”Onko PIPPELI vai onko littana?”
Chen
Pingping syntyi kahdesti kiellettynä tyttönä Kiinassa ja raatoi
lapsityöntekijänä Suomessa. Myöhemmin Jenni Chen-Yenin sinnikkäät ponnistelut kantavat
hänet monenlaisten vaikeuksien yli. Vaula Norrena kertoo elävästi hänen
uskomattoman tarinansa kirjassaan Littana
– Kielletyn lapsen tarina.
Kiinassa yhden lapsen politiikka tuli voimaan vuonna 1979. Chen Pingpingin kohtaloksi tuli syntyä kymmenen vuotta myöhemmin ”pillulapsena” köyhään eteläkiinalaiseen perheeseen.
Vanhemmilla oli ennestään jo yksi tyttö. Poikaa oli kuitenkin
yritetty, sillä hänet olisi annettu anteeksi. Pojat olivat mittaamattoman
arvokkaita, perheen kunnia, tytöt sen sijaan pelkkä kuluerä.
Kielletty tyttölapsi saa osakseen haukkumista ja syrjintää, monenlaista kiusaamista. Perhe ja suku joutuvat maksamaan suuret sakot luvattomasta tyttölapsesta.
Niistä selvitään vain, jos isä lähtee
Ruotsiin töihin ja myöhemmin Suomeen. Pingping muuttaa muun perheen mukana
Kontulaan viisivuotiaana.
Hänen tarinassaan on yhtymäkohtia ruandalaisen Rita Kostaman vaiheisiin, joita Leena Lukkari vauhdikkaasti kuvaa teoksessaan
Rita – Sitruunapuun varjoista Suomeen.
Lumi on kumpaisellekin pienelle tulijalle ihmeellinen kokemus. Kun Pingping
astuu ulos oranssista metrosta asemalla, maan peittää valkea tomusokeri!
Nopeasti suomen kielen omaksuneesta pikkutytöstä tulee
ummikkovanhempiensa ja heidän tuttavapiirinsä asiainhoitaja ja tulkki. Hän joutuu
sisarensa kanssa selviämään monenlaisten kaavakkeiden koukeroista. Kukaan
virkahenkilö ei koskaan ihmettele, miksi esimerkiksi oleskelulupa- tai
avioeroasioita hoitaa 8-vuotias lapsi.
Mikäli asiat eivät suju toivotulla tavalla, isä rähjää: ”Pillulapset
teistä ei ole mitään hyötyä!”
Hätkähdän kiinalaisten roisia kielenkäyttöä. Isosiskon
hirmuvalta ilmenee sanallisesti: huora, koira, sika kaikuvat pikkusiskon
korvissa päivittäin.
Siskon väkivalta ulottuu myös fyysiseen pahoinpitelyyn,
jolta vanhemmat sulkevat silmänsä. Nuoremman on alistuttava kongfutsealaisuuden
nimissä. Vaikka opettaja koulussa näkee Pingpingin mustelmat, ja kuulee, että
isosisko on ne aiheuttanut, hänkään ei auta. Pelkäämmekö me rasisteiksi
leimautumista, mikäli puutumme maahanmuuttajaperheissä ilmeneviin vääryyksiin?
Selvää on, mitä nimi Pingping koulussa saa aikaan:
kiusaamista, nimittelyä ja syrjintää. Uuteen kouluun Pingping ei sitä aio mukanaan
viedä vaan taistelee itselleen nimen Jenni
Chen. Sen kiinalaisyhteisökin voi hyväksyä, sillä olihan se suuren Karl Marxin, kommunistisen talousteorian
luojan, vaimon nimi: Jenny.Jenni Ye Teos-kustantamon iloisissa kesäjuhlissa
Merimelojien majalla. Kuva:Hannele Salminen
Kun vanhemmat perustavat ravintolan Itäkeskukseen, on
selvää, että tyttärien on kiirehdittävä sinne heti koulun jälkeen pilkkomaan
kasviksia ja kantamaan lautasia. Kukaan ei ravintolassakaan ihmettele
lapsityövoiman hyväksikäyttöä.
Jennin sinnittely kahden kulttuurin välissä paljastaa maahanmuuttopolitiikan
aukkoja. Kongfutselaisen maailmankatsomuksen mukaan lapset ovat vanhempiensa
omaisuutta, ja hierarkia on tiukka. Lasten on oltava xiào, hyödyksi ja noudatettava ehdotonta kuuliaisuutta vanhempiaan
kohtaan.
Jenniltä jää normaali suomalainen lapsuus ja nuoruus
vapaa-aikoineen ystävien seurassa kokematta, kun hänen on aina paiskottava
töitä. Toisaalta vanhempien ei tarvitse ponnistella kotoutuakseen, koska lapset
toimivat asiainhoitajina. Jennin vanhemmat eivät tälläkään hetkellä osaa lukea
suomea.
Vaula
Norrena antaa päähenkilön itse kertoa uskomattomista elämänvaiheistaan, tunteistaan
ja ajatuksistaan teoksessaan Littana –
Kielletyn lapsen tarina (Teos). Tämä omakohtainen näkökulma tuo Jennin
rankat kokemukset lukijan iholle. Monta kertaa kirjaa lukiessani huudahdin
mielessäni: Ei voi olla totta, miten tuo on mahdollista!
Norrena toteaakin jälkisanoissaan, että Jennin ”tarina
oli niin hurja, että suoraan sanoen mietin, osaisinko edes kirjoittaa siitä
niin, että kukaan uskoo”. Hän alkoi tutkia laajempia yhteiskunnallisia taustoja
ja syitä Jennin kokemille vääryyksille.
Vaula Norrena on vantaalainen yhteiskuntatieteilijä ja
kaupunginvaltuutettu. Kuva: Juho Sallinen
Kirjailijan teokseen liittämät ”tietoiskut” avaavat
oivallisesti Kiinan historiaa, tapakulttuuria ja arvojärjestelmää sekä
suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa 1990-luvulla. Norrenalla oli aiheeseen
omakohtaistakin kokemusta, sillä hän oli samoihin aikoihin reppureissannut yksin
eteläkiinalaisissa köyhissä kylissä.
Hän myös tunsi suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa sekä kuntapoliitikkona
että oman perheensä kautta. Hänen miehensä oli tullut Egyptistä, ja perheen
kaksikulttuuriset lapset olivat käyneet maahanmuuttajakouluissa Vantaalla.
Jenni oivaltaa, että asioihin voi vaikuttaa ja ongelmia korjata
politiikan avulla. Hän pyrkii ja pääsee Vantaan kaupunginvaltuustoon vuonna 2017.
Pahaksi onnekseen hän on isänsä ehdotuksesta mennyt mukaan ”Kiinan Rauhanomaisen
Jälleenyhdistymisen Yhdistyksen” toimintaan. Jenni oli ajatellut luovansa näin
verkostoja ja suhteita edistääkseen liiketoimintaansa.
Taas tulee takkiin, kun MOT-ohjelmassa paljastetaan, että
yhdistys kuuluu Kiinan salaiseen kommunistiseen vaikuttajakoneistoon
ulkomailla. Iltapäivälehdet repivät tilanteesta lööppejä ja leimaavat Jennin ”hybridivaikuttajasabotööriksi”.
Jenni eroaa yhdistyksestä, mutta siitä huolimatta hänet erotetaan niin
kokoomuksesta kuin kaupunginvaltuustosta.
Mutta Jenni on käynyt kovan koulun, eikä vähästä
hätkähdä. ”Puuttuvan pippelin tragedialla” on onnellinen loppu. On aplodien
aika. Jenni ei ole enää kiusattu Ping-Pong, eikä politiikasta pois potkittu
Jenni Chen-Ye, ei littana, lutka eikä koira. ”Olen Jenni Ye ja tarinani jatkuu
ja kasvaa vielä”.
Vaula
Norrena: Littana – Kielletyn lapsen
tarina, Teos, 2023, 298 s.