Viattomuuden kuolema
Monika
Fagerholmin monitasoisessa, kielirekisteriä täysillä hyödyntävässä romaanissa Kuka tappoi bambin? yhteisö silottelee julman
joukkoraiskauksen poikien leikiksi, joka lipsahti liian pitkälle.
Gusten Grippe on palannut kaksikymmentä vuotta myöhemmin
lapsuutensa ja nuoruutensa maisemiin hyväosaisten huvilakaupungin Kylmäjärven
rannalle. Vastarannalla häämöttää Aavelaiva, hänen entisen ystävänsä Nathanin
perheen nyt jo rappeutunut kartano.
Fagerhomin aiemmat – mainetta keränneet – kirjat lukenut
tunnistaa lavasteet. Näyttämölle Gustenin ja Nathanin ohella romaanissa Kuka tappoi bambin? (Teos) astuvat
heidän äitinsä oopperalaulajatar Angela, hallitusammattilainen Annelise ja
hänen vaikutusvaltainen miehensä Albinus Häggert.
Valokeila osuu myös pienestä Harmaalasta kultarannikolle
paenneisiin ystävyksiin Emmy Strandeniin (Gustenin eksään) sekä Saga-Lilliin
(Gustenin on/off tyttöystävään). Kyseenalaiseen tähtirooliin päätyy tyttökodin
kaunis ja hurja Sascha. Ja totta kai näytelmä tarvitsee ohjaajan Cosmo Brantin
(Gustenin ja Nathanin muinoin koulukiusatun kaverin).
Kertoja liikkuu sujuvasti Gustenin elämässä, ajatuksissa
ja muistoissa. Rinnalla kulkee repaleinen tarina, kappaleita tapahtumista,
ihmisten ajatuksista. Fagerholm
kirjoittaa kirjoja maailmoina, ”joihin
voi mennä sisään, joissa voi olla”. Hän on nyt aiempaa kantaaottavampi ja
yhteiskunnallisempi tuodessaan näyttämölleen aikamme vähemmän imartelevia
ilmiöitä.
Mennyt ja nykyhetki, ihmiset ja tapahtumat lomittuvat,
väläyttelevät kaleidoskoopin kuvia ja luovat fagerholmilaisen lumouksen. Taika
syntyy kielen rytmistä, katkenneista lauseista, toistosta ja dialogeista.
Suomentaja Laura Jänisniemi onnistuu
välittämään kielen musiikin niin hyvin, että luulisi lukevansa alkukielistä
tekstiä.
 |
| Pili Colás: Lullaby (osa). |
Kumppanusten huoleton nuoruus päättyy toiseksi viimeisenä
kouluvuonna katastrofiin. Näin notkeasti Fagerholm välittää Gustenin ajatukset:
”Kyllä. Katastrofiin. Se ei ole
liioittelua – siinä ei myöskään ole mitään selittelevää tai lieventävää. Kaikki
romahtaa ja menee rikki. Lopullisesti. Ja, yhtä vääjäämättä: Se on hänen
syytään. Ja (ennen kaikkea) Nathanin.”
Huvilakaupunkia kohahduttaa luksustalon pohjakerroksessa
tapahtunut raaka joukkoraiskaus, pahoinpitely ja vapaudenriisto. Mutta ei kulu
kauaakaan, kun ”siitä asiasta” ei enää haluta puhua.
”Hopealusikkassuussasyntyneitäpojannulikoita”,
”raiskaajapoikia”, aletaan puolustella, ja syyllistää uhria.
Rahallakin voi tasoittaa laineita, jotka uhkaavat hyökyä
yli. Kun uhri itsekin vaikenee ja väittää: ”Muuten
en muista mitään, olin niin helkkarin kännissä…”, ”se asia” unohdetaan pian. Mutta jotkut pyörre upottaa, perheet ja
ystävyyssuhteet hajoavat. Mikään ei enää ole entisellään.
 |
| Ville Välikangas: Sketeton Boy (osa). |
Kun ohjaaja Cosmo parikymmentä vuotta myöhemmin ilmoittaa
tekevänsä tapahtuneesta elokuvan ”Kuka tappoi bambin?”, Gustenissa kytenyt
syyllisyys nousee mielen syövereistä. ”Ja
hän ymmärtää: hän ei koskaan pääse sieltä pois. Hänen on palattava sinne.”
Tiettyjen asioiden on tultava päivänvaloon, muuten mikään
ei muutu. Gustenin on katsottava alastonta totuutta silmästä silmään.
Hänen on poistettava lainausmerkit sanoista ”rikollinen” ja ”uhri”, joiden alle totuus
raa’asta rikoksesta on piilotettu. Kirjailija tulkitsee taitavasti median tapaa
manipuloida totuutta kielellisillä ilmauksilla.
Monika Fagerholmin ihmiset – ajatuksineen, tunteineen,
rakkauksineen ja kohtaloineen – elävät romaanin sivuilla elämäänsä niin
aidosti, että vetävät lukijan mukaansa. Saman tekee kirjailija itse. Hän
puhuttelee lukijaa tuttavallisesti, luottamuksellisesti.
”Niin, mitä hänelle, koko tarinalle pitäisi NYT tehdä?”
kysyy rinnakkainen, kursiivilla kerrottu tarina pohtiessaan Annelise Häggertin
kohtaloa. Niin mitä tarinalle pitäisi tehdä? Kääntää uusi lehti, unohtaa, jotta
päästään eteenpäin? Vai pitäisikö pysähtyä miettimään mistä pahuus kumpuaa?
 |
| Monika Fagerhomille myönnettiin August-palkinto vuonna 2005. Kuva: Stefan Bremer |
Miten me voisimme sitä estää, kun itsekin olemme osa
pimeyttä?
Kuten teoksen motto Emmyn sanoin toteaa: ”Röttelöä josta me kaikki olemme lähtöisin. Sitä pimeyttä.” Kenties
epilogin loppu vastaa kysymyksiin parhaiten. Kenties siltoja on rakennettava
uudelleen.
”Emmy – heinäkasat, kimalle, rotat, äänessä röttelö josta
me kaikki olemme lähtöisin. SE Emmy.
Ja tässä ja nyt:
päähänpisto on niin voimakas.
Kaarran
pientareelle, pysäytän auton, otan puhelimen, minun on soitettava hänelle.”
Monika Fagerholm on jälleen kirjoittanut vaikuttavan,
ajatuksia herättävän teoksen.
Teos & Förlaget -sarja.
Pili
Colás mukana Arte Vida Arte -näyttelyssä AVA Galleriassa 12.9. saakka.
Studiossa 20.10.
saakka.
