Pirkko Saisio: Passio

 Elämän merkitystä etsimässä

Pirkko Saision Finlandia-ehdokasromaani Passio vie hurjaan pyöritykseen 1400-luvun Firenzestä 1950-luvun Helsinkiin. Vaelluksen punaisena lankana kiemurtelee hyvän ja pahan tiedon puu. Koru, jolla on valta muuttaa kantajansa elämä.

”Ihminen, jonka ei koskaan ollut pakko elää toisena, kuolee maailman syvyyttä tuntematta.”

Priori Girolamo Savonarolan käskystä Firenzen Piazza della Signorinalla leiskuu turhuuksien rovio heinäkuussa vuonna 1497. Parannussaarnaaja on tuominnut kansalaisten moraalisen rappion merkit liekkien ruoaksi, joten tuleen on heitettävä taulut, kirjat, huonekalut ja korut.

Ruhtinatar Vasari ei kuitenkaan uhraa tulelle arvokasta riipustaan, kultaista hyvän ja pahan tiedon puuta. Jalokivin koristellun puun ympärillä korussa kiemurtelee timanttisilmäinen kaksikielinen käärme. Se näytti rubiinikieltään kaikille, jotka pysähtyivät katsomaan tätä ällistyttävää luomusta.

Näin alkaa muotoaan muuttavan korun matka haltijalta seuraavalle historian vankkurien vieriessä. Vuosisatojen vaihtuessa valtakuntien rajoja vedetään uudelleen, vallankumoukset seuraavat toisiaan, ja hallitsijat nousevat valtaistuimille kunnes heidät mestataan. Ihmiset sinnittelevät kuka mitenkin väistämättömän kohtalonsa edessä.

Pirkko Saision idea kuljettaa korua punaisena lankana, joka kytkee Passion episodit toisiinsa, toimii oivallisesti. Tarinan uskomattomien ja yllättävien käänteiden lumoissa odotin malttamattomana, milloin ja missä muodossa kulta ja kimaltavat kivet jälleen ilmestyvät luotsaamaan Passion ihmiskohtaloita.

Romaanin monilukuinen henkilökaarti sukkuloi korun saattelemana halki mullistusten kourissa kärvistelevän Euroopan. Kirjan lukujen nimet kertovat, missä kulloinkin mennään: Firenze, Venetsia, Wien, Krakova, Goluboje Selo (Vaaleansininen Kylä), Haapsalu, Solovetsk ja viimein Helsinki.

Saisio, pitelemätön tarinankertoja ja tinkimätön ihmismielen tulkki, rakentaa henkilöhahmoistaan monitasoisia, ristiriitaisia ihmisiä. Vaikka heidän tekonsa eivät monesti kestä päivänvaloa, ymmärrän heidän motiivejaan. Tällaisia me raadolliset ihmiset olemme: vallanhimoisia, ahneita, kateellisia ja kaunaisia, mutta myös rakastavia, lempeitä ja avuliaita.

Koukuttavan tarinan, kulttuurihistorian ja kiinnostavien henkilöhahmojen lomaan Saisio on upottanut filosofista pohdintaa. Monet Passion ihmiset etsivät. Mitä? Sitä monikaan ei tiedä. Kenties rakkautta, sielunrauhaa, merkitystä elämälleen, vastausta kysymykseen mistä me tulemme, keitä olemme, mikä meitä kuoleman jälkeen odottaa? Entä mikä on sielu?

Marsalkka Grigoriin epätoivoisesti rakastunut diakoni Andrei kysyy itseltään: Miksi minä en osaa elää? Hän hapuilee kohti näkymätöntä maailmaa, joka on hänelle paljon todellisempi kuin näkyvä. Taidemaalari Jaan Haamer tekee saman taiteensa keinoin. Kreivi von Weisburgin sanoin: ”Te maalaatte asioita, joita ei ole olemassa, mutta jotka silti ovat totta”. ”Se on taiteen tehtävä”, toteaa taiteilija ykskantaan.

Theotokos ikoni Vardziasta, Georgiasta

Hyvän ja pahan tiedon puu kadottaa matkan varrella kimaltavia kiviään ja muuntuu moneksi: kultaiseksi kauhaksi, Pyhän Jekaterina Laulajan ikonin suojakuoreksi riisaksi sekä kultaisista kyynelistä punotuksi Jaan Haamerin maalauksen esiripuksi. Korun myötä muuntuvat myös sen haltijat. Joskus niin on tehtävä, vaihdettava identiteettiä, jotta henkikulta säilyisi.

Vihdoin lähestytään kirjailijan kotikulmia, Helsingin Kruununhakaa. Charles Baudelairin runoista innostunut, yliopistossa opiskeleva Yrjö osoittaa kihlatulleen Lindalle naisen ikiaikaisen paikan: Minä otan vastuun pois isältäsi, ja vallan myös, sinulla ei ole mitään pelättävää.

Saision elävät kielikuvat luovat Yrjön sanoille osuvan tunnelman: Auki jätetyn ikkunan edessä värisi verho kuin viluissaan, mahapiironki turposi hämärässä, ja suoraselkäiset tuolit, joilla istujia oli vuosi vuodelta yhä vähemmän, näyttivät hylättyinäkin kopeilta.

Konservatiivinen elämä ei ole Lindaa varten. Hänen verensä vetää vallankumouksen pyörteisiin, luomaan työläisten joukoissa oikeudenmukaisempaa maailmaa. Hän suunnittelee pelastavansa maalauksen esiripun kultaisella kyyneleellä vossikkakuskin Suomenlinnan vankileiriltä. Lopuilla pisaroilla hän ostaisi itselleen uuden elämän.

Vankileirien saaristossa, Solovetskin ojennusleirillä, Linda oppii, ettei elämässä aina käy niin kuin on suunnitellut. Elämän syvyys tulee hänelle tutuksi, kun todellisuus paljastaa monimuotoiset kasvonsa.

Pirkko Saisio voitti Finlandia-palkinnon Punaisella erokirjalla vuonna 2004.
Kuva: Laura Malmivaara

Ennen kuin kultaisista pisaroista sommiteltu esirippu viimein laskeutuu Passion eteen, hyvän ja pahan tiedon puu näyttäytyy vielä kerran. Se välähtää Tšehovin Kolmen sisaren Mašan kultaisena etuhampaana Eino Leinon patsaalla vuonna 1955.

Pirkko Saision ilmeikäs kieli ja elävä kerronta tempaavat Passion pyörteisiin heti ensimmäisiltä sivuilta. Kun yli seitsemänsataasivuinen romaani päättyy, minusta tuntuu kuin se olisi jäänyt kesken. Passiosta jää pitkä, täyteläinen jälkimaku.

Pirkko Saisio: Passio. Siltala, 2021. 732 s.