Kohtalokas tiilienhakumatka
Riku
Korhonen on lohkaissut palan suomalaista elämänmenoa ja veistänyt siitä
taitavasti vaikuttavan romaanin. Emme
enää usko pahaan on heikkojen puolella.
WSOY:n uutuuskirjojen tiedotustilaisuudessa Riku Korhonen kertoi lukeneensa
syksyllä 2012 kammottavia raportteja Syyrian sisällissodassa harjoitetusta
julmuudesta naisia kohtaan. Samaan aikaan Yhdysvalloissa ja muuallakin patriarkaalisia
arvoja korostava mieskeskustelu kävi kuumana. Tämä ristiriita oli alkusysäys uudelle
romaanille, Emme enää usko pahaan,
joka ottaa kantaa naisten ja heikompien puolesta.
Romaanin päähenkilö, nelikymppinen värikuula-yrittäjä
Eero Viitanen, haluaa pelastaa avioliittonsa ja päättää tehdä vaimonryöstön.
Aino-vaimonsa kaappaamiseen hän saa avukseen epäonnisen yritysvakuutuksia markkinoivan
ystävänsä Larin. Miten tähän päädyttiin?
Tarina alkoi auvoisasti 90-luvulla. Nuoriso aikuistui,
basilikaruukkujen vierelle alkoi ilmestyä pastakoneita, vuokrakämpät vaihtuivat
omistusasuntoihin. Takaumin valotettu ajankuva on aito ja elävä. Ainolla ja
Eerollakin meni vielä hyvin, rakkautta ja seksiä piisasi. Kirjailija intoutuu
peräti korkeaan veisuun pariskunnan onnea kuvatessaan.
”Taivas sitä
panemista. He viettivät jokaisen vapaahetken yhdessä, raaputtivat ikkunanpokia,
kittasivat ja maalasivat seiniä, sylkivät suustaan häpykarvoja ja heräsivät
joka aamu varhain naimaan sarastuksen Katariinanlaakson ylle, valmiina kaikkiin
halun seurauksiin.”
 |
| Riku Korhonen on voittanut mm Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja EU:n kirjallisuuspalkinnon. |
Mutta kymmenen vuoden mittaan himo haalenee, Aino kertoo
puutteestaan jääkaappimagneeteilla, Eero hukuttaa rakkauslaulut kulutusluotolla
hankitun mönkijän pärinään. Ja päättää kääntää kelloa taaksepäin, palata vanhaan
kertomukseen romanttisen vaimonryöstön avulla.
Hän tutkii aihetta perusteellisesti niin ikiaikaisten
tarujen kuin nykyhetken surullisen todellisuuden näkökulmasta ja kokee outoa
miehuuden ylpeyttä. Kirja on saanut nimensä Muumi-sarjakuvan ensimmäisen
albumin tarinasta Muumi aloittaa uuden
elämän.
Siinä Muumikin tekee morsiamenryöstön kaappaamalla Niiskuneidin takaisin.
Tove Janssonin liberaalin
yhteiskunnan kärjistetyssä kuvauksessa vankien vapauttamista vaativassa
mielenosoituksessa julistetaan: Emme enää
usko pahaan!
Eeron tarkoin suunniteltu ryöstö riistäytyy kuitenkin
omille teilleen, surullisin seurauksin. Ei elämää voi lavastaa ja ohjata kuin
teatterinlavalla, eikä rakkautta voi ryöstää. Eero elää omassa maailmassaan ja
kuvittelee miesuhossaan voivansa tehdä näin.
Keskiluokkaisella Ainolla sen sijaan on kosketuspintaa ja
ymmärrystä elämän nurjemmallekin puolelle. Hän työskentelee päihdeongelmaisten
hoitolaitoksessa ja näkee, miten monenlaisessa Suomessa me elämme. Korhonen
junailee taitavasti väistämättömän yhteentörmäyksen näiden eri maailmojen
välille. Kun meno äityy hurjaksi, kirjaa ei malta laskea käsistään.
Yhteentörmäykseen ajautuu sattumalta päihteistä toipunut
parikymppinen Miika, joka vain haluaa rakentaa rakkaalleen kenkätelineen
tiilistä. Mutta tiilienhakumatka koituu kohtalokkaaksi. Raaka ja runollinen
kohtaavat sydäntäsärkevästi, kun Korhonen luo kirjallisuutta eläväksi. Tuntuu
kuin kirjailija antaisi tarinan vain viedä ja tekstin soljua niin vetävää ja
todentuntuista meno on.
Olipa aika pyöritys, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan.
Kenties romaanin sanoman voisi kiteyttää sanomalla: Jollemme usko pahaan, sen
voima vain kasvaa ja se yllättää arvaamattomalla hetkellä. Paha löytyy meistä
jokaisesta. Ja usein sen uhrit ovat niitä viattomimpia.
Riku
Korhonen: Emme enää usko pahaan. WSOY. 2016. 392 s.
