Jari Järvelä: Tyttö
ja seinä. Tammi, 2016. 162 s.
Jari
Järvelän kansainvälistäkin mainetta niittänyt graffititrilogia on edennyt loppusuoralle.
Berliinin purkutalot ovat vaihtuneet Kotkan ja Kouvolan betonilähiöihin, mutta
Metron hurjaa menoa tämä ei jarruta.
Parikymppinen wraitteri, graffitilaiteilija Maria,
lempinimeltään Metro, on selvinnyt nipin napin hengissä venäläisten oligarkkien
ja teollisuusvartijoiden kynsistä. Hänen ensimmäiset seikkailunsa teoksessa Tyttö ja pommi noteerattiin Suomen
dekkariseuran Vuoden esikoisteos -palkinnolla. Romaanissa Tyttö ja rotta mukana vilahti maailman kuuluisin wraitteri Banksy, joka varoitti siitä, mikä nyt
ilmestyneessä kirjassa tapahtuu.
Metron koko elämä on hänen äitinsä ex-miesystävän Voltin
mukaan hätätilanne. ”Sä olet yksi
kävelevä katastrofi”, hän päättelee. Ja kun Metron veristä vanaa seuraa, ei
voi muuta kuin yhtyä käsitykseen. Mutta Metrolla on unelma ja sanottavaa, ei
hän ehdoin tahdoin joudu murhamiesten maalitauluksi.
Hänellä on selvä käsitys siitä, mitä onni on.
Wraittereiden esi-isällä Michelangelolla
oli sama unelma: paljas katto, kuten Sikstiiniläiskappelissa, ja riittävästi
maalipönttöjä. Metrolle onni on täysi spraykannu ja paljas seinä. Jonne
kommentoida päättäjien rahanahneutta ja vääryyksiä, ympäristön ja vanhojen
puutalojen tuhoamista betonisten ostosmausoleumien tieltä.
Metro kertoo tarinaansa rennon letkeään, karheiseen
tyyliinsä. Alaviitteenä kulkee huumori hirveimmissäkin kohtauksissa. Elävä dialogi
hymyilyttää. Jari Järvelä tuntee
Kotkansa säröisen miljöön ja sen asujaimiston – niin hyvässä kuin pahassa.
Tunnelma on aito ja ajankuva uskottava.
Metrolle on jäänyt hampaankoloon poikaystävä Rustin ja
monen muun ystävän kuolema konnien toimesta. Niinpä hän ei suostu jäniksenä
pakenemaan vaan ryhtyy itse ajokoiraksi selvittämään välejään murhaajien
kanssa. Tämä tosin on helpommin sanottu kuin tehty.
Päämajaksi löytyy Voltin Onnenmäki, peräti erikoinen, hautakivien
ympäröimä, ränsistynyt talo. Kulkuvälineekseen Metro lainaa ruumisauton. Piilopirtti
ei, ikävä kyllä, kauaa pysy salassa. Ja kun Hitchcockin linnut valtaavat Kauhujen Taloksi muuntuneen Onnenmäen,
meno yltyy vallan hulvattomaksi. Lintujen
silmät paloivat punaisina pisteinä, ne tärisivät vitriineissä ja mörisivät ja
kirkuivat, ne olivat tulossa päälle.
 |
| Piissi Bulevardin sähkökaapissa. |
Ei hyvältä näytä. Mutta ajatus maanpäällisestä
paratiisista, Orgosolosta, elähdyttää ja antaa voimia jaksaa. Orgosolo on
todellinen neljäntuhannen asukkaan vuoristokylä Sardiniassa, jonka paimenet
estivät laidunmaillensa suunnitellun sotilasalueen perustamisen wraittaamalla
mielipiteitään, tekstejä ja kuvia, talojen seiniin ja muureille. Paikasta tuli
maailmankuulu. Se luo uskoa, että asioihin voi vielä vaikuttaa.
Ja Metro on totisesti vaikuttanut. Hänen on aika päästä
hyvin ansaitulle lomalle unelmiensa kylään. Jari Järvelä päättää koukuttavan
trilogiansa seesteisissä tunnelmissa. Kirjailija on todistanut, että hengästyttävään dekkariin
voi sujuvasti soluttaa yhteiskunnallista kritiikkiä ilman, että jännite siitä
kärsii – päinvastoin.
 |
| Muraali Sardinian Orgosolesta. |
