Mikä ihmeen todellisuus?
César Airan yhtenä
niteenä julkaistuja pienoisromaaneja Tohtori
Aira, ihmeparantaja / Lehmus voi
tulkita allegorioina hänen omasta elämästään. Koska todellisuus ei taivu järjen
kahleisiin, Aira käyttää mielikuvitusta sen kesyttämiseen.
Kun
avaan Argentiinan suosituimpiin nykykirjailijoihin kuuluvan César Airan pienoisromaaniduon Tohtori Aira, ihmeparantaja / Lehmus
(Siltala), tiedän ajautuvani outoihin maailmoihin, joissa mikään ei ole sitä,
miltä se alkujaan näytti.
Airaa lukiessa kannattaakin solahtaa mukisematta hänen nyrjähtäneeseen todellisuuteensa ja noudattaa Patti Smithin The New York Timesissa antamaa neuvoa:
”Hän kannustaa lukijaa hukkaamaan itsensä, vapautumaan arkisesta maailmastamme.”
Tohtori Aira, ihmeparantaja alkaa nimihenkilön varhaisella aamukävelyllä eräässä
Buenos Airesin kaupunginosassa. Viisikymppisen tohtorin ajatukset harhailevat
menneissä kömmähdyksissä, jotka tahdonvastaisesti valtaavat hänen mielensä.
Ihmeparantajan toimessa ei sopisi hölmöillä, sillä se voi koitua
kohtalokkaaksi.
Kaiken
lisäksi ihmetohtoria piinaavat hänen perivihollisensa, Järjen ja Säädyllisyyden
aatteen nimeen vannovan tohtori Actyn solvaukset ja yritykset järjestää
täydellinen näytelmä, parantamissessio, jossa hänen epäonnistumisensa todistaisi
hänet kelvottomaksi puoskariksi.
Tapahtumat
ajautuvat yhä kiihtyvämpään tahtiin kohti tätä loppuhuipennusta Airalle
tyypilliseen tapaan. Alun rauhallinen poljento ryöstäytyy käsistä, ja kalabaliikki
ryöpsähtää sivuille. Samoin sanoin luonnehdin myös Airan aiemmin suomennettua kirjaparia
Todiste / Illallinen.
Nyt
käsillä olevasta pienoisromaanista on vaikea saada otetta, sillä niin laajoin
kaarin sen intensiiviset lauseet maailmoja syleilevät. Virkkeitä pitää
laimentaa lukemalla ja ajattelemalla ne uudelleen. Onneksi Anu Partanen hallitsee suomen kielen sävykkään paletin, joten hänen
ilmeikästä käännöstään on ilo lukea.
Jotta mistään toiminnasta olisi mitään hyötyä, oli
irtauduttava kaikesta puhtaasti järkevästä, koska se ei ollut kuin abstrakti
malli vailla todellista käytännön hyötyä.
Mielikuvituksellisten
pohdintojensa tiimellyksessä tohtori Aira ottaa tarjotun parannustehtävän vastaan,
vaikkei totta puhuen ihmeisiin enää uskokaan. Nyt hänellä olisi ensimmäinen ja
viimeinen tilaisuus koetella teorioitaan käytännössä, pelastaa syövän kourissa
sinnittelevä ihmisparka.
Tohtori
Aira olisi voinut kieltäytyä jutusta
sanomalla, että oli tapahtunut erehdys, väärinymmärrys, että hän oli vain
teoreetikko, olisi melkein voinut sanoa ”kirjailija”, ja kaikki mikä liittyi
ihmeparannuksiin oli vain eräänlainen metafora…”
Parannusperformanssiaan
varten tohtorin oli asioita ja ilmiöitä luokittelemalla ja poissulkemalla
luotava ”tilapäinen maailma”, jossa ihme olisi mahdollinen. Toisin sanoen hänen
olisi luotava eräänlainen ”romaani”, joka paljastaisi ihmeparantamisen voiman. Mutta
kumpi lopulta saa ihmeen aikaan? Tohtori Aira vai kirjailija Aira?
 |
| Nobel-veikkauksissa jo pitkään mukana ollut Aira on julkaissut seitsemisenkymmentä pienoisromaania ja esseeteosta. Hänet tunnetaan myös kääntäjänä. Kuva: Mathieu Bourgois |
Lehmus-pienoisromaania pidetään César Airan fiktiivisenä muistelmana, jossa vilahtelee hänen omaelämäkerrallisia viittauksiaan. Niissä sukelletaan kirjailijan varhaislapsuuden hämäriin muistoihin. Teoksen viimeiset rivit kertovat, mistä kaikki sai alkunsa.
Oli jotakin mikä tuntui olevan kuin käden ulottuvilla, ja oikealla tavalla ponnistamalla voisi olla mahdollista kurkottaa ja tarttua siihen, kuin kypsään hedelmään... Päätin etsiä vanhan itseni jälleen.
Ja sen
hän tekee, toki airamaisella twistillä. Lehmuksen
päähenkilö on, kuten kirjailija itsekin, syntynyt vuonna 1949 Pringlesin pikkukaupungissa
”peronistihallituksen ollessa valtansa huipulla”.
Perhe asuu
rappeutuneen vanhan hotellin yhdessä huoneessa. Pojan sähäkkäluonteinen
peronisti-isä on saanut hyvin palkatun kunnan viran. Hän pyöräilee tikapuut
selässään ”sähkökeijuna” sytyttämässä valoja kaupungin lyhtypylväisiin. Lyhytkasvuinen,
korkeilla koroilla huojuva eksentrikkoäiti puhua pälpättää sanomatta mitään
järjellistä.
Vanhemmat
elävät kumpikin omassa todellisuudessaan, omissa maailmoissaan, jotka eivät
juuri kohtaa. Mutta olisi erehdys sanoa,
että siksi minusta tuli näin kummallinen, koska jokainen lapsi joutuu käymään
läpi jotain samankaltaista.
Sotilasvallankumous,
La Revolución Libertadora vuonna 1955,
keikauttaa vallitsevan tilanteen ylösalaisin. Sanan ”Perón” käyttö kielletään asetuksella. Sen lausumisesta tulee
Argentiinassa yhtä vaarallista kuin ”hyökkäyssodasta” puhumisesta nyky-Venäjällä.
Aira
kuvaa irrationaalista tapahtumaa, jossa joukko raivoisia fanaatikkoja jahtaa
suureen lehmukseen paennutta ”peronistilasta” ja hakkaa puun kirveillä säpäleiksi.
Aira uskoo ristiriitaiseksi legendaksi kasvaneen sattumuksen todenperäisyyteen.
Tapahtuma jättää lähtemättömän jäljen hänen alter egonsa mieleen.
Se värjäsi koko elämäni faabelin epätodellisella värillä
enkä sen jälkeen ole enää löytänyt jalansijaa todellisuudesta.
Maailmankuulu
tietoisuuden tutkija Anil Seth
totesi Helsingin Sanomien artikkelissa
25.4.2024: ”tietoinen kokemuksemme on hallittu hallusinaatio”. Hän tutkii
havaitsemisen moninaisuutta eli yksilöllisiä eroja siinä, miten me näemme
maailman.
Aira
tekee saman kirjallisuuden keinoja käyttämällä. Hänen tarkka silmänsä ja herkkä
korvansa tavoittavat elämän moninaisia vivahteita. Niitä hän käyttää
teoksissaan, joissa arki ei muutu maagiseksi realismiksi. Sen sijaan hän tavoittelee
näkyvän pinnan takaisia ajatuksia, muistoja ja mielenmaisemia, joista meidän
”todellisuutemme” koostuu.
Aira etsii
teoksillaan vastauksia kysymyksiin: Mitä todellisuus on? Miten sitä voi kuvata?
Hän ei leikittele sanoilla, sillä ne ovat hänelle vain välineitä, joilla päästä
sanojen tuolle puolen, lähemmäs elämän syvää ydintä.
César Aira: Tohtori
Aira, ihmeparantaja
(Las curas milagrosas del Doctor Aira)
César Aira: Lehmus
(El Tilo)
Suomennos:
Anu Partanen. Siltala. 2024. 192
s.
