Markus Jokela: Moments and Landscapes of Minor Importance

Markus Jokelan ”tavallisia” kuvia

Palkittu valokuvaaja Markus Jokela on tallentanut Helsingin ohilipuvaa arkea, satunnaisia kohtaamisia ja muutoksen myllertämiä maisemia valokuvateokseensa Moments and Landscapes of Minor Importance sekä siihen liittyvään valokuvanäyttelyyn TILA galleriassa.

Tavallinen on tärkeää, se mikä on lähellä ja jokapäiväistä, melkein näkymätöntä. Tavallinen on aina läsnä. Minua kiinnostavat merkityksettömät hetket ja maisemat, jotka eivät tee numeroa itsestään.

Kun Helsingin Sanomissa pitkään työskennellyt Markus Jokela jäi keväällä 2019 eläkkeelle, iski pandemia, ja suunnitellut projektit peruuntuivat. Hänelle jäi aikaa harhailla kuvausretkillä kotikaupunkinsa maisemissa, usein kävelymatkan päässä kotoa. Neljän vuoden kuvasaldo on nyt saanut hienon esillepanon maineikkaan Hatje Cantz kustantamon valokuvateoksessa Moments and Landscapes of Minor Importance (Vähemmän tärkeitä hetkiä ja maisemia).

Paraatipaikat eivät Jokelaa kiinnosta. Sen sijaan hän on hakeutunut arjen ihmistungokseen, syrjäisille kujille ja rakennustyömaille, ottanut kuvan, kun se on hänen tielleen osunut. Kuvien intensiivinen läsnäolon tuntu vetää katsojankin mukaan tilanteeseen.

Tuntuu kuin istuisin metron kiiltävän oranssilla penkillä vastapäätä kuulokkeista tulvivaan musiikkiin uppoutunutta tyttöä, R-kioskin takapihalla todistan pariskunnan välienselvittelyä, Piritorilla en halua tietää, mitä on tapahtunut vaan kanssakulkijoiden tavoin kiirehdin pois paikalta mahdollisimman pian.

Kuvissa on niin tahatonta huumoria kuin korkeiden kerrostalojen varjostamien kujien melankoliaa. Vangituista hetkistä välittyy myös jotain hellyttävää, tuntuu kuin niillä olisi sanoma: tällaisia me olemme, maailmaan heitetyt ihmiset, niin hyvässä kuin pahassa.

Kuvausretkillä Jokelan korviin tarttui ohikulkijoiden satunnaisia lausahduksia, joita hän alkoi merkitä muistiin. Hän huomasi, että kuvilla ja keskustelunpätkillä oli jotain yhteistä: ne olivat molemmat vähän outoja. Kirjan kuvat ja lyhyet lausahdukset eivät liity toisiinsa, mutta samasta lähteestä ne kumpuavat.

You can’t get fucking lost in a place like this. – I’m already lost. (Vapaasti suomennettuna: Et sinä jumaliste voi eksyä tällaisessa paikassa. ­ – Olen jo eksynyt.) Näin olisin voinut itsekin manata harhaillessani eksyneenä Kalasataman Redin sokkeloissa.

TILA gallerian avajaisissa näyttelyä kierrellessämme arvailimme, missä mikin kuva oli otettu. Se ei ollut helppoa, sillä monia kuvien esittämiä maisemia ei enää ole. Rakennustyöt ovat edenneet, ja näkymät muuttuneet. Teoksensa jälkisanoissa Jokela toteaa, että häntä kiinnostavat urbaanit maisemat, joilta puuttuu identiteetti, koska ne ovat vasta muotoutumassa. Tai ne ovat yksinkertaisesti vain tylsiä.

It’s so hard to understand that I have the craziest family in the world when I am so sane myself. ( On niin rankaa tajuta, että perheeni on maailman kahjoin, kun itse olen niin selväpäinen.)

Jokelan kuvat eivät edusta perinteistä katuvalokuvausta, jonka puitteissa luodaan eräänlaisia kertomuksia. Hänen anarkistissa kuvissaan ihmiset tulevat ja menevät miten mielivät, sommittelut vinksahtelevat vähän niin ja näin. Mutta juuri tässä piilee Jokelan kuvien lumo: ne ovat yhtä epätäydellisiä kuin elämänmeno, jota ne aidosti ja rehellisesti dokumentoivat.

Teoksen harvat tekstit ovat englanninkielisiä, mutta se ei haittaa, sillä näihin kuviin jos mihin pätee vanha sanonta: ”Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.” Luettuani silmilläni Jokelan kuvia alan katsella tarkemmin maisemia, jotka olen aiemmin ohittanut mitäänsanomattomina ja olla enemmän läsnä ohikiitävässä hetkessä.

TILA gallerian näyttelyssä on esillä herkullisia makupaloja kirjan kuvista 26.5. saakka osoitteessa Kalevankatu 40.  https://www.tilagalleria.fi/

Yksi Jokelan korvaan tarttuneista lausahduksista kuvaa kirjan ja näyttelyn henkeä osuvasti:

We’re tough. We won’t give in. We won’t be pushed around.

(Me ollaan sisukkaita. Me ei anneta periksi. Meitä ei kukaan komentele.)

Markus Jokela: Moments and Landscapes of Minor Importance. Hatje Cantz. 2024.

Yritin ottaa ”tavallisen” kuvan illan isännästä, joka seisoo vasemmalla. Ei ollut helppoa. Tämän jutun kuvat, jotka olen ottanut näyttelystä ja kirjasta, antavat vain kalpean aavistuksen alkuperäisten kuvien hienosta laadusta.