Matts Dumell: Kun Mannerheim valitsi Suomen

”En ole koskaan nähnyt tällaisia kortteja”

Matts Dumell dokumentoi tarkasti ja mukaansa tempaavasti Gustaf Mannerheimin elämän raskainta ja ratkaisevinta vuotta 1917. Samalla hän etsii ihmistä myyttien takana.

Carl Gustaf Emil Mannerheimin 150-vuotissyntymäpäivän muistoksi hänestä on vuoden sisällä ilmestynyt ja ilmestyy yhä edelleen teoksia, jotka valottavat marsalkan elämän vaiheita monista eri näkökulmista. Kaleidoskoopin uusimman välähdyksen on laatinut toimittaja, dokumentaristi Matts Dumell uppoutumalla vuoteen 1917, jolloin kenraaliluutnantti palasi Suomeen.

– Tällainen Mannerheim-kavalkadi on hieno juttu. Vaikka jotkut ovat saaneet siitä tarpeekseen, se ravistelee silti laajempaa yleisöä ja antaa käsityksen, että kirjoissa on kyse eri tulkinnoista, totesi itsekin juuri Suomessa ja Ruotsissa ilmestyneen Gustaf Mannerheim – aristokraatti sarkapuvussa  -teoksen (Otava) julkaissut professori Henrik Meinander. Hän keskusteli aiheesta Dumellin kanssa uusimman kirjan julkistamistilaisuudessa.

Alkujaan Dumellin tarkoituksena oli tehdä ohjaaja Claes Olssonin kanssa dokumenttifilmi Mannerheimin viimeisistä vuosista keisarin palveluksessa. Parivaljakko matkusti tätä varten kenraalin jalanjäljissä Pietariin, Kiovaan ja Odessaan.

Matts Dumell kohotti Marskin maljan
 kirjansa kunniaksi Teoksen salongissa.

– Hanke tyssäsi rahoitusongelmiin. Niinpä pakkasin sitä varten keräämäni materiaalin mukaani ja matkustin kolmeksi kuukaudeksi Pietariin. Siellä teos kirjoitti itse itsensä, kun minä tallasin samoilla kaduilla kuin Mannerheim, Dumell naurahti.

Meinanderin kysymykseen faktan ja fiktion osuudesta kirjassa Dumell vastasi vastakysymyksellä: ”Onko tulkinta fiktiota? Kaikki rakentuu faktalle, mutta keskustelumuotoa käyttäessäni mukana on pikkuisen fiktiota. Dialogit on luotu lähteiden avulla; kaikki kirjoittamani keskustelut on käyty ja lopputulokset tiedetään.” Meinanderkin myönsi, ettei niissä ole mitään, mikä voitaisiin todistaa vääräksi.

Vuosi 1917 oli Mannerheimin elämän vaikein. Miksi hän päätti palata Suomeen?

– Mannerheim oli turhautunut. Hän oli menestyksekkäästi palvellut Venäjän armeijassa 30 vuotta, parhaimmillaan komentanut 40 000 miestä. Nyt kuri oli löystynyt, ja armeija rapakunnossa saksalaisten hyökätessä. Ehkä suomalaisuus myös vaikutti, kenties hän toivoi, että bolševismia vastaan voisi taistella tätä kautta, arvioi Dumell.

Meinanderin mukaan joskus ylitulkitaan, että Mannerheimilla oli selkeä suunnitelma.

– Kenties hän vain odotti mahdollisuutta voida toimia. Ammattisotilaana hän halusi tehdä jotain. Jos mietimme omaa elämäämme, harvalla meillä on selviä suunnitelmia. Mannerheimilla ei ollut aavistustakaan, mikä häntä odotti.

Matts Dumell ja Henrik Meinander keskustelivat uusista kirjoistaan.

Dumell on myös etsinyt ihmistä Mannerheim-myytin takaa, hänen persoonallista puoltaan.

Uudenvuodenaattoa juhlittiin Mannerheimin Sophie-sisaren luona Kasamikadulla. Kenraali oli palannut Suomeen dramaattisen matkan jälkeen rahattomana, edes leipäkorttia hänelle ei ollut myönnetty, koska hän ei ollut kirjoilla Helsingissä.  Seurueessa uskottiin, että mukana juhlivalla Albert Edelfeltin sisarella Anniella oli selvänäkijän lahjoja. Niinpä tinanvalannan jälkeen häntä pyydettiin povaamaan.

”Tämä tietää mainetta ja kunniaa, tämä onnea ja tämä monen, hyvin monen ihmisen rakkautta, ja tämä tietää korkeaa asemaa. En ole koskaan nähnyt tällaisia kortteja” kuului ennustus Mannerheimille, joka vaivautuneena mutisi ”jotakin siihen suuntaan kuin minun urani on tällä hetkellä jokseenkin ohi…”

 Rakkaudella Gustaf,
Mannerheimin Kittty Linderille lähettämä kuva itsestään vuonna 1918.
 Linderien kotialbumi

 Vaikka mainetta ja kunniaa tuli, henkilökohtaisessa elämässä kaikki ei mennyt putkeen. Avioliitto ja rakkaussuhteet eivät kestäneet, ja hän oli kroonisesti puilla paljailla eläessään jatkuvasti yli varojensa. Siitä on lukuisia esimerkkejä. ”Simputus oli kadettikaartissa yleistä, ja kerrotaan, että hänellä oli tapana ampua nuorempia kadettitovereitaan ritsalla ahteriin, jos nämä eivät tarjonneet hänelle konjakkia.”

Mannerheimin arvostus on aikojen kuluessa tehnyt aaltoliikettä vihatusta ”ryssänkenraalista” kaikkien aikojen suosituimmaksi suomalaiseksi Ylen järjestämässä äänestyksessä vuonna 2004. Aaltoliike epäilemättä jatkuu, kun jokainen sukupolvi kirjoittaa historiaa uusiksi. Matts Dumellin perinpohjainen, vauhdikas selonteko tuo lisävalaistusta, kun pyrimme näkemään ihmisen myytin takana.

Lukija jää pohtimaan, miten Suomen olisi käynyt, jos Mannerheim olisi valinnut toisin?

Matts Dumel: Kun Mannerheim valitsi Suomen (När Mannerheim valde Finland).

Suom. Arto Häilä ja Kristiina Drews. Teos & Förlaget, 2017. 212 s.