Liisa Väisänen: Kuvan tuhat sanaa – Kuinka ymmärtää kuvan kieltä

Näetkö todella sen, mitä katsot?

Liisa Väisänen on kirjoittanut erinomaisen, yleistajuisen käsikirjan, joka opastaa katsomaan taideteosta pintaa syvemmältä. Taide puhuu, kertoo tarinansa – kunhan opimme ymmärtämään sen kieltä.

Liian usein vain vaeltelemme taidemuseossa tai galleriassa ja silmäilemme ohi lipuvaa kuvakavalkadia pintapuolisesti. Joko pidämme näkemästämme, tai emme pidä, juuri sen tarkemmin emme näkemäämme pohdi, sillä suhtaudumme siihen lähinnä tunnepohjalta.

Taide-elämyksestä jää näin suurin osa kokematta, ja se on sääli. Asia on kuitenkin korjattavissa, mutta se vaatii vähän vaivaa. Meidän on ensin opiskeltava kuvan kieli, jotta voimme kommunikoida teoksen – ja taiteilijan – kanssa, sukeltaa näkemäämme pinnan alle ja syventää kokemustamme.

FT, taiteen tutkija Liisa Väisänen tulee tässä avuksi uudella teoksellaan Kuvan tuhat sanaa (Kirjapaja), jossa hän valaisevien esimerkkien ja Marco Peretton ottamien teoskuvien avulla opastaa lukemaan taiteen kieltä.

Liisa Väisänen on paitsi taiteen tuntija
innostava luennoitsija ja matkaopas.

Hän kehottaa antamaan teoksille aikaa, tarkastelemaan niitä rauhassa, sillä kuvia lukiessa on käytävä läpi monta vaihetta. Ihan ensimmäiseksi on selvitettävä teoksen perusinformaatio, jonka jälkeen on kuvailtava mitä teokseen on maalattu, pohdittava sen mahdollista aihetta. Sen jälkeen sukelletaan pinnan alle.

Tulkitsevassa kuvan lukemisessa yritetään tavoittaa, mitä taiteilija teoksellaan haluaa sanoa. Tämän jälkeen teos on sijoitettava kontekstiinsa; siihen historialliseen tilanteeseen ja kulttuuriin, jossa se on luotu. On tarkasteltava sen ilmaisua, tekotapaa, materiaaleja, värejä, näkökulmaa, rajausta ja sommittelua. Tulkittava teoksen symboleja ja lopulta pohdittava sen viittaussuhteita ja viitekehystä.  

Tämä on kiehtovaa puuhaa, sillä mitä enemmän kuvien lukemista harrastaa, sitä monimuotoisemmin ja syvällisemmin teokset avautuvat. Ne kertovat tarinaansa taiteen kehityksestä, kommentoivat muita teoksia ja paikkaansa niiden joukossa, heijastelevat historiaa ja aikansa aatteita.

Valo ja väri antavat monelle maalaukselle niiden sielun. Giuseppe Sacherin teoksessa ”Kuuruno Liguriassa” keltainen väri luo mereen valoisan kuunsillan ja saa samalla aallot liikkumaan. Äänikin on kuvassa mukana, voimme melkein kuulla laineiden liplatuksen.

Kaikki taide on aikanaan ollut nykytaidetta, joka kulkee monesti eturintamassa, rikkoo rajoja ja kumoaa vallitsevan, vakiintuneen käsityksen siitä, mitä taide on. Siksi se monia raivostuttaa. 

Liisa Väisänen painottaa kuitenkin, ettei taide kehity, vaan muuttuu ajan mukana. On kiinnostavaa tarkastella kutakin teosta oman aikansa silmin.

Taiteella ei myöskään ole lukkoon lyötyä määritelmää, sillä: ”Jokaisella ajalla ja kulttuurilla on oma taiteensa; ne määrittelevät taiteen aina uudelleen.” Tämä muuntuvaisuus on osa taiteen lumoa. Mitä pitempi perspektiivi meillä sen historiaan on, sitä paremmin ymmärrämme, mitä me nyt katselemme.

Maalaus on taiteilijan ja katselijan yhteinen pelikenttä, jolla taiteilija kuljettaa katsojan silmää. Toisaalta silmä on taiteilijan tärkein työväline. Se on keskeinen elementti Egidio Oliverin maalauksessa ”Omakuva”, jossa taiteilija on kuvannut itsensä työssään maalaustelineen äärellä, seinille on ripustettu valmiita teoksia.

Taiteilija on vaihtanut katselijan ja taiteilijan roolit ja katsoo meitä intensiivisesti maalauksestaan kuin pohtien: ”Tätä minä teen ja olen tehnyt, mutta mitä taide todella on?”

Väisänen muistuttaakin meitä siitä, ”että taiteessa tärkeää ei ole vain taiteilijan vaan myös katsojan silmä: ilman katsojaa ei viestiä voida lähettää ja saada perille.” Jotta voisimme ottaa viestin vastaan, meidän on osattava lukea se. Tähän Liisa Väisäsen teos on kerrassaan mainio opas.

Liisa Väisänen: Kuvan tuhat sanaa – Kuinka ymmärtää kuvan kieltä.

Kuvat: Marco Peretto. Kirjapaja.  2017. 158 s.

Liisa Väisäseltä ovat aiemmin Kirjapajalta ilmestyneet myös taidetta sivuavat teokset 

Mitä symbolit kertovat sekä Kaikki Italiani. 

Tammikuussa ilmestyvässä teoksessa Enemmän Espanjaa kuljetaan Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreiteiltä Barcelonan taideaarteiden ja Bilbaon nykyarkkitehtuurin helmien luo. 

Helena Petäistö: Ranska, Macron ja minä

Pelastaako Macron Euroopan?

Todellisuus on tarua ihmeellisempää Helena Petäistön koukuttavassa uudessa kirjassa. Saippuaoopperaa muistuttavien presidentinvaalien jälkeen Ranskan johtoon nousi nuori Emmanuel Macron. Kuvaan kuuluu myös vuosisadan rakkaustarina.

Journalisti, entinen Pariisin kirjeenvaihtaja Helena Petäistö tuntee Ranskan ja ranskalaiset läpikotaisin. Elävään, kepeään ja asiantuntevaan tyyliinsä hän on johdattanut lukijoita patonkimaan saloihin suosituissa teoksissaan. Ranskalaiset korot on yksi myydyimmistä maata käsittelevistä kirjoista. Nyt hän on jälleen tarttunut vallan herkulliseen aiheeseen. 

”Vielä kolme vuotta sitten tuiki tuntematon entinen investointipankkiiri, jolla ei ole edes omaa puoluetta ja joka ei ole koskaan aiemmin ollut ehdokkaana yksissäkään vaaleissa, singahtaa meteoriitin tavoin kaikkien ohi eurooppalaisen mahtivaltion presidentiksi maan historian pisimmän, repivimmän ja yllätyksellisimmän vaalitaistelun tuloksena”, hän kirjoittaa teoksessaan Ranska, Macron ja minä (Otava).

Vaikka Petäistö on tuntenut Ranskan muita presidenttejä paljon paremmin kuin Emmanuel Macronin, esimerkiksi Jacques Chiracista kirjoittaminen ei tullut hänen mieleensäkään. Mutta Macron ”on kyllä yhden kirjan väärti”. Petäistö vertasikin tätä alle nelikympisenä presidentiksi singahtanutta Napoleoniin kirjansa julkistamistilaisuudessa.

Filosofi Esa Saarinen oli
 mukana juhlistamassa Helena
Petäistön kirjan ilmestymistä.

Ranska, Macron ja minä kuuluu ulkomailla Macronista julkaistujen kirjojen eturintamaan. Ainoastaan Englannissa on tätä aiemmin lokakuussa ilmestynyt uutta presidenttiä käsittelevä teos. Lisää on tulossa eri puolilta maailmaa. Eikä ihme. Macron on monessa suhteessa aivan poikkeuksellinen persoona, joka uskaltaa olla erilainen ja ajaa uudistuksiaan kovalla kädellä.

Ranska on noussut hänen hallituskaudellaan mantereemme keskipisteeksi, jolta odotetaan paljon. ”Euroopan pelastaja”, Euroopan uusi marssijärjestys”, ”Euroopan seuraava johtaja” otsikoivat arvovaltaiset kansainväliset lehdet.

Emmanuel Macron oli jo lapsena monilahjakkuus, jonka isoäiti kaakaonjuonnin ohella pani tekemään töitä: kuuntelemaan klassista musiikkia, lukemaan historiaa ja kaunokirjallisuutta. Lääkäri-isä puolestaan perehdytti poikaansa latinan ja klassisen kreikan saloihin. Välitunnit ihmelapsi vietti opettajien kanssa seurustellen. Monet näistä tunnustivat, etteivät olleet oppilaansa kanssa ihan samalla tasolla.

Myöhemmin hän opiskeli filosofiaa ja haaveili kirjailijan urasta, mutta eteni hallinnollisten virkojen kautta pankkiiriksi kunnes päätyi presidentiksi. Tähän tarvittiin paitsi lahjoja ja kovaa työtä, myös onnea ja Brigitteä, hänen 24 vuotta vanhempaa, tarmokasta ja tyylikästä vaimoaan.

Emmanuelin ja Brigitten tarina on kuin suoraan Kauniista ja rohkeista. Brigitte ei ollut, kuten on väitetty, Emmanuelin vaan hänen sisarensa opettaja. Pariskunta tapasi Brigitten vetämässä koulun näytelmäkerhossa, jossa 16-vuotias Emmanuel rakastui suosittuun opettajaan korviaan myöten. Tunteet osoittautuivat molemminpuolisiksi. Näytelmäkerho kokoontui perjantaisin: ”Sitten vain huomasin, että jo lauantaisin aloin odottaa seuraavaa perjantaita”, on Brigitte muistellut.

Hän oli naimisissa ja kolmen lapsen äiti, joten arvata saattaa, ettei rakastavaisten taival vanhakantaisessa maaseutukaupungissa Amiensissa ollut ruusuilla tanssimista. Emmanuelin äiti pyysi Brigitteä odottamaan, kunnes tämä olisi täyttänyt edes 18 vuotta. Brigitte ei voinut sitä luvata.

Brigitte ja Emmanuel Macron juuri ennen
 presidentinvaaleja toukokuussa 2017.

 Liitto on kestänyt, ja Brigittestä on vähitellen tullut miehensä kokopäiväinen sparraaja sekä luotettavin ja paras palautteen antaja. Prinsessa Dianan tavoin hän on tyyli-ikoni, jota ranskalaiset rakastavat. Karl Lagerfeldin mukaan hänellä on Ranskan kauneimmat sääret.

Emmanuel Macronilta odotetaan nyt paljon, paitsi Ranskassa ja Euroopassa myös muualla maailmassa. Ja hän on valmis ottamaan haasteen vastaan, tekee töitä kolmeen saakka yöllä, nukkuu nelisen tuntia ja ryhtyy jälleen hommiin. Perehtyy itse henkilökohtaisesti kaikkiin raportteihin ja selvityksiin.

Helena Petäistö on toiveikas, ettei Macron jää vain tähdenlennoksi: ”Joka tapauksessa Macron – Brigitteä unohtamatta – on parasta, mitä Ranskalle ja Euroopalle on tapahtunut pitkiin aikoihin.” Sillä nuori johtaja on tuonut optimismia ja uuden toivon tuulahduksen koko vanhalle mantereelle.

 Helena Petäistö: Ranska, Macron ja minä. Otava.  2017. 236 s.