Lumoavaa runoproosaa kaikille aisteille
Eeva Åkerblad sanoittaa mielenliikkeet ja
aistien kertoman taitavasti teoksessaan Huolenpitoja.
Runojen ja proosan hybridi toimii oivallisesti.
Aikaan nousee
poimuja, solahdan niiden väleihin, painan lauluja luomieni alle.
Elina Warstan suunnittelema tyylikäs, viileä kansi johdattaa vuorten kainalossa sijaitsevaan salaperäiseen sanatorioon. Eeva Åkerbladin esikoisteoksen Huolenpitojen (S&S) minäkertoja on tarkoin suunnitellut rentoutuvansa ja hellittävänsä siellä:
Aivan näinä
päivinä pääsen hoitamaan itseni kokoon. Aivan
näinä päivinä pääsen rentoutumaan lähiaikoina.
Jo junamatka kylpylään paljastaa, millainen kielikuvilla ladattu kirjallinen ilotulitus lukijaa odottaa.
Otamme toivon muodon, painan yhteiskuvan taskuni unohdukseen.
Ohimenevän kristallisilppua häilyy kaiken yllä. Tällä tavalla kaikki elämät
muuttuvat hetkeksi kaltaisikseen.
Aamiaispuhvetin äänimaailma kuulostaa niin tutulta: Puheensorinaa, jota kukaan ei saa sanotuksi
yksin. Posliinin kilahduksia lusikoiden pyynnöstä. Kielikuvat toisensa
jälkeen höystävät menoa herkullisesti: Voitelen
ajatuksenpuolikkaat löystyneellä marmeladilla.
Kylpylän rutiinit ruokailuineen, hoitoineen ja
illanviettoineen eivät tunnu tuottavan odotettua rentoutusta, sillä ne alkavat
muistuttaa arjen oravanpyörää. Mieli sen sijaan saa vapaasti temmeltää:
mielenliikkeet, assosiaatiot ja muistot luovat omaa kaunista kieltään. Kieliopista
juuri piittaamatta ne uudistavat kirjallista ilmaisua.
Runoproosalla on monia vapausasteita asettua kirjan
sivuille haluamallaan tavalla. Tämä tuo tekstiin visuaalista ilmettä ja rytmiä.
Hoivaviettini herää Huolenpitojen sivulla 41, sillä haluan hoitaa sen kuntoon. Ensin luulin, että painokone oli hetkittäin hellittänyt sekin ja jättänyt osan tekstiä niin himmeäksi, että sitä tuskin kykeni lukemaan. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin, ettei se vain nähnyt tarpeelliseksi toistaa hoitaa-sanaa sen eri muodoissa. Voisin hoitaa sivun ja vahvistaa sanat näkyviksi.
Åkerblad vie proosakerrontaa raikkaasti kohti runoutta ja
tajunnanvirtaa. Vaikka teksti hetkittäin vaikuttaakin ajelehtivan
hallitsemattomasti, tarinalla on silti ilmeinen juoni ja logiikka. Huolenpitoja vaatii aistimista sekä
sanojen luomaan tunnelmaan ja rytmiin heittäytymistä.
On suostuttava tekstin antamiin merkityksiin: Kaipaan mantelia jonka sisällä kukka
puristaa lujasti seiniään. Olen toisinaan jossain hyvin kaukana. Ja
aistittava tunnelma:
Kaatosade on
lakannut, jäljellä heinikoiden keinumisenjälkeinen paino, suin päin hiljaisuus
on ottanut vallan, puuskittainen tuuli pitelee itseään.
Säkeet houkuttavat täydentämään tarinaa ja luomaan mielen
näyttämölle kuvia: Seitsemäntoista
vuotta:
jossakin kaukana tilhi söi marjan, nyt pihalla kasvaa pihlaja.
Eeva Åkerblad on teuvalaissyntyinen
kirjoittaja ja kirjallisuuden ohjaaja.
Kuva: Joonas Puuppo
Joskus aforismit piipahtavat lausumaan viisauksiaan
kuten: tulen olemaan luonani aina ja nyt äänen poissaolo on ääni itsessään.
Luon omia merkityksiä ja tulkitsen nämä kaipauksen sanoiksi: Meidän reunamme toisiaan vasten ja ääni sinussa on minun lauluni.
Vaikka ovatkin muuten kovin erilaisia, niin Huolenpitoja tuo mieleeni Katri Lipsonin hienon romaanin Kaikkein haikein leikki. Molemmat
teokset rakentuvat taitavalle kielenkäytölle ja luovat oudon, unenomaisen
tunnelman, joka pitää hyppysissään.
Hidastelen lukemistani, jotten ahmaisisi Huolenpitojen kirjallisia herkkuja liian
nopeasti. Haikein mielin suljen viimein sen kannen, olisin suonut sen jatkuvan.
Mutta ei hätää, teoksen musiikki jää soimaan kansien väliin ja mieleni
maisemaan.
Hamuan henkeni
syreeniin, siirryn ylemmäs, nostan jalkani, kirsikankukkia putoilee varpaista
maahan. Tummia nuppuja, virtaavat vedet, kirkkaimmat purot ja valo, ja valo.
Eeva Åkerblad: Huolenpitoja – Runoproosaa eräästä kylpylästä. S&S. 2022. 109 s.
