Linnea Alho: Todistaja

Luoti lävistää kolme sukupolvea

Koska isoisän muistelmat eivät vastanneet Linnea Alhon mieltä vaivaaviin kysymyksiin, hän alkoi etsiä vastauksia itse. Lopputuloksena syntyi Suomen lähihistoriaa luotaava intensiivinen romaani, jossa aika ja paikka saavat aivan uusia ulottuvuuksia.

”Tajuan, että voin muuttaa historiaa. Voin muuttaa sen, minkä lapsena kuulin hätäviestinä, joksikin muuksi. Minun ei tarvitse olla henkiolento liikkuakseni ajan yli”.

Nämä Todistajan (WSOY) viimeisimmät lauseet sopisivat mainiosti sen motoksi. Ne lausuu Anne Alho, yksi romaanin kolmesta kertojasta. Todistaja on kuin kaleidoskooppi, jonka yhdellä seinämällä välähtelee hänen kehitystarinansa syntymästä nuoreksi naiseksi.

Keijo, Annen isoisä, on todellinen henkilö, jonka muistiinpanot antoivat kirjailijalle kimmokkeen romaanin tekoon. Mutta hänen mukaansa ne olivat pettymys, tylsiä, joten niiden ympärille oli luotava fiktiota. Ja hyvä niin, sillä Todistaja ei ole tylsä. Päinvastoin massiivinen, 411 sivua käsittävä kirja tuo Suomen lähihistoriaa lukijan ulottuville vivahteikkaasti ja elävästi.

Keijo varttuu kansalaissodan melskeistä rintamalle ja ylenee vähitellen yhteiskunnan tukipylvääksi Suomen Pankkiin. Näitä vaiheita voisi muistella merkkipäivänä, vetävän romaanin aineksiksi ne eivät riitä. Eväät löytyvätkin kulissien takaa, suvun varjellusta pimeästä puolesta. Tarinan lähtölaukaus ammutaan marraskuun 11. päivänä vuonna 1954 Schmeisser-pistoolilla, kun Keijo surmaa häntä kotoaan pidättämään tulleen nuoren poliisin, Helmerin.

”Naapurustosta soitetaan ambulanssi Pihlajatien pihaan. Olen vasta muutaman sentin päässä ruumiistani, kun minua nostetaan paareilla autoon. Sydämen lyönnit tuntuvat vielä, mutta pulssi heikkenee koko ajan.” Näin tarinan kolmas kertoja Helmer kokee siirtymän henkiolennoksi, joka seikkailee tarinassa mukana ja tarkkailee maailmaa rajan takaa.

Linnea Alho on yhteiskuntatieteilijä.
Hän työskentelee tutkijana ja vapaana kouluttajana.

Kirjansa julkistamistilaisuudessa Linnea Alho kertoi Helmerin kummitelleen pitkään hänen mielessään ennen kuin tämän rooli loksahti paikoilleen. 

Helmerin kautta ajallinen ja ajaton lähestyvät toisiaan. Vähäisemmällä mielikuvituksella varustettu kirjailija ei tempusta olisi selvinnyt. Alhon notkea ja tarkka kieli saa kaiken tuntumaan uskottavalta.

Anne sitoo romaanissa historian tähän päivään. Keijon kansallismielinen paatos, kommunismin pelko ja Kekkosen inho haihtuvat sukupolvien vaihtuessa, uudet tuulet puhaltavat. Mutta Anneakin, valtsikan opiskelijaa, kiinnostaa historia. Hän ”nauttii spekuloinnista ja strategioista; nopeasti laukkaavista ja silti loogisista ajatuksista.”

Mutta tämä on vain kuorta, isien sairaus ja pahat teot vainoavat kolmatta sukupolvea. ”Sillä kuorella, joka havaitsee asioita, siirtyy paikasta toiseen ja tekee töitä, ei ole tekemistä minun itseni kanssa.”  Vauhtimimmi ei löydä kiinnekohtaa eikä omaa identiteettiään. Vaikka lärvit voi vetää Suvi-ystävättären kanssa milloin huvittaa, se ei auta. ”Kun he lähtevät illalla baariin, ei voi tietää keitä he tapaisivat, mistä heräisivät ja kuinka monta päivää reissu kestäisi.”

Anne ajautuu kuilun partaalle ja tipahtaa märkään monttuun. Kerronta tiivistyy ja jännittyy, miten montusta kivutaan ihmisten ilmoille? Vihdoin kuulakärkikynä ja tietokoneen näppäimistö airoinaan hän saa kiinni nykyhetkestä ja antaa sille mahdollisuuden.

Calina Pandele Yttredal: The Cave of Pan.

Ilmassa lentävä luoti on vihdoin pysähtynyt. Todistajan viesti on lohdullinen: ”Merestä kohoaa auringonnousun ääriviiva, joka peittää kajastuksen alleen. Tuota kirkkautta kohden, kohti uudesti aloittamisen autuasta valoa lähden kulkemaan.”

Linnea Alho on kirjoittanut vakuuttavan esikoisen. Kun putken pää on nyt auki, odotan innolla jatkoa.

Linnea Alho: Todistaja. WSOY, 2016. 411 s.

Calina Pandele Yttredalin näyttely Parallel Realities Ava Galleriassa 9.10. saakka.