Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Kohtalokas tiilienhakumatka

Riku Korhonen on lohkaissut palan suomalaista elämänmenoa ja veistänyt siitä taitavasti vaikuttavan romaanin. Emme enää usko pahaan on heikkojen puolella.

WSOY:n uutuuskirjojen tiedotustilaisuudessa Riku Korhonen kertoi lukeneensa syksyllä 2012 kammottavia raportteja Syyrian sisällissodassa harjoitetusta julmuudesta naisia kohtaan. Samaan aikaan Yhdysvalloissa ja muuallakin patriarkaalisia arvoja korostava mieskeskustelu kävi kuumana. Tämä ristiriita oli alkusysäys uudelle romaanille, Emme enää usko pahaan, joka ottaa kantaa naisten ja heikompien puolesta.

Romaanin päähenkilö, nelikymppinen värikuula-yrittäjä Eero Viitanen, haluaa pelastaa avioliittonsa ja päättää tehdä vaimonryöstön. Aino-vaimonsa kaappaamiseen hän saa avukseen epäonnisen yritysvakuutuksia markkinoivan ystävänsä Larin. Miten tähän päädyttiin?

Tarina alkoi auvoisasti 90-luvulla. Nuoriso aikuistui, basilikaruukkujen vierelle alkoi ilmestyä pastakoneita, vuokrakämpät vaihtuivat omistusasuntoihin. Takaumin valotettu ajankuva on aito ja elävä. Ainolla ja Eerollakin meni vielä hyvin, rakkautta ja seksiä piisasi. Kirjailija intoutuu peräti korkeaan veisuun pariskunnan onnea kuvatessaan.

”Taivas sitä panemista. He viettivät jokaisen vapaahetken yhdessä, raaputtivat ikkunanpokia, kittasivat ja maalasivat seiniä, sylkivät suustaan häpykarvoja ja heräsivät joka aamu varhain naimaan sarastuksen Katariinanlaakson ylle, valmiina kaikkiin halun seurauksiin.”

Riku Korhonen on voittanut mm Helsingin
Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja
EU:n kirjallisuuspalkinnon.

Mutta kymmenen vuoden mittaan himo haalenee, Aino kertoo puutteestaan jääkaappimagneeteilla, Eero hukuttaa rakkauslaulut kulutusluotolla hankitun mönkijän pärinään. Ja päättää kääntää kelloa taaksepäin, palata vanhaan kertomukseen romanttisen vaimonryöstön avulla.

Hän tutkii aihetta perusteellisesti niin ikiaikaisten tarujen kuin nykyhetken surullisen todellisuuden näkökulmasta ja kokee outoa miehuuden ylpeyttä. Kirja on saanut nimensä Muumi-sarjakuvan ensimmäisen albumin tarinasta Muumi aloittaa uuden elämän. 

Siinä Muumikin tekee morsiamenryöstön kaappaamalla Niiskuneidin takaisin. Tove Janssonin liberaalin yhteiskunnan kärjistetyssä kuvauksessa vankien vapauttamista vaativassa mielenosoituksessa julistetaan: Emme enää usko pahaan!

Eeron tarkoin suunniteltu ryöstö riistäytyy kuitenkin omille teilleen, surullisin seurauksin. Ei elämää voi lavastaa ja ohjata kuin teatterinlavalla, eikä rakkautta voi ryöstää. Eero elää omassa maailmassaan ja kuvittelee miesuhossaan voivansa tehdä näin.

Keskiluokkaisella Ainolla sen sijaan on kosketuspintaa ja ymmärrystä elämän nurjemmallekin puolelle. Hän työskentelee päihdeongelmaisten hoitolaitoksessa ja näkee, miten monenlaisessa Suomessa me elämme. Korhonen junailee taitavasti väistämättömän yhteentörmäyksen näiden eri maailmojen välille. Kun meno äityy hurjaksi, kirjaa ei malta laskea käsistään.

Yhteentörmäykseen ajautuu sattumalta päihteistä toipunut parikymppinen Miika, joka vain haluaa rakentaa rakkaalleen kenkätelineen tiilistä. Mutta tiilienhakumatka koituu kohtalokkaaksi. Raaka ja runollinen kohtaavat sydäntäsärkevästi, kun Korhonen luo kirjallisuutta eläväksi. Tuntuu kuin kirjailija antaisi tarinan vain viedä ja tekstin soljua niin vetävää ja todentuntuista meno on.

Olipa aika pyöritys, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. Kenties romaanin sanoman voisi kiteyttää sanomalla: Jollemme usko pahaan, sen voima vain kasvaa ja se yllättää arvaamattomalla hetkellä. Paha löytyy meistä jokaisesta. Ja usein sen uhrit ovat niitä viattomimpia.

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan. WSOY.  2016. 392 s.