Valokuvat askelina itsetuntemukseen
Johanna
ja Juha Tanska johdattavat teoksellaan Lempeä
linssi meditatiivisen valokuvauksen polulle. Sen varrella arki avautuu
uutena ja rikkaana, ja kulkija tuntee hetken hipaisseensa elämän mysteeriä.
”Olen oppimassa
näkemään. En tiedä miksi, mutta kaikki tulee sisälle minuun syvemmin eikä
pysähdy siihen mihin aikaisemmin. Minussa on sisäinen tila, jota en ole
tuntenut.”
Rainer Maria Rilke
Tätä runoilija Rilken
mainitsemaa sisäistä tilaa Johanna
ja Juha Tanska johdattavat tutkimaan
kirjassaan Lempeä linssi – Valokuvaus
tienä läsnäoloon (Kirjapaja). Teos on ensimmäinen suomenkielinen kirja,
joka perehdyttää meditatiiviseen, kontemplatiiviseen valokuvaukseen. Se ei ole
vain ulospäin vaan myös sisäänpäin katsomista.
Tekijät kehottavat rakastumaan arkeen, pysähtymään
pienten havaintojen äärelle ja antamaan ihmetykselle sijaa. Niin
paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin näin aukeaa näkymä omaan sisimpään,
mieli avartuu, ja itsetuntemus kasvaa. Samalla ymmärrys, että olemme kaikki osa
suurempaa kokonaisuutta, vahvistuu.
Valokuvaaminen on oiva apu pyrittäessä kohti hiljaista,
intensiivistä läsnäoloa, lähelle katsomista. Tanskat opastavat kuvin ja sanoin
luopumaan vakiintuneista ennakkokäsityksistä, millainen hyvän valokuvan pitäisi
olla. Kirjan harjoituksia tehdessä alkaa pian katsella ympärilleen aivan uusin
silmin.
Yksi valokuvataiteen suurimmista nimistä, tšekkiläinen Josef Sudek, löysi aiheensa läheltä.
Hänen lempeä linssinsä tallensi arkisista kodin esineistä sommitellut asetelmat
ja Prahan katunäkymät taianomaisiksi kuviksi.
 |
| Josef Sudek: The Magic Garden during a Summer Shower, 1959. |
Ei uskoisi, että hänen monista valokuvistaan tunnettu salaperäinen
puutarhansa oli todellisuudessa vain pieni maatilkku. Hänen valokuviensa
lumovoima ja niistä henkivä rauha ovat kestäneet aikaa. Ne tekevät mielelle hyvää
edelleen.
Valokuvaus on valolla piirtämistä. Tämän huomaa
konkreettisesti, kun tarkkailee valon synnyttämiä varjokuvioita. Niiden
hiljainen katselu ja kuvaaminen johtavat kuin huomaamatta levolliseen
mielentilaan.
Kun mieli rauhoittuu, hyvää tekevä hiljaisuus antaa tilaa
itsetutkiskelulle. Upeista mustavalkoisista, levollisuutta huokuvista kuvistaan
tunnettu amerikkalainen valokuvaaja Ansel
Adams on todennut: ”Kun sanat
muuttuvat epäselviksi, keskityn valokuviin. Kun kuvatkaan eivät riitä, tyynnyn
hiljaisuuteen”.
 |
| Ansel Adams: Siesta Lake, Yosemite National Park, 1918. |
Kontemplatiivinen valokuvaus ei ole välineurheilua eikä
kikkailua. Tavallinen digikamera tai älypuhelin riittävät harjoituskuvien
ottamiseen. Meditatiivinen valokuvaus ei myöskään ole suorittamista eikä
spektaakkelien pyydystämistä. Kuvia ei pidä metsästää, vaan niiden on annettava
tulla omia aikojaan, löytää sinut itse.
Tanskat mainitsevat esimerkkinä klassisesta kontemplatiivisesta
valokuvaajasta ranskalaisen Henri
Cartier-Bressonin. Hän oli intensiivisesti läsnä ajassa ja paikassa
ottaessaan ikonisia ”ratkaisevan hetken” kuviaan.
Hänelle ”valokuvaaminen
tarkoitti sitä, että kuvaaja tunnistaa ja havaitsee – samanaikaisesti ja
sekunnin murto-osassa – sekä aiheen että ne visuaalisesti tiukasti sommitellut
muodot, jotka antavat aiheelle sen merkityksen”.
 |
| Henri Cartier-Bresson: Sunday on the banks of the River Marne, 1938. |
Jo filosofi Ludvig
Wittgenstein totesi, että kieli luo
todellisuutta ja piirtää näin maailmamme rajat. Siinä on hyvät ja huonot
puolensa. Pahimmillaan kielen tuottama, ennakkokäsityksiin perustuva tulkinta
seuraa havaintoa liian nopeasti. Silloin käsitys todellisuudesta jää
puutteelliseksi.
Tanskat kehottavatkin kasvattamaan vähitellen sitä
ajallista etäisyyttä, joka vallitsee havainnon ja tulkinnan välillä.
Kontemplatiivisen valokuvauksen päämääränä on pelkästään havainnoida ympäristöä
ja omaa sisintä, ilman kiirettä arvottaa ja luokitella.
Kun emme heti ryntää sanallistamaan näkemäämme,
todellisuuskuvamme laajenee ja saattaa jopa muuttaa muotoaan. Nykyrunous ja
kokeellinen kaunokirjallisuus puskevat kirjallisuuden rajoja avarammiksi. Parhaimmillaan
hyvä kirjallisuus toimii kuin kontemplatiivinen valokuvaus ja tavoittaa
todellisuudesta asioita, joita muutoin emme olisi huomanneet.
 |
| Kevään leikkiviä varjoja kerrostalon pihalla Kruununhaassa. Kuva: Hannele Salminen |
Luomistyöhön uppoutunut taiteilija unohtaa itsensä
syventyessään tehtäväänsä. Silloin menneen ja nykyhetken, ulkoisen ja sisäisen
rajat tuntuvat ohenevan. Kirjailija,
psykiatri Joel Haahtela käsittelee
aihetta kiehtovassa romaanissaan Adèlen
kysymys:
Varhaiset kelttiläiset kristityt uskoivat, että
maailmassa on ohuita paikkoja ”joissa
kahden maailman välinen raja häviää. Niissä paikoissa me voimme tuntea sen mikä
on toisella puolella, ainakin lyhyen katoavan hetken”.
Haahtelan kirjat ovat minulle niitä ohuita paikkoja,
joissa ajatukset kirkastuvat, ja joita lukiessa tuntee hetken hipaisseensa
mysteeriä, ihmismielen käsityskyvylle tavoittamatonta todellisuutta, elämän
syvää ydintä.
 |
| Lampaiden kasvatuksen ohella Johanna toimii perheneuvojana ja Juha kirkko- herrana. Kuva: Anna-Liisa Suntio |
Kontemplatiiviseen valokuvaukseen johdattavan polkunsa
päätteeksi Johanna ja Juha Tanska evästävät kulkijaa:
Kun opettelet katsomaan
arkista ja tuttua lempeän linssin läpi, niin todellisuus avautuu sinulle
loputtomassa rikkaudessaan. Silloin alkaa myös matka kohti ydinminuutta ja
sieltä paljastuvia salaisuuksia.
Johanna
Tanska, Juha Tanska:
Lempeä linssi – Valokuvaus tienä läsnäoloon.
Kirjapaja. 2020. 211 s.
