Kaapeli 25 – Muistikuvia ja muistelmia

”On täällä eksoottista!”

Aikoinaan Suomen suurimmasta teollisuusrakennuksesta, Kaapelitehtaasta, on neljännesvuosisadassa kehkeytynyt kansainvälisessäkin mittakaavassa merkittävä kulttuurikeskus. Komeassa juhlakirjassa muistellaan sen vaiheita ja hahmotellaan tulevaa.

– Keväällä 1989 kuulin kulttuuriasiankeskuksen Marianna Kajantieltä, että Lauttasaaren sillan kupeessa olisi ”pieni projekti”, valokuvaaja Stefan Bremer naurahti Kaapeli 25 -teoksen (Into) julkistamistilaisuudessa Kaapelin kattosaunalla.

– Toisen maailmansodan aikana kaapelitehtaaksi rakennettu ”pieni projekti” oli tuolloin jättimäinen, arvoton hylkytalo, joka vaati kipeästi remonttia. Talon onneksi samoihin aikoihin iski lama, muutoin se olisi purettu ja arvokkaalle merenrantatontille noussut ties mitä ökytaloja, kommentoi Jörn Donner.

 Kaapelitehdas saikin jäädä merkkipaaluksi, joka kuvaa mainiosti ajan muutosta, siirtymää teollisuudesta luovaan kauteen. 

Huhut edullisesta työskentelytilasta Helsingin keskustan liepeillä levisivät, ja pian taiteilijoita ja muita kulttuurityöläisiä alkoi rampata rakennuksessa.  Koska vuokra määriteltiin neliöhinnan mukaan, nämä laskivat mittanauha kourassaan, minkä kokoiseen tilaan heillä olisi varaa.

Stefan Bremer oli Kaapelitehtaan
 toinen vuokralainen.

”Syksyn 1989 huuma oli kuin Klondiken kultaryntäys 1800-luvun lopun Kaliforniassa. Jengiä lappasi sisään mittanauhan ja valtauskeppien kanssa. Näin isot hallit täyttyivät pikkuhiljaa työhuoneilla. Uusi vuokralainen rakensi itse aina kaksi seinää edellisen valtaajan perään. Oli kipsilevyä, lastulevyä ja lankkuseinää”, Bremer kuvailee kirjassa vauhdikasta starttia.

Kulunut neljännesvuosisata on osoittanut, että talolle oli tilausta, sillä missään vaiheessa vuokralle tarjotaan -lappua ei ole tarvinnut oveen ripustaa. 

Vuokralaiset ovat arvostaneet tilojen siedettävää hintaa ja pysyvyyttä. Remontteja on tehty hiljalleen, kevyellä kädellä. Ja usein porukalla, kuten Kaapelin henkeen kuuluu.

– Kun Ilkka-Christian Björklund vuonna 1997 tuli taloon tarkastuskäynnille, suuressa Pannuhuonessa liplatti vedenpaisumus. Tasapainoillessaan lankuista rakennetuilla pitkospuilla vieras kummasteli pilke silmäkulmassa: ”On täällä eksoottista!”, Bremer valotti yhtä Kaapelin historiaan liittyvistä monista kommelluksista.

Jörn Donner oli Kiinteistö Oy
Kaapelitehtaan hallituksen
ensimmäinen puheenjohtaja.

Annina Vainion toimittama juhlakirja syntyi sekin yhteisvoimin. Muistojaan talosta ovat taiteilijoiden ohella jakaneet poliitikot ja virkamiehet, jotka olivat Kaapelitehtaan synnyttämisen takana, yhtiön vuokralaiset, työntekijät ja yhteistyökumppanit. Kaikkiaan artikkeleita on 32.

Värikästä kaleidoskooppia pyörittävät Kaapelin pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja, elokuvaohjaaja Lauri Törhönen, muusikko Jukka Orma, taidemaalari Rafael Wardi, kirjailija Rosa Liksom, Kaapelin isännöitsijä Soile Kaukolander ja monet muut.

Runsaasti kuvitettu teos sisältää Stefan Bremerin ja Patrik Rastenbergerin Kaapelin historiaa dokumentoivien ilmeikkäiden valokuvien ohella siellä työskentelevien taiteilijoiden teoskuvia.

Kaapelitehtaan rento tunnelma ja yhteishenki ruokkivat eri taiteenlajien harjoittajien hedelmällistä vuorovaikutusta ja synergiaa. Moni vuokralainen on niiden ansiosta löytänyt uusia tapoja tehdä taidetta ja kuin huomaamatta siirtynyt peräti uudelle taiteenalalle naapureidensa inspiroimana.

56 000 neliömetrin tiloissa toimii tällä hetkellä noin 350 taiteilijaa tai työryhmää. Mukaan mahtuu bändejä, yrityksiä, gallerioita, kahviloita ja ravintola.  Historiaakaan ei ole unohdettu, sillä  Valokuvataiteen museo, Teatterimuseo ja Hotelli- ja ravintolamuseo sijaitsevat päällekkäin talon eteläsiivessä.

Esa-Pekka Salonen Avantin sohvalla.
Kuva: Stefan Bremer

Talosta on kehittynyt myös merkittävä esittävän taiteen foorumi. Taiteilija Roi Vaara loi sinne lähes tyhjästä performanssitaiteen ”Big Bangin” vuonna 1999, jota seurasi kansainvälinen Exit-festivaali talvella 2001. 

Tanssiteatterit Hurjaruuth ja Zodiac saivat Kaapelilta kauan kaipaamansa kiintopisteen.

Tanssi siivittääkin Kaapelitehtaan viimeisintä muodonmuutosta. Pannuhallin päätyyn alkaa parin vuoden päästä kohota suuri uudisrakennus, Tanssin talo. 

Sen myötä Kaapelin piha katetaan, autot häädetään, ja tilalle tulee tapahtumia, myymälöitä ja kahviloita. Paljon muutakin on suunnitteilla. Niinpä Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari on toiveikas tulevaisuuden suhteen.

 ”Voi olla, että kymmenen vuoden päästä ollaan taas uuden laman kynnyksellä ja että kansainvälinen politiikka elää edelleen synkkää populistista kauttaan, mutta Kaapelitehtaalla maailmaa parannetaan lasillisen ääressä, tekemällä taidetta, avaamalla horisontteja ja tarjoamalla elämyksiä.”

Annina Vainio ja työryhmä: Kaapeli 25 – Muistikuvia ja muistelmia.

Into. 2017. 297 s. Kirjaa on saatavana suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.