Rakkaudesta, rehellisesti
Philip
Teir astelee Henrik Tikkasen ja Karl Ove Knausgårdin jalanjäljissä
autofiktiivisessä romaanissaan Neitsytpolku.
Ero ja uusperheen perustaminen eivät suju kivutta. Rakkauskin haukkoo välillä
henkeään.
”Minullahan on asiat
mukavasti, ei ole valittamista, ei minulla ole mitään syytä rakastua.”
Niin kuitenkin käy kirjailija, toimittaja Philip Teirin uudessa, hänen omaan
elämäänsä perustuvassa romaanissa Neitsytpolku
(Otava). Kun hänen alter egonsa Richard tapaa Paulan kustantamon hälisevissä
joulujuhlissa, se on menoa. Sitä Teir kirjassaan aidosti kuvaa.
Richard elää tuolloin sopuisassa avioliitossa Sonjansa
kanssa, eivätkä syrjähypyt kuulu kuvioon. Heillä on kaksi lasta: murrosiän
kynnyksellä kipuileva William ja jalkapalloa harrastava Nelly.
Vaikka Richard
viihtyy työssään lehden kulttuuriosaston pomona, hän haaveilee kirjailijuudesta
ja vapaammista maisemista – joka suhteessa.
Mielikuva juhlissa tavatusta, kustantajana työskentelevästä
Paulasta ei jätä Richardia rauhaan. Nykyajan Amorin jousta jännittävät Facebook
ja älypuhelin. Niiden nuolina toimivat viestit alkavat viuhua Paulan ja
Richardin välillä.
Teir kirjoittaa niin mutkattomasti ja kouriintuntuvasti,
että tuntuu kuin olisin itsekin mukana tapahtumien pyörteissä. Osittain tämä
johtuu varmaan siitä, että hänen kuvaamansa tilanteet ovat monille meistä
liiankin tuttuja.
Jaana
Nikulan suomennos soljuu luontevasti, ja paljolti keskusteluihin perustuvan tekstin
puhekieli kuulostaa aidolta. Suora kerronta, ilman vuorosanaviivoja, sujuvoittaa
menoa entisestään.
 |
| Anniina Vainionpään linopiirros Temppeli. |
Paulasta kehkeytyy vähitellen, kuin huomaamatta, perheen
varjojäsen. Richard tekstaa hänelle jopa tietoja Nellyn otteluissa tekemistä
maaleista. Siitä huolimatta, ettei Paula ole tyttöä edes nähnyt. Richardin ja
Paulan yhteydenpito on päivittäistä.
Kunnes koittaa perheen yhteinen kesäloma mökillä
Richardin vanhempien lähettyvillä. Kesä Sonjan kanssa menee hyvin, erittäin
hyvin. Kolmannen lapsen mahdollisuudestakin keskustellaan.
Kustantamon syysjuhlat sisäpihalla saavat viisarin
jälleen heilahtamaan toiseen suuntaan. Richardin ja Paulan yhteiset illat
viinilasillisten äärellä ja viattomat aamukahvit Paulan asunnossa
Neitsytpolulla ovat jo arkipäivää. Seksiä he eivät harrasta, sillä se toisi
liikaa vastuuta, johon kumpikaan ei ole vielä valmis. Tilanne saa Paulan
puuskahtamaan:
”Tämä on maailman
tylsin pettämisjuttu. Omituista, että me vain juttelemme tuntikausia, kun
ajattelee miten huono omatunto meillä on.”
Neitsytpolku on mainio
lukupiiriromaani, sillä se herättää niin monia kysymyksiä ja
keskustelunaiheita. Miksei voisi rakastaa kahta samaan aikaan? tuskailee
Richard. Olisiko ero edes taloudellisesti mahdollista? Miten Sonja tulisi
toimeen? Entä miten lapset kokisivat vuoroviikkoasumisen? Teos houkuttaa myös pohtimaan,
mitä itse tuossa tilanteessa tekisin?
Neitsypolku -romaani, jota
Richard työstää, ei edisty. Hänen mielessään pyörii vain kysymys: mitä pitäisi
tehdä? Hän soutaa ja huopaa sekä valehtelee Sonjalle, ettei ole ketään toista
ja viestii Paulalle: ”En voi hajottaa
perhettäni”.
 |
| Philip Teir on Helsinki Litin ohjel- majohtaja. Kuva: Helen Korpak |
Kun esirippu nousee kirjan toisen osan alussa, ero on jo
tosiasia. Kuten Paula aivan oikein ennusti, hänestä on tullut ”se nainen” ainakin
Richardin omistus- ja määräilynhaluisen äidin mielestä. Pahan äitipuolen
viittaakin sovitellaan hänen harteilleen, kun taistelu uusperheen
kotirintamalla alkaa.
Paulan mielestä jokaisen, myös bonuslasten, olisi
osallistuttava kotitöihin, sillä aina ei voi olla pizzaperjantai. Teir kuvaa
herkullisen kouriintuntuvasti, miten leikkuulaudalle lojumaan unohtunut
tomaatinsiivu sytyttää pariskunnan välille leiskuvan riidan, joka johtaa
halpamaisiin henkilökohtaisiin solvauksiin.
Richardista alkaa tuntua, etteivät hänen voimavaransa
enää riitä jatkuvaan säätämiseen, jonka uusi elämä on tuonut tullessaan.
”He olivat asuneet yhdessä vasta pari
kuukautta, heidän olisi pitänyt elää vielä onnenhuumassa, mutta sen sijaan he
olivat uupuneita ja epätoivoisia.”
Tämän kaiken Richard paljastaa tekeillä olevassa
käsikirjoituksessaan. Luettuaan siitä muutamia katkelmia Paula loukkaantuu,
koska Rikhard ei ole kirjoittanut enempää heidän rakkaudestaan. Tähän Richard
oikeutetusti toteaa, ettei yksikään kirjailija ole vielä onnistunut kirjoittamaan
kokonaista romaania onnellisesta rakkaudesta.
Neitsytpolun pohjavireenä
soljuu kuitenkin – karikoista huolimatta – Paulan ja Richardin välinen lämmin rakkaus,
jonka lukija aistii. Se selittämätön
voima, joka kärsivällisesti odottaa, että myrsky jälleen tyyntyy.
 |
| Maisema Kaivopuistosta. Kuva: Hannele Salminen |
Muuton yhteydessä Richard on löytänyt vanhan
vihkisormuksensa, eikä tiedä, mitä merkityksensä menettäneelle
metallinkappaleelle pitäisi tehdä. ”Hän
ajatteli, että sen voisi ehkä säästää lapsille, jompikumpi heistä voisi jonain
päivänä käyttää sitä, jos menisi naimisiin.” Tähän tekee mieli lisätä:
Mutta ennen kuin astut alttarille, lue Neitsytpolku.
