Mies vailla merkitystä
Peter
Sandströmin Finlandia-palkintoehdokkaaksi yltäneessä Laudaturissa menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat toisiinsa.
Filosofisessa romaanissa käsitellään ikuisuuskysymyksiä omaperäisesti.
Laudaturin (Kustantamo
S&S) viisikymppinen päähenkilö Peter on vähitellen oppinut hyväksymään
melankolian ja elämän verkkaisen alamäen. Tutkijavaimoa Seepraa näkee harvoin
kotona, ja teini-ikäiset lapsetkin elävät omaa elämäänsä, johon Peterillä ei
ole pääsyä. Näin hän luonnehtii itseään: ”Usein
tunsin olevani näkymätön, aivan kuin hahmoni olisi ollut vain hädin tuskin
erottuva, vailla merkitystä.”
Romaanin kaksi aikatasoa vuorottelevat elokuun 1988
tapahtumien ja nykyhetken, syyskuun 2014 välillä. Peter etsii selitystä alavireiselle
tilanteelleen menneisyydestä: ”Tämä päivä
jäisi muhimaan kaiken tulevan alle eikä mikään olisi enää ennallaan.”
Onko
näin? Eikö meillä ole todellista valinnanvaraa, onko kaikki ennalta määrättyä?
Peterin ajatusten ajelehtiessa, ajautuessa sivupoluille lukija kulkeutuu mukaan
pohtimaan elämän merkitystä, rakkautta, kuolemaa.
Yllä olevasta voi saada romaanista liian lakonisen kuvan,
sillä Laudatur on myös hiljaisen hauska,
tilanteet kärjistyvät aika ajoin absurdeiksi, ja on pakko nyökätä: noinhan voi
käydä, elämällä on oma käsikirjoituksensa, joka usein yllättää meistä jokaisen.
Teoksen ytimessä sinnittelee kaksi pitkää avioliittoa,
Peterin vanhempien ja hänen omansa. Päähenkilön avioliitto on hajoamassa,
vanhempienkin avioliitto säröili, isän mielessä kun kangasteli toinen nainen.
Ajan myötä rakkaus muuntuu, voiko ihmisten välillä ylipäänsä olla aitoa
rakkautta ja lämpöä? Peter miettii.
Maailmakin on neljännesvuosisadassa muuttunut, eikä siitä
tullut sellaista kuin 25-vuotias, juuri työpaikan tieteellisessä lehdessä
saanut toimittaja oletti ja toivoi. Peter tuntee itsensä petetyksi, kun kaikki
entinen murenee ympäriltä. Hän on hankkinut itselleen potkut lehdestä, koska ei
suostunut raportoimaan työaikaansa uudella Reportronic- seurantaohjelmalla. Kesken olevat projektit
saavat jäädä, eikä hän vastaa kustantajan yhteydenottoihin.
 |
| Peter Sandström on suomenruotsalainen kirjailija, jonka teoksissa yhdistyvät realismi ja absurdius. |
Arkisissa puuhissaan kotona Peter tuntee silti aika ajoin
itsensä onnelliseksi. Nykyhetki hälvenee mielikuviin, muistoihin, uniin. Sandström
luo Peterinsä välityksellä aidon kuvan todellisuudesta, käyttää sanoja aivan
kuin Seepra, ”osaa muotoilla niistä jonoja ja renkaita, jotka
kestivät ja laajenivat, sykkivät ja vetäytyivät taas kasaan.”
Romaanin henkilöiden välinen kommunikointi on verhottua,
pinnan alla muhii suurempia tunteita kuin niitä ulkomaailmalle paljastetaan. Mutta
tekstistä ne välittyvät, luovat universaalia kuvaa meistä ja maailmasta, ennen
ja nyt. Emme me lopulta niin paljon ole muuttuneet, vaikka maailma onkin mennyt
menojaan.
Voisiko teoksen viime virkkeistä päätellä, että Peterin
pahimmat aavistukset eivät sittenkään toteudu? Kenties, sillä:
”Onni on sellainen että se ei näyttäydy
usein, mutta jossain se aina lymyää.”
Erikoismaininnan ansaitsee Anders Carpelanin suunnittelema persoonallisen
kirjan kansi. Siihen on koottu kertomuksen oleellisia elementtejä: lipputanko,
karusellihevonen ja seepran raidat.
Peter Sandström: Laudatur
(Laudatur). Suom. Outi Menna.
Kustantamo S&S, 2016. 228 s.
