Naamiot riisutaan viinin voimalla
Ville Rannan sarjakuvaromaani Viininjuojat ei ole ryyppyretkitarina – ”niitä
piisaa muutenkin” – ei se myöskään ole moraliteetti. Teos kuvaa kirjailijan
hurjaa nuoruutta pienen pohjoisen kulttuurilehden piirtäjänä. Ja paluuta
menneeseen, jota ei enää ole.
Meillä oli aina
ollut tapana juoda ja touhuta ja juoda ja siten saavuttaa yhdessä eräänlainen filosofinen tila, jossa syvällisin
viisaus yhdistyy täyteen tollouteen…
Kaksikymmentä vuotta on vierähtänyt siitä, kun Ville pyyhki pohjoisen pölyt jaloistaan ja pakeni lämpimämmille laitumille. Nyt hän palaa tapaamaan vanhoja kavereitaan, päätoimittaja Appelgrenia ja toimittajia Juttaa ja Samuelia.
Vanheneminen on alkanut huolestuttaa keski-ikäistä piirtäjää.
Piristäisikö entisten viininjuojien hilpeä seura?
”Olen altis viininjuonnille. Se herättää yleviä mielikuvia, viinissä on sitä paitsi kauneutta, joka minua esteetikkona on aina kiehtonut”, Ranta avautui Viininjuojien julkkareissa Rosebud Sivullisessa.
Ja
muistutti Christer Kihmanin
sanoista: ”Viiniä juodessa aivoni puhkeavat kukkaan.”
”Viini on parhaimpia pakopaikkoja, joita tiedän. Voimme sitä
juodessamme lähestyä vaikeita teemoja, riisua naamiot pois hyvässä seurassa”,
Vuoden 2023 journalistiksi valittu Ranta totesi. Liika on kuitenkin aina
liikaa.
”Kun piirtäminen alkaa tökkiä, pari lasillista viiniä
auttaa. Kolmannen lasin jälkeen käden motoriikka muuttuu, eikä piirtäminen enää
onnistu. Työpäivä päättyy, mutta viininjuonti saattaa silti jatkua…” Näin
evästettynä lähden ottamaan tarkempaa selkoa asioista pohjoiseen Villen siivellä.
Sarjakuvataiteilijan ruhjeiset, kuin huolimattomasti huitaistut piirrokset tavoittavat ihmiset, tilanteet, maisemat ja tunnelmat häkellyttävän tarkasti, eläytyen. Kohtaukset ja tapahtumat vilistävät silmieni editse kuin mieleni valkokankaalla. Äkkiä minut valtaa déjà-vu, outo tuttuudentunne.
Enhän minä ole ollut Oulussa Kaltiota rustaamassa? Et, mutta puuhastelit toisessa pienessä
kulttuurilehdessä, KirjaIN:ssä, joka
myöhemmin sai nimen Kirjain, seitsemisen
vuotta, 2006–2013. Joten onhan sinulla kosketuspintaa aiheeseen. Muistoja alkaakin
pulpahdella mielen sameista syövereistä…
Miten tutulta tämäkin kuulostaa: ”Muuten, missä
päätoimittaja on?” Usein heitä KirjaIN:n toimituksessakin kaipailtiin. Pyöröovi
kävi, heitä tuli ja meni. Hällä väliä, lehti oli siitä huolimatta saatava
valmiiksi. Haasteelliset tilanteet vaativat eksistentiaalisia palavereja. Ja
missäs muualla niitä olisi vietetty kuin baarin inspiroivassa hämärässä,
lasillisen äärellä.
Ville Ranta kohottaa maljan uudelle teokselleen Rosbud Sivullisessa.
Elokuussa hän aloitti Hesarin pilapiirtäjänä. Kuva: kirjoittajan
Aika kultaa muistot sanotaan. Villen kohdalla näin on
päässyt käymään. ”Nuoruuden katteettoman itseluottamuksen ja uskon menettäminen…
Se on liian suuri hinta iän tuomasta ymmärryksestä…!” hän julistaa ja jatkaa: ”Kun
…kun teimme yhdessä lehteä kaksikymmentä vuotta sitten, olimme kaikki parempia kuin nyt!” Yhdyn Samulin lakoniseen
kommenttiin: ”Puhu vain omasta puolestasi!”.
Matkan varrella toimituksen hullunkurinen perhe on tullut
tutuksi. Taidanpa istahtaa heidän seuraansa lasilliselle. Yhdellä aloitetaan,
mutta illan edetessä jokainen kirjan luku vaatii, totta kai, omansa. Niinpä
loppuun päästyä laseja on kumottu jo kuusi, kokonainen pullollinen. Huominen
työpäivä on siis pilalla. Mutta hulvaton matka oli sen väärti.
Ville
Ranta: Viininjuojat. WSOY.
2024. 240 s. https://www.wsoy.fi/
