Holmberg, Löytty & West (toim.): Minun Valamoni

Miksi siellä tehdään viskiä?

Annina Holmberg, Olli Löytty ja Taina West halusivat madaltaa kynnystä astua Valamon luostariin. Minun Valamoni – Tarinoita luostarista -teos avaa moniäänisesti luostarin arkea ja historiaa niin asukkaiden kuin vierailijoidenkin kertomana.

Minun Valamoni (Kirjapaja) ei ole hengellinen kirja. Sen toimittajat lähestyvät aihetta maallikon näkökulmasta ja vastaavat moniin ihmisiä kiinnostaviin kysymyksiin luostarielämästä. Valamo on kaikille avoin, sieltä löytyy kauppa, hotelli, vaihtuvia taidenäyttelyitä ja opisto erilaisia kursseja varten. 

Tervetulleita ovat niin pyhiinvaeltajat kuin ateistitkin. Laulaja Kake Randelinin sanoin ”siellä on ihmeellinen rauha, se on hyvä paikka hiljentyä pohtimaan elämän tarkoitusta”.

Teoksen rungon muodostavat toimittajien ja parinkymmenen heidän mukaan pyytämänsä henkilön kirjoitukset kokemuksista Valamossa. Kirjaa täydentävät siellä asuvien ja työskentelevien haastattelut. Ja vaikka luostarissa kävijöitä motivoi halu hiljentyä pyhän äärellä, tarinoita ja anekdootteja sävyttää huumori, sillä nauru on luostarissa sallittu.

Kirjailija Annina Holmbergin vanhemmat Kalle ja Ritva Holmberg raahasivat tyttärensä, jolla oli ”pää täynnä asennetta ja kynnet mustassa lakassa”, Valamoon kolmekymmentä vuotta sitten. Sille tielle hän jäi, päätös kääntyä ortodoksiksi kypsyi vähitellen. Vanhemmat seurasivat pian perässä, aviomies myöhemmin. Nyt heitä on jo kolmessa polvessa, tytär Irina Ritvanen kertoo kirjassa 16-vuotiaan talkoolaisen kuumasta kesästä luostarissa.

Annina Holmberg, Taina West ja Olli Löytty
Kuva: Uzi Varon

Tietokirjailija Olli Löytyllä oli nuorena sivarina taipumus erikoisuudentavoitteluun, sen vuoksi hän valitsi palveluspaikaksi luostarin. ”Olin lujasti päättänyt, että sisälle kirkkorakennukseen en ainakaan astuisi.” Se oli kapinaa herätyshenkistä nuorisotoimintaa ja lähetystyöntekijävanhempien edustamaa maailmankatsomusta vastaan.

Kiinnostus kääntyä ortodoksiksi kuitenkin heräsi vaikuttavien kokemusten myötä. Mutta isä Efraim – josta monilla kirjoittajilla on omakohtaisia kokemuksia – toppuutteli: ”No ehkä sun kannattaa vielä miettiä tuota.” Viisas munkkivanhus oli oikeassa, Löytystä ei tullut ortodoksia vaan kirkon takaosassa silloin tällöin piipahtava hang around -jäsen. ”Valamossa tapaamastani talkoolaistytöstä tuli sittemmin puolisoni ja lasteni äiti. Isä Efraim oli tietysti vieraana häissämme.”

Isä Efraim

Teoksen kolmas toimittaja, käsikirjoittaja Taina West oli marxilaisuudestaan huolimatta aina uskonut enkeleihin. Hän haastatteli aiheesta silloista Joensuun piispaa Ambrosiusta ja teki paljon keskustelua herättäneen jutun Yöradioon. Pari vuosikymmentä tämän jälkeen hänkin kääntyi ortodoksiksi. ”Maailmassa, joka on lakkaamattomassa muutoksen tilassa, ortodoksien tuhatvuotinen jumalanpalvelusperinne on rauhoittava.”

Ortodoksisuus vetää puoleensa kirjailijoita ja taiteilijoita, se tulee kirjasta selväksi. Moni on etsinyt sieltä rauhaa maailman hälystä. Juhani Peltonen piti itseään ”ortodoksisena ateistina”, Pentti Saarikoski vetäytyi Valamoon lepäämään. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin vei Valamoon ikoni, jolle hän halusi siunauksen.

”Teatteri ei osoittautunutkaan jatkuvaksi initiaatioriitiksi, joka auttaisi kipuamaan henkisen kehityksen portaita. Tuo tunne jonkin tärkeän poissaolosta ja jatkuvasta kaipuusta sai minut hakemaan vastauksia muista taiteenlajeista ja johdatti minut lopulta myös kirjaston ikonikirjahyllyn ääreen.”

Hän lainaa elokuvaohjaaja Andrei Tarkovskia, joka määritteli intuition välähdyksenomaisesti saaduksi tiedoksi. ”Itse koenkin, että taiteessa intuitio toimii tiedon korvikkeena ja on oleellinen osa luomisprosessia ohjaavaa ”tunnetta”. Intuitio on toisin sanoen tietoa ennen sanoja. Tietoa ennen käsitteitä.” Hän vertaa tätä tietoisuuteen Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä.

Ensimmäisiä, joilta kirjaan pyydettiin teksti, aiheena hautausmaa, oli teatteriohjaaja Kalle Holmberg. ”… jotka ajallaan kutsutaan tuonilmaisiin, pois” jäi hänen viimeisekseen, ja se on mukana postuumisti. Siinä hän kirjoittaa uudesta elämästään. ”Edellinen elämä oli loppuun syöty ja juotu, kiitos siitä. Se mahdollisti toisen eli oman kohtalonsa tajuamisen, sen että mies muuttuu, kun miehen kohtalo muuttuu.”

Tunnelmallisen kirjan tekijät haluavat innostaa lukijoita kokeilemaan luostarimatkailua, kokemaan ”Valamon lumouksen” henkilökohtaisesti. Sillä Valamon rauhassa ja valossa ihmisen asiat saavat oikeat mittasuhteet.

Ja miksei siellä tehtäisi viskiä, viininvalmistushan on vanha luostariperinne. Jaakko Heinimäen sanoin: ”Tärkeintä ei ole mitä pöytään on katettu, tai minkälaiset pisteet viini asiantuntijoilta on saanut. Tärkeintä on henki, joka pöydän ympärillä vallitsee.”

Annina Holmberg, Olli Löytty & Taina West: Minun Valamoni – Tarinoita luostarista. 

Kirjapaja. 272 s.