Liisa Väisänen: Kuvan tuhat sanaa – Kuinka ymmärtää kuvan kieltä

Näetkö todella sen, mitä katsot?

Liisa Väisänen on kirjoittanut erinomaisen, yleistajuisen käsikirjan, joka opastaa katsomaan taideteosta pintaa syvemmältä. Taide puhuu, kertoo tarinansa – kunhan opimme ymmärtämään sen kieltä.

Liian usein vain vaeltelemme taidemuseossa tai galleriassa ja silmäilemme ohi lipuvaa kuvakavalkadia pintapuolisesti. Joko pidämme näkemästämme, tai emme pidä, juuri sen tarkemmin emme näkemäämme pohdi, sillä suhtaudumme siihen lähinnä tunnepohjalta.

Taide-elämyksestä jää näin suurin osa kokematta, ja se on sääli. Asia on kuitenkin korjattavissa, mutta se vaatii vähän vaivaa. Meidän on ensin opiskeltava kuvan kieli, jotta voimme kommunikoida teoksen – ja taiteilijan – kanssa, sukeltaa näkemäämme pinnan alle ja syventää kokemustamme.

FT, taiteen tutkija Liisa Väisänen tulee tässä avuksi uudella teoksellaan Kuvan tuhat sanaa (Kirjapaja), jossa hän valaisevien esimerkkien ja Marco Peretton ottamien teoskuvien avulla opastaa lukemaan taiteen kieltä.

Liisa Väisänen on paitsi taiteen tuntija
innostava luennoitsija ja matkaopas.

Hän kehottaa antamaan teoksille aikaa, tarkastelemaan niitä rauhassa, sillä kuvia lukiessa on käytävä läpi monta vaihetta. Ihan ensimmäiseksi on selvitettävä teoksen perusinformaatio, jonka jälkeen on kuvailtava mitä teokseen on maalattu, pohdittava sen mahdollista aihetta. Sen jälkeen sukelletaan pinnan alle.

Tulkitsevassa kuvan lukemisessa yritetään tavoittaa, mitä taiteilija teoksellaan haluaa sanoa. Tämän jälkeen teos on sijoitettava kontekstiinsa; siihen historialliseen tilanteeseen ja kulttuuriin, jossa se on luotu. On tarkasteltava sen ilmaisua, tekotapaa, materiaaleja, värejä, näkökulmaa, rajausta ja sommittelua. Tulkittava teoksen symboleja ja lopulta pohdittava sen viittaussuhteita ja viitekehystä.  

Tämä on kiehtovaa puuhaa, sillä mitä enemmän kuvien lukemista harrastaa, sitä monimuotoisemmin ja syvällisemmin teokset avautuvat. Ne kertovat tarinaansa taiteen kehityksestä, kommentoivat muita teoksia ja paikkaansa niiden joukossa, heijastelevat historiaa ja aikansa aatteita.

Valo ja väri antavat monelle maalaukselle niiden sielun. Giuseppe Sacherin teoksessa ”Kuuruno Liguriassa” keltainen väri luo mereen valoisan kuunsillan ja saa samalla aallot liikkumaan. Äänikin on kuvassa mukana, voimme melkein kuulla laineiden liplatuksen.

Kaikki taide on aikanaan ollut nykytaidetta, joka kulkee monesti eturintamassa, rikkoo rajoja ja kumoaa vallitsevan, vakiintuneen käsityksen siitä, mitä taide on. Siksi se monia raivostuttaa. 

Liisa Väisänen painottaa kuitenkin, ettei taide kehity, vaan muuttuu ajan mukana. On kiinnostavaa tarkastella kutakin teosta oman aikansa silmin.

Taiteella ei myöskään ole lukkoon lyötyä määritelmää, sillä: ”Jokaisella ajalla ja kulttuurilla on oma taiteensa; ne määrittelevät taiteen aina uudelleen.” Tämä muuntuvaisuus on osa taiteen lumoa. Mitä pitempi perspektiivi meillä sen historiaan on, sitä paremmin ymmärrämme, mitä me nyt katselemme.

Maalaus on taiteilijan ja katselijan yhteinen pelikenttä, jolla taiteilija kuljettaa katsojan silmää. Toisaalta silmä on taiteilijan tärkein työväline. Se on keskeinen elementti Egidio Oliverin maalauksessa ”Omakuva”, jossa taiteilija on kuvannut itsensä työssään maalaustelineen äärellä, seinille on ripustettu valmiita teoksia.

Taiteilija on vaihtanut katselijan ja taiteilijan roolit ja katsoo meitä intensiivisesti maalauksestaan kuin pohtien: ”Tätä minä teen ja olen tehnyt, mutta mitä taide todella on?”

Väisänen muistuttaakin meitä siitä, ”että taiteessa tärkeää ei ole vain taiteilijan vaan myös katsojan silmä: ilman katsojaa ei viestiä voida lähettää ja saada perille.” Jotta voisimme ottaa viestin vastaan, meidän on osattava lukea se. Tähän Liisa Väisäsen teos on kerrassaan mainio opas.

Liisa Väisänen: Kuvan tuhat sanaa – Kuinka ymmärtää kuvan kieltä.

Kuvat: Marco Peretto. Kirjapaja.  2017. 158 s.

Liisa Väisäseltä ovat aiemmin Kirjapajalta ilmestyneet myös taidetta sivuavat teokset 

Mitä symbolit kertovat sekä Kaikki Italiani. 

Tammikuussa ilmestyvässä teoksessa Enemmän Espanjaa kuljetaan Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreiteiltä Barcelonan taideaarteiden ja Bilbaon nykyarkkitehtuurin helmien luo.