä perusteella.

Strippiklubien fantasiamaailmaan eläytymällä ei kuitenkaan saa oikeaa käsitystä aikuisviihdealan monista taustatekijöistä. Kirja, jossa Irina kertoo kymmenen vuotta kestäneen uransa kokemuksista, korjaa tätä puutetta ja alaan liittyviä väärinkäsityksiä. Photolies-studion kuumottavat kuvat Irinasta luovat teokseen aidon klubitunnelman.


Usein ajatellaan, että alasti esiintyminen vaatii rohkeutta. Ainakaan Irinan kohdalla näin ei  ole laita. ”Minulle show on väylä toteuttaa itseäni kokonaisvaltaisesti. Saan suunnitella musiikin, koreografian, tanssit, asut ja rekvisiitan. Musiikki lavalla vie mukanaan”, Irina kertoo.

Erotiikka on vahva voima. ”Monet tulevat privaattiin toteuttamaan fantasioitaan. He tulevat usein siitä syystä, etteivät uskalla ehdottaa niitä kumppanilleen”, Irina toteaa. 

Pornon ja stripteasen välinen raja voi joskus olla häilyvä. Irinalla säännöt ovat selvät: Katsoa saa, koskea ei. Ehdotuksia satelee ja rahaa tarjotaan, mutta vastaus on ehdoton: EI.

Irina kannattaa prostituution ja bordellien laillistamista. ”Kysyntä ja halut eivät katoa piilottamalla ne. Haluaisin, että aikuisviihdealalla olisi vain vastuullisia ja rehellisiä toimijoita. Huumeet, päihteet, vilppi ja pimeä työ pitäisi kitkeä pois.” Irina on itse täysin raitis ja tunnustaa paheekseen vain energiajuomat.

Bilettäminen asiakkaiden kanssa on tuonut muassaan jotain hyvääkin. Kun alkoholi ja kymmenen sentin korkkarit osoittautuivat huojuvaksi yhdistelmäksi, lavalle keksittiin asentaa tanko, josta humalaiset tanssijat voivat ottaa tukea. Nykyään tankotanssi on suosittu kuntolaji, jota harrastetaan saleilla eri puolilla maailmaa.

Toinen amerikkalaisilta strippiklubeilta suureen suosioon noussut kuntolaji on pyllyn liikkeisiin keskittyvä twerkkaus. ”Twerkkaustunneilla korostetaan kovaa asennetta ja oman kehonsa rakastamista sellaisena kuin se on.”



Irinakin rakastaa kehoaan, muttei aina sellaisena, kuin se on. Kroppa on pidettävä kunnossa joogaten ja kuntoillen, rintoja suurennetaan joka leikkauskerralla, ja kasvoja muokataan botoxilla. Nämä toimenpiteet kuuluvat ammatin vaatimuksiin, jotta alalla menestyisi.

Aikuisviihteen ammattilaisen on myös huolehdittava markkinoinnista, nettisivuista, somesta, flyereista ja oheismateriaaleista. Irinan käytetyt stringit ovat kuumaa kamaa, joille löytyy aina ostaja.

Avioliitto sen sijaan ei luonnistunut Irinalta, kuten ei monelta kollegaltakaan. Alkuun siippaa kiehtoi Irinan eksoottinen elämäntapa, kunnes mustasukkaisuus ja kontrolli vain lisääntyivät: ”Auta armias, jos en heti vastannut puhelimeen, olin varmasti panemassa jotakuta.” Avioliitto kariutui, ja Irina päätti panostaa vain itseensä ja työhönsä.

Irina Tundra tietää, ettei hänen ammattinsa ole eläkevirka, joten exitplaniakin pitäisi jossain vaiheessa alkaa suunnitella. Häntä kiinnostaa vaateala, joten esiintymisasut voivat tulevaisuudessa olla itse suunniteltuja taidonnäytteitä, jotka kenties kelpaavat muillekin.

Mutta sitä ennen mennään täysillä niin kauan kuin kroppa kestää, hauskaa on, ja keikkaa riittää. Irinan tulevaisuudensuunnitelmissa ovat entistä isommat, pidemmät ja näyttävämmät show-esitykset.

 Christian Rönnbacka & Photolies.com: 
Irina Tundra K 18. Docendo, 2019. 191 s.