Kari Hotakainen: Opetuslapsi

Osattomuuden korkea veisu

Kari Hotakainen laukoo täysillä uudessa romaanissaan Opetuslapsi. Kielivirtuoosi on valjastanut koko sanallisen arsenaalinsa varoittamaan, miten käy, kun epätasa-arvo ja syrjäytyminen yhteiskunnassa ylittävät kipukynnyksen.

Ihminen näyttäytyy teoissa, sumentuu sanoissa.

Kari Hotakainen aloitti kirjailijanuransa 40 vuotta sitten runoilijana. Viimeisin teos Opetuslapsi (Siltala) ei voisi olla kauempana lyriikasta. Suoraan preesensissä kerrottu tarina uhkuu vihaa, kostoa ja sen oikeutusta.

Siltalan lehdistötilaisuudessa Hotakainen paljasti, mistä teos sai alkunsa: ”Kostofantasiat pyörivät päässäni Taksikuski-elokuvan malliin. Halusin kirjoittaa romaanin, jossa on toimintaa, verta ja väkivaltaa ennen kuin minusta tulee isoisä”.

Romaani alkaa rivakasti: On vaikea kaivertaa hedelmäveitsellä sydäntä otsaan, jos ihminen koko ajan sätkii ja rimpuilee. 

Teoksen minäkertoja kolmikymppinen Maria on suorittamassa tehtävää, jonka on itselleen antanut. Hän kostaa ihmisille, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet.

Välihuomautuksissa Maria juttelee Jumalalle, jonka eräänlaiseksi opetuslapseksi hän itsensä kokee opettaessaan keskiluokkaa tavoille. Hyvä Jumala, loihdit eteeni niin lavean tien ettei sen reunoja näe.

Maria päätyi viisivuotiaana ottolapseksi, sijoitusnartuksi, kuten perheen isä Lauri lohkaisi. Yhteiselosta ei tullut sopuisaa, sillä läski Maria pilasi monin tavoin edustusydinperheen kiillotettua kulissia: En ollut nähnyt kikherneitä enkä tofun palasia aiemmin, ne näyttivät mopon osilta.

Hotakainen listii herkullisesti aikamme kliseitä läpivalaistessaan latteuksien takana piilevää teennäisyyttä. Parempi vanhemmuus -lehden kolumnissa Lauri kertoo, että Maria on ”tuonut hänen elämäänsä uuden ulottuvuuden”. Joogaava, sisäistä eheyttä tavoitteleva ottoäiti Kirsti toteaa pienen Marian olleen ”haastava olosuhde”.

Epäilen, voinko koskaan enää käyttää sanoja kuten eheä, ulottuvuus, haasteellinen tai nöyrä ilman, että Hotakaisen niille sivelemä merkitys kuultaa niistä ikävästi läpi.

Monesti palkitun Kari Hotakaisen teoksia on
käännetty 20 kielelle.
Kuva: Laura Malmivaara

Omasta mielestään suvaitsevaisten, tasapainoisten ja humaanien ottovanhempien kyvyttömyys asettua toisen asemaan ja heidän sokeutensa lähimmäisten hädälle saa Hotakaisen satiirin puhkeamaan kukkaan. Kirsti paijaa vähemmistöjä ja avun tarvitsijoita lämpimillä mielipiteillä. Hänen ei koskaan tarvitse tavata myötätuntonsa kohteita.

Kun suurimmalla osalla ihmiskuntaa ei ole mahdollisuutta valita syökö tänään vai ei, etuoikeutetut voivat poimia noutopöydästä, mitä mielivät: vasemmistoliitto vai vihreät tai kenties tällä kertaa uhkarohkeasti demarit, tofu vai seitan, Malediivit vai Thaimaa.

Kun Marian gradu syrjäytymisestä jäi kesken, hän päätyi autonasentajaksi syrjäiselle huoltamolle. Hän oli vihdoin löytänyt oman paikkansa rasvamontusta, jossa öljyn ja bensiinin tuoksut hurmasivat. Lysti loppui sähköautojen tuloon. Bensiini ja diesel heitettiin helvettiin, missä ne paloivat, kunnes synnit oli lopullisesti sovitettu. Nikkelistä ei puhuttu sanaakaan.

Opetuslapsi saa lisää kierroksia, kun Maria kaappaa vangikseen kolme ihmistä hylätylle huoltamolle. Vakuutuslääkäri, joka on päättänyt potilaittensa elämistä heitä näkemättä, hifistelyllään köyhiä loukannut ravintolakriitikko ja onttoa taidepuhetta suoltava näyttelijä vedetään tilille pahoista teoistaan. He saavat Marian käsittelyssä kokea, mitä kärsimys on.

Sinivuokot ovat kuitenkin jo Marian kinterellä. Hänen kujanjuoksunsa lähestyy kliimaksiaan, kun tulinen ympyrä sulkeutuu eräänlaisen ydinperheen ympärille. Opetuslapsi on viimein tullut näkyväksi ja kuulluksi. Hän on ottanut katkeruuden ja vihan hyötykäyttöön päästäkseen kaipaamaansa ihmisten yhteyteen.

Kari Hotakainen kertoi romaaninsa ensimmäisen version ”pauhanneen kuin tuomiopäivän pasuuna”. Lopulliseen käsikirjoitukseen hän sanojensa mukaan ”lisäsi matalaäänisen fagotin sointuja”.

Kyllä tuomiopäivän pasuuna silti pauhaa korvissani, kun suljen ilmestyskirjan kannet ja alan miettiä syntejäni. Opetuslapsen hätähuuto meni perille.

Kari Hotakainen: Opetuslapsi. Siltala. 2022. 271 s.