Saario, Jakosuo ja Koutaniemi: Rakkauskirjeitä luonnolle

Luonnon lumosta – ilolla ja pelolla

Minna Jakosuon ja Petteri Saarion kirjallinen vuoropuhelu, eräänlainen uskontunnustus, Rakkauskirjeitä luonnolle vie luontoäidin syliin. Meeri Koutaniemen omaperäiset valokuvat kirjassa paljastavat rikkauden, jonka olemme menettämässä.

”Kun makaan sammaleen kuorruttaman liekopuun päättä, tunnen kuuluvani siihen. Minua ei haittaisi, vaikka sammal yhtäkkiä alkaisi peittää minuakin; raaja raajalta muuttuisin osaksi jotain tärkeää.”   

Näin kirjoittaa Minna Jakosuo, vaellusopas ja kolmen lapsen äiti Jämsästä. Hän on vienyt vaelluksilleen satoja luonnonystäviä ja vastaa tämän ohella aviomiehensä kanssa Isojärven kansallispuiston kahvilan ylläpidosta sekä majoitus- ja retkeilypalveluista.

Luontoelokuvaaja ja dokumentaristi, isä ja isoisä Petteri Saario Porvoosta tunnetaan niin Suomessa kuin maailmalla ihmisen ja luonnon suhdetta käsittelevistä palkituista dokumenttisarjoistaan. Hänelle ”luonto on hyvin henkilökohtainen asia – jopa niin, että kun näen tai kuulen, että sitä tuhotaan, koen sen hyökkäykseksi itseäni kohtaan”.

Kaksi ”luontoriippuvaista” tapasivat ensimmäisen kerran ollessaan puhujina Saamelaismuseo Siidassa vuonna 2016 Camera Borcaliksen tilaisuudessa. 

Sielunkumppanit tunnistivat toisensa, ja siitä alkoi lämmin ystävyys, jonka hedelmänä saamme nyt lukea heidän kirjeenvaihtoaan koronavuodelta 2020 teoksesta Rakkauskirjeitä luonnolle (readme.fi).

Petteri tunnustaa olleensa nuorempana ”eräjorma”, seikkailija, jota mairitteli luonnossa selviytyjän rooli. Nyt vanhempana hän on oivaltanut, että luonto on kaikkia varten. Hän on myös oppinut hidastamaan vauhtiaan ja luopumaan turhasta. ”Kun luopuu, jäljelle jääneestä saa enemmän. Nauttii syvemmin.”

Minna on samoilla linjoilla hidastamisen suhteen. Hän ottaa esimerkiksi katajan, jonka sanotaan avotunturialueella olevan 400 vuotta vanha, jos sen runko on ranteen paksuinen. Sitkeälle, kauniille katajalle riittää muutaman millin vuosikasvu. Kaikkea ei tarvitse saavuttaa heti.

Korona pysäytti monta oravanpyörää, opetti hiljentymistä ja luopumista, oleelliseen keskittymistä. Pandemia myös osoitti, että pystymme sopeutumaan, kun on pakko. Olemme parhaillaan uhkaavan luonnonkatastrofin edessä. Faktat pelottavat: ”Etelä-Suomen metsäluontotyypeistä uhanalaisia on jo kahdeksan kymmenestä. Metsälajeistamme joka kuudes on vaarassa kadota luonnostamme”.

Meeri Koutaniemi, Minna Jakosuo ja Petteri Saario kirjansa
julkistamistilaisuudessa. Kuva: Hannele Salminen 

Kumppanukset allekirjoittavat Pentti Linkolan viisauden: ”meidän on luovuttava nykyisestä elämäntyylistämme, jotta elokehä ei tuhoudu”. Ja me sen mukana. Pessimistiksi ei silti kannata heittäytyä, eikä kyynisyys auta. Ilmastonmuutos ja lajikato ovat meidän aiheuttamiamme, joten voimme myös kääntää suuntaa tai ainakin hidastaa tuhoa.

Minna ja Petteri tunnustavat toisilleen kokevansa ajoittain riittämättömyyttä ja masentuvansa uhkaavan tilanteen edessä. Heidän huolensa ja ahdistuksensa helpottuu metsässä samoillessa. Petterin sanoin:

”Meillä on lupa hengähtää, sulkea aistimme ja tietoisuutemme maailman pahuudelta ja liueta osaksi sitä, mitä pohjimmiltamme kaikesta kulttuurin kuorrutuksesta huolimaatta olemme: luontoa.”

Parivaljakko tarkkailee luontoa erilaisista vinkkeleistä. Minnan mukaan: ”Sinä tarkastelet luontoa ja maailmaa isoina kokonaisuuksina, minä enemmänkin pieninä, kämmenen kokoisina lämpäreinä”.

Meeri Koutaniemen valokuvia teoksessa.

Kumppanukset ovat yhtä mieltä siitä, että samoin kuin onnea luontoelämyksiäkään ei kannata jahdata. Pienet ihmeet tulevat kun tahtovat, kirjaimellisesti puskista. Luontoelämykseksi heille riittävät tuulessa huojuvat heinät, ja taidokkaassa hämähäkinverkossa kimaltelevat kastepisarat. Minna kokee luonnon vahvasti kaikilla aisteillaan:

”Jääpuikot, joista kevät valuu pisaroina, synnyttävät minun sisälleni musiikkia”.

Selvää on, ettei virtuaalimaailma ystävyksiä houkuta. Ihmiset jakavat kokemuksiaan somessa sen sijaan, että kokisivat ne verevän fyysisesti yhdessä. Petteri lataa täysillä: ”Twitter on minusta paholaisen keksintö, joka yksinkertaistaa niin käyttäjänsä kuin kielenkin. Instagram on hedonistien huoneentaulu eikä Facebook paljon parempi sekään”.

Kirjan luettuani minusta tuntui kuin olisin tehnyt pitkän patikkareissun luonnon helmassa, sillä niin aidosti ja eläytyen parivaljakko luontosuhteestaan ja -kokemuksistaan kirjoittavat. Meeri Koutaniemen ilmeikkäät valokuvat ovat tärkeä lisä teoksessa. Palkittu valokuvaaja on mennyt luonnon lähelle, peräti iholle asti. Näin hän on löytänyt aivan uuden tulokulman luontovalokuviin.

Saario, Jakosuo ja Koutaniemi: Rakkauskirjeitä luonnolle. readme.fi, 2021. 271 s.