Matkalla Orgosoloon

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä. Tammi, 2016. 162 s.

Jari Järvelän kansainvälistäkin mainetta niittänyt graffititrilogia on edennyt loppusuoralle. Berliinin purkutalot ovat vaihtuneet Kotkan ja Kouvolan betonilähiöihin, mutta Metron hurjaa menoa tämä ei jarruta.

Parikymppinen wraitteri, graffitilaiteilija Maria, lempinimeltään Metro, on selvinnyt nipin napin hengissä venäläisten oligarkkien ja teollisuusvartijoiden kynsistä. Hänen ensimmäiset seikkailunsa teoksessa Tyttö ja pommi noteerattiin Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisteos -palkinnolla. Romaanissa Tyttö ja rotta mukana vilahti maailman kuuluisin wraitteri Banksy, joka varoitti siitä, mikä nyt ilmestyneessä kirjassa tapahtuu.

Metron koko elämä on hänen äitinsä ex-miesystävän Voltin mukaan hätätilanne. ”Sä olet yksi kävelevä katastrofi”, hän päättelee. Ja kun Metron veristä vanaa seuraa, ei voi muuta kuin yhtyä käsitykseen. Mutta Metrolla on unelma ja sanottavaa, ei hän ehdoin tahdoin joudu murhamiesten maalitauluksi.

Hänellä on selvä käsitys siitä, mitä onni on. Wraittereiden esi-isällä Michelangelolla oli sama unelma: paljas katto, kuten Sikstiiniläiskappelissa, ja riittävästi maalipönttöjä. Metrolle onni on täysi spraykannu ja paljas seinä. Jonne kommentoida päättäjien rahanahneutta ja vääryyksiä, ympäristön ja vanhojen puutalojen tuhoamista betonisten ostosmausoleumien tieltä.

Metro kertoo tarinaansa rennon letkeään, karheiseen tyyliinsä. Alaviitteenä kulkee huumori hirveimmissäkin kohtauksissa. Elävä dialogi hymyilyttää. Jari Järvelä tuntee Kotkansa säröisen miljöön ja sen asujaimiston – niin hyvässä kuin pahassa. Tunnelma on aito ja ajankuva uskottava.

Metrolle on jäänyt hampaankoloon poikaystävä Rustin ja monen muun ystävän kuolema konnien toimesta. Niinpä hän ei suostu jäniksenä pakenemaan vaan ryhtyy itse ajokoiraksi selvittämään välejään murhaajien kanssa. Tämä tosin on helpommin sanottu kuin tehty.

Päämajaksi löytyy Voltin Onnenmäki, peräti erikoinen, hautakivien ympäröimä, ränsistynyt talo. Kulkuvälineekseen Metro lainaa ruumisauton. Piilopirtti ei, ikävä kyllä, kauaa pysy salassa. Ja kun Hitchcockin linnut valtaavat Kauhujen Taloksi muuntuneen Onnenmäen, meno yltyy vallan hulvattomaksi. Lintujen silmät paloivat punaisina pisteinä, ne tärisivät vitriineissä ja mörisivät ja kirkuivat, ne olivat tulossa päälle.

Piissi Bulevardin sähkökaapissa.

Ei hyvältä näytä. Mutta ajatus maanpäällisestä paratiisista, Orgosolosta, elähdyttää ja antaa voimia jaksaa. Orgosolo on todellinen neljäntuhannen asukkaan vuoristokylä Sardiniassa, jonka paimenet estivät laidunmaillensa suunnitellun sotilasalueen perustamisen wraittaamalla mielipiteitään, tekstejä ja kuvia, talojen seiniin ja muureille. Paikasta tuli maailmankuulu. Se luo uskoa, että asioihin voi vielä vaikuttaa.

Ja Metro on totisesti vaikuttanut. Hänen on aika päästä hyvin ansaitulle lomalle unelmiensa kylään. Jari Järvelä päättää koukuttavan trilogiansa seesteisissä tunnelmissa. Kirjailija on todistanut, että hengästyttävään dekkariin voi sujuvasti soluttaa yhteiskunnallista kritiikkiä ilman, että jännite siitä kärsii – päinvastoin. 

Muraali Sardinian Orgosolesta.