Saippuaoopperasta suureen saagaan
Hannu
Väisäsen uusi ”satukirja” – luomiskertomus – asettaa lukijan peilin eteen.
Tunnistatko itsesi?
Romaanillaan Toiset
kengät Finlandia-palkinnon voittanut kirjailija, taiteilija Hannu Väisänen oli jo pitkään
haaveillut oman satukirjan tekemisestä. Kirjoja hän on toki tehnyt lukuisia ja
peräti kuvittanut Kalevalan, mutta Esi-isät (Otava) oli aivan toisenlainen
prosessi.
– Ensimmäistä
kertaa tein samaan teokseen sekä kuvaa että tekstiä, kokemus oli jännittävä.
Lause synnytti kuvan, josta syntyi hahmo kirjaan. Ja päinvastoin. Mietteestä, ”kuka
kumma tässä kuvassa luuraa”? syntyi tarinan pätkä. Absurdit tilanteet loivat
muotoja ja lisää henkilöitä, Hannu Väisänen luonnehti teoksensa syntyä Galerie
Forsblomilla. Samaan aikaan siellä avattiin hänen kirjansa kuvitusten
originaalinäyttely.
Toisiaan tyrkkivät hahmot, tai henkilöt, ovatkin
varsinaisia veitikoita, esi-isiä, joiden pillien mukaan me ihmispolot
tanssimme. Kirjavaan konkkaronkkaan mahtuvat niin rehvasteleva, yksisilmäinen
punkki ja tyranni Puutiainen, Ammo, suurikitainen pohjaton säkki vailla aivoja
kuin vinhasti pyörivä juoruratas Hosu, muiden muassa.
He ovat henkiolentoja, idoleja, joita palvoessaan ihmiset
menettävät loisteliaaksi ennustetun tulevaisuutensa. Menneisyyshän on meille jo
surullisen tuttu. ”Muisteltiin
pyhimyslegendojen katkottuja päitä, miekalla sivallettuja rintoja, sokeutettuja
silmiä, kaikkia niitä tunnusmerkkejä, joita kuvaavien taulujen eteen ihmiset muinoin
kantoivat toiveensa, votiivinsa, rahansa.”
Mutta eivät kaikki esi-isät ole pahiksia, muutama hyviskin
mukana sinnittelee.
 |
| Oulussa syntynyt, nykyään Ranskassa asuva Hannu Väisänen on palkittu sekä kirjailijana että kuvataiteilijana. |
– Olin
signeeraamassa edellistä Elohopea-romaaniani,
kun vanhempi nainen tuli pyytämään nimikirjoitusta ja toi minulle kaksi
tavaraa. Toinen oli äitini virkkaama pieni liina. Näin mukaan lennähti Emokki,
ohikiitävä sininen sankaritar, joka kuolee kerran vuodessa saadakseen
voimaannuttavan sinensä takaisin, kertoi viisivuotiaana äitinsä menettänyt
kirjailija.
Entä kuka kirjan hahmoista Hannu Väisänen itse on?
Kysymys vaatii hetken miettimistauon, kunnes vastaus on selvä: ”Olen Rikka,
häärin aina kaikkien palveluksessa.” Teoksessa Rikkaa luonnehditaan sanoilla
”repaleista tehty piikanen”. Minä itse nimeäisin Hannun Hiilakaksi, ikityyneksi
rauhantekijäksi.
Työtä tehdessä kirjailijan mielessä soi usein musiikki, jolloin
tempo ja rytmin vaihtelut siirtyvät tekstin omaan sävelmään. Niin nytkin.
Oili-tädin komerossa suunnitellun vallankumouksen pyörteet tyyntyvät hetkeksi
täydenkuun loisteessa.
”Se siirteli
meriään, vuoriaan ja kraattereitaan parempiin paikkoihin, ja kun se oli vihdoin
painanut ristiselkänsä mukavasti paksua pilveä vasten, se katsoi alas ja
hymyili leveästi hopeisilla hampaillaan.” Kaikki ei siis vielä ole
menetetty, kunhan Savu-setä vain saisi suunsa ja pääsisi pitämään saarnansa
Esikartanon kielekkeeltä.
 |
| Hannu Väisäsen alter ego, Rikka. |
Hannu Väisäsen kuriton mielikuvitus, eloisa kynä, tarkka
ja lämmin katse ovat jälleen synnyttäneet omannäköisensä teoksen,
luomiskertomuksen siitä, mistä maailmassa lopulta on kyse. Suosittelen ”satukirjaa”
niin pienille kuin vähän suuremmillekin lukijoille.
Hannu
Väisänen: Esi-isät. Otava. 1671 s.
