Kati Tervo: Iltalaulaja

Elä ja maalaa!

Kati Tervo on taitavasi solahtanut maineikkaan taidemaalarin Ellen Thesleffin nahkoihin romaanissaan Iltalaulaja. Kesähuvilallaan Casa Biancassa Hämeessä taiteilija maalaa, palaa muistoihinsa. Ja saa nuoren ihailijan.

Nyt eletään Ellen Thesleff (1869 – 1954) -buumia. Aikoinaan hän jäi itseään seitsemän vuotta vanhemman Helene Schjerfbeckin varjoon, mutta vastikään ilmestynyt Hanna-Reetta Schreckin kirjoittama taiteilijan elämäkerta Minä maalaan kuin jumala (Teos) korjaa tilannetta hienosti.

 Schreck valmistelee myös väitöskirjaa Ellen Thesleffistä ja kuratoi hänen näyttelynsä HAMiin kevääksi 2019.

Kati Tervo puolestaan luo ”avainromaanissaan” Iltalaulaja (Otava) intiimin ja elävän kuvan taiteilijan kesästä vuonna 1945 hänelle rakkaassa, jo rapistuvassa Valkosessa talossa Muroleen kylässä Ruovedellä.

Ikääntyneen kosmopoliitin taiteilijan matkat taiteen Mekkaan Firenzeen päättyivät 1939. Sota ja läheisen sisaren kuolema muuttivat ennen niin auvoisan elämän. Taitelija matkustaa kuitenkin joka kesä Lallukan taiteilijakodista maalaamaan kesäpaikkansa maisemia, koskea ja välkkyvää vettä. ”Miten veden sai näyttämään märältä? Kun veteen maalasi valoa, se muuttui märäksi. Se valaistui, kuulsi ja solisi.”

Kati Tervo on kirjailija ja
 kolumnisti.
Kuva: Arto Wiikari

Maalatessa yksinäisyys ja murhe unohtuvat. Sitä paitsi rohkealle ja itsenäiselle luonteelleen ominaisesti taiteilija kohauttaa olkiaan: ”Nyt minulla on minut. Sehän on paljon.” Kun vielä meneillään olevan kesän menetys jo painaa, taiteilija komentaa itseään keskittymään hetkeen: ”Elä ja maalaa!”

Ihan yksin ei taiteilija kuitenkaan aikaansa vietä, hänellä käy läheisen talon nuori tyttö Taimi huushollissa apuna. Tämä on onnistunut näkemään Ellenin maalauksia Pekkalan kartanon salissa ja hurmioitunut. Taimi haluaa olla kuten Ellen, haaveilee naurusta, tanssista ja taiteilusta.

Sitä ei köyhässä kodissa katsota hyvällä. Jopa keltainen rantu, jonka Taimi paukauttaa keskelle harmaata matonkudetta on purettava. Matot ovat surupolkuja ”liedeltä porstuaan ja kiikkustuolilta kammarin ovelle”. Vaikka sota on ohi, se on läsnä muistoissa, puutteessa, isässä, joka hukuttaa sitä puteleihinsa.

 ”Isä kasaa murhetta, muttei mun tarvittis olla murhe, jollet haluu ite taakkaas kasvattaa. Näjetkö, miten maailma o kaunis”, Taimi vastaa äidilleen, joka pelkää taiteilijan ujuttavan joutavuuksia tyttönsä päähän.

Maalaus Kaiku vuodelta1891
 teki Ellen Thesleffistä kuuluisan.

Tervon elävää, autenttista ajankuvaa luovaa kieltä on nautinto lukea. Kielirekisteri vaihtuu sujuvasti murredialogista kertojan ilmeikkäisiin ilmaisuihin.

Lyhyet luvut kuljettavat tarinaa, jossa Ellenin ja Taimin mietteet ja kahden peräti erilaisen ihmisen suhteen lähentyminen on luontevasti kuvattu. Ellen haluaa tytön mallikseen, näkee hänet ”täynnä voimaa ja valppautta, heleää väriä”. Käskee kuuntelemaan ”millainen lintu sinussa laulaa”, kun Taimi pohtii tulevaisuuttaan.

Unelmat eivät taiteentekoon riitä, lahjakkuuden lisäksi se vaatii intohimoa, tinkimättömyyttä, rohkeutta ja kykyä sietää pettymyksiä Tämän Iltalaulaja tavoittaa, se hohtaa kuin pieni helmi, johon on tiivistynyt olennaisin ihmisyydestä, taiteilijuudesta, elämästä.

Kati Tervo: Iltalaulaja. Otava. 2017.204 s.