Ihmisen ääni
Elokuussa
menehtynyt Matti Mäkelä ehti kirjoittaa muistelmansa, joissa hän on pitelemätön
niin mielipiteissään kuin intohimossaan kirjallisuutta ja maaseutua kohtaan.
Annetaan Matti
Mäkelän (1951–2019) esitellä itsensä: ”Olen
kirjoittanut kirjoja, kritiikkejä, kolumneja, esitelmiä, puheita, toiminut
opettajana yläasteen tarkkailuluokalta yliopistoihin, perustanut akatemian,
vetänyt sitä kahdeksan vuotta, puuhannut monen alan luottamustoimissa
taidehallinnosta kylätoimintaan.”
Vähemmästäkin olisi ollut syytä tehdä muistelmat. Pitelemätön (Siltala) näki päivänvalon
juuri ennen kuin parisen vuotta sitten todettu syöpä vei Mäkelän. Diagnoosi
pani muistelmien alun uusiksi, mutta muutoin Mäkelä ei anna sen varjostaa
elävää tekstiään.
Kirjailija syntyi ja vietti lapsuutensa lestadiolaisessa pienviljelijäperheessä Ilmajoella. Ainoan kosketuksen
taiteen maailmaan tarjosivat kamarin seinällä riippuva Francois Millet’n Tähkänpoimijat ja Gustave Dorén Raamatun kuvat.
Kipuaminen lukemisen portaita pitkin alkoi
sarjakuvalehdistä ja Hymy-lehden Veikko
Ennalan juttujen synnyttämästä oivalluksesta: kirjoittaa voi myös
nerokkaasti. Kiertävältä kirjakauppiaalta isän ostamaa Tiedon portaat -kirjasarjaa Mäkelä pitää ratkaisevana tiedollisen
kehityksensä kannalta.
Kriitikon ura urkenee, kun Pekka Tarkka kiikuttaa kirjallisuuden opiskelijansa analyysin Veikko Huovisen Simpauttajasta Tuomas
Anhavalle Parnassoon. Kotimaisen kirjallisuuden laitoksen tuolloinen
näennäinen tšehovilainen ilmapiiri tuotti kirjallisuusmaailmaan kiintotähtiä
Mäkelän ohessa.
Heistä Leena Krohn
ja Markku Envall ovat saaneet
Finlandia-palkinnon. Touko Siltala
ja Pertti Lassila toimivat
kustannusliikkeiden kirjallisina johtajina, Pekka Tarkka on tunnettu kriitikko ja Kai Laitinen emeritusprofessori.
Mäkelästä sukeutui esseisti, joka sai ensimmäiseksi
kustantajakseen Otavan. Putki katkesi, kun kustannustoimittaja Martti Anhava
torppasi Mäkelän ”läpimurtoteoksen” Kaksi
vaimoa. Tuolloiselle WSOY:n kustannuspäällikölle Touko Siltalalle se
kuitenkin kelpasi. Poleeminen teos nousi listojen kärkeen ja sinkautti tekijänsä
julkisuuteen.
Ahkera työnteko, alkoholi, tupakka ja vuosikausia
kestäneen rinnakkaissuhteen aiheuttama stressi saivat aikaan diabeteksen,
sydänkohtauksen ja sitä seuranneen ohitusleikkauksen. Oli aika rauhoittua.
Syntyi Mäkelän toinen kestosuosikki ”Sääkirja”. Kustannustoimittajan saappaisiin oli astunut
legendaarinen Harri Haanpää, joka
itsekin intoutui kertoilemaan omista säähavainnoistaan.
”Niin että minun
piti oikein sanoa, että laitetaanko tähän kirjaan se, kun minä makasin lapsena
ojanpientareella piilossa valkoisen ensilumen hiljaa sataessa sulaan
kynnöspeltoon, vai se, kun sinä makasit jossakin Porin tien kupeessa, kun
aura-auto roiski soran sekaista loskaa päällesi tien poskeen.”
Mäkelä kirjoittaa hauskasti ja vetävästi, ihmisen ääni
kuuluu, ja persoona tulee tutuksi. Kirjailijalla oli lähdeaineistonaan muun
muassa parikymmentä vihkoa päiväkirjoja. Niissä epäilys omista kyvyistä vaihtuu
nopeasti saavutuksilla rehvasteluksi. Ikä on kuitenkin tuonut perspektiiviä, ja
nyt noita merkintöjä voi jo tarkastella itseironialla.
Kustannus- ja kirjallisuusmaailman muutokset ja ilmiöt
kulkevat herkullisesti muistelmien taustalla. Kerran Anja Kaurasen ja Katri
Wannerin kanssa kirjailijavierailulle matkatessa:
”Pohdiskelimme täysin
vakavissamme, miten kahden runoilijanuorukaisen, Jari Tervon ja Kari
Hotakaisen, olisi aivan mahdotonta tulevaisuudessa saada proosalleenkaan
lukijakuntaa, vaikka nimiä alkoivat ollakin.” Niin muuttuu maailma.
Oman tiensä tinkimätön kulkija Mäkelä on ollut pitkin
matkaa. Taaksepäin katsellessaan hän antaa arvoa sille, että: ”Olen kyennyt poleemisesti arvostelemaan
yhteiskuntaa silloin kun sen toimet ja arvot ovat menneet talonpoikaisen
arkiajattelun yli, käsittämättömään ja vaaralliseen idealismiin.”
Yllättäen hän pitää hyveenään myös kykyään takinkääntöön
eli näkökulman muutokseen. Hänen tiensä vei vasemmistoradikalismista vihreän
vaiheen kautta radikaaliksi konservatiiviksi. Vihervasemmistoa hän näykkii
tekstissään aina sopivissa kohdissa.
Suurimpana työsuorituksenaan hän pitää nykyisin niin
suositun esseen tuomista, laajempana kuin koskaan ennen, suomalaiseen
kirjallisuuteen. Myös kriitikkona hänen panoksensa on ollut merkittävä.
Pitelemätön on muistelmille
osuva nimi. Matti Mäkelä eli, rakasti ja teki töitä, itseään säästämättä
täydellä liekillä. Loppuun saakka.
