Ohikiitävien hetkien elävää taltiointia
Erkki
Salomaa on kuvannut kaupunkielämää 1970-luvun lopulta viime vuosiin. Tuloksena
syntyi puhutteleva valokuvakirja ja näyttely Laterna Magicaan: World Street – Maailmankatu.
Mustavalkoiset kuvat elämää viliseviltä kaduilta ja kujilta eri puolilta
maailmaa osoittavat, miten samanlaisia me lopulta olemme.
”Paitsi ihmisiltä
varastetut poseeraamattomat hetket, klassisen katukuvauksen perusaihe ovat
valon, pintojen ja ihmisten rinnakkaiset ja ristikkäiset linjat ja liikkeet,
jotka osuvat suunnittelemattoman näköisesti juuri oikealla tavalla kohdalleen.”
Näin taiteen tohtori Hanna
Weselius luonnehtii klassista katuvalokuvausta teoksen World Street – Maailmankatu (Musta Taide) johdantoesseessään.
Weselius voitti teoksellaan Alma!
(WSOY) Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2016.
Paitsi kirjailija Weselius on myös valokuvaaja ja sen
huomaa Almasta! Tekstin ilmeikkyys ja
sen luomat kielikuvat ihastuttavat:
”Alma
sulkee ikkunan, se välähtää, ja katoaa huoneeseen”. Lauseen kuvaaman
tilanteen näkee ihan konkreettisesti silmissään kuin valokuvan.
Meille kaikille tutut, rakkaat katukuvauksen klassikot
kuuluvat ihmiskunnan yhteiseen perhealbumiin, kuten Weselius esseessään toteaa.
Mutta kuvaavatko ne todellisuutta? Ja heti perään on pohdittava, mitä
todellisuuden olemus on, entä kenen todellisuus?
Taiteilijat ovat aikoinaan vastanneet näihin kysymyksiin
kukin omalla tavallaan. Vladimir
Nabokovin mukaan mitään kaikille yhteistä todellisuutta ei ole. Hän onkin
todennut, ”että ”todellisuus” on ainoa
sana, joka menettää merkityksensä, jos siitä otetaan lainausmerkit pois”.
Jolleivät katuvalokuvauksen ”varastetut hetket”
tyhjentävästi todellisuutta paljastakaan, paljon ne siitä kuitenkin kertovat. Erkki Salomaan kuvista löytää yksityiskohtia
ja tunnelmia, joita niistä ei ensi vilkaisulla huomaa. Hänen kuviaan tarkemmin
katsellessa tuntuu, kuin ne imaisisivat tallettamiensa tapahtumien pyörteisiin,
niin eläviltä ne näyttävät.
Katukuvaajalta vaaditaan ennakkoluulottomuutta ja
uteliaisuutta. Hänen on lähdettävä reissuun vapaana etukäteisoletuksista. Ei
katukuvaajakaan silti ihan villi ja vapaa ole. Hanna Weseliuksen mukaan
katukuvaus:
”on tarkoituksellista suunnittelemattomuutta
ja harkittua vapaamuotoisuutta, tahallaan päämäärätöntä kuljeskelua ja juuri
oikeanlaisten sattumien odottelua”. Näistä aineksista syntyy legendaarisia
”ratkaisevia hetkiä” Henri
Cartier-Bressonin hengessä.
Salomaa on liittänyt kirjaansa pieniä muistiinpanoja
kuvausreissuilla sattuneista kommelluksista. Helmi-maaliskuussa vuonna 1986 hän
oli matkalla Bombaysta junalla keskelle Intiaa, Nagburiin:
”Olemme varanneet
istuinpaikat. Paikkoja ei löydy. Olemme
liikkeellä vääränä päivänä. Hyppäämme silti junaan. Joudumme oikaisemaan
makuulle vaunupalvelijan penkin alle. Se aiheuttaa kastittomassa palvelijassa
enemmän ahdistusta kuin meissä…”
Kuva samalta reissulta, Varanasista, näyttää ihmiset väentungoksessa
ilman poseeraamisen tuomia naamioita autuaan tietämättöminä kuvaajasta.
Tarkat
pikkupojat ovat kuitenkin huomanneet kuvaajan ja katselevat häntä epäilevästi
alta kulmain.
Nykyaika tuo katukuvaukseen omat haasteensa. Samalla kun
lähes jokaisella on kamera mukanaan – ainakin kännykässään – ihmisten yksityisyyden
tarve on kasvanut ja kuvaamiseen tarvitaan yhä enenevässä määrin lupa.
Ihmisten
arkikin on muuttunut. Se ei enää tapahdu samassa määrin kaduilla kuin ennen,
vaan erilaisissa virtuaalisissa tiloissa.
Varsinkaan nuoret eivät enää kuvatessaan tarkkaile
ympäristöään, vaan nappaavat selfieitä ja kuvaavat ystäviään lukemattomia samanlaisia
valokuvia tursuaviin pilvipalveluihin. Hyvä esimerkki tästä on Salomaan kuva
Marseillesta, Ranskasta, vuodelta 2019. Nuoren naisen asemassa olisin sijoittanut
kuvattavan ryhmän tuon viiksekkään naisen katseen alle.
Näin käy tässä hellyttävässä kuvassa Madeiran
pääkaupungista Funchalista vuodelta 2015. Sattuma on puuttunut peliin juuri sopivalla
hetkellä ja tuonut tarkkailijan kuvan ylälaitaan.
Monesti katuvalokuvat ovat aiheeltaan niin universaaleja,
etteivät ne tarvitse selityksekseen edes aikaa eivätkä paikkaa. Toisinaan taas
tieto niistä synnyttää mielessä ketjureaktion, ja taiteenlajit linkittyvät odottamattomasti
toisiinsa. Näin minulle kävi, kun näin Salomaan kuvan Tiranasta, Albanian
pääkaupungista, vuodelta 2014.
Kuva ja sen nimi Tirana toivat välittömästi mieleeni Pajtim Statovcin palkitun romaanin Tiranan sydän (Otava). Ketkä hyvänsä kaksi kuvan nuorten
miesten joukosta sopisivat kirjan päähenkilöiksi. Romaani (englanniksi
nimeltään Crossing) valittiin
Yhdysvalloissa National Book Award palkintoehdokkaana finalistien joukkoon
käännöskirjallisuuden sarjassa vuonna 2019. Palkinto on maailman merkittävimpiä
kirjallisuuspalkintoja.
Havanna, Kuuba 2009. |
Todellisuuden olemus jäi vielä mietityttämään. Voisiko
sittenkin taiteilija Georges Braquen
korkealentoisen lausahduksen:
”Todellisuus
paljastaa itsensä vasta, kun runouden valonsäde osuu siihen” sanat ”runouden
valonsäde” korvata sanoilla katuvalokuvaajan kamera?
Mielestäni vallan hyvin voi. Erkki Salomaan kuvat ovat
siitä oiva esimerkki.
Erkki
Salomaa: World Street – Maailmankatu.
Musta
Taide, 2020. 170 s.
Hienon kirjan graafinen suunnittelija on Jorma Hinkka ja sen vastaava toimittaja
Tuomo-Juhani Vuorenmaa.
Kirjaa on
myytävänä Laterna Magicassa.
Näyttely Maailmankatu
– pigmenttivedoksia 2000-luvulta
Laterna Magican Kirjagalleriassa 15.8.2020 saakka.