Patrick Modiano: Dora Bruder

Kadonnut: Nuori tyttö

 Nobel-palkittu Patrick Modiano etsii teoksessaan Dora Bruder 15-vuotiaan nimihenkilönsä jälkiä juutalaisvainojen ajan Pariisista. Dokumenttiromaanissa hänen oma tarinansa kietoutuu osaksi muistin taidetta.

Ruotsin akatemia myönsi vuonna 2014 ranskalaiselle Patrick Modianolle Nobelin kirjallisuuspalkinnon ”muistin taiteesta, jolla hän piirtää esiin kaikkein vaikeimmin tavoitettavat ihmiskohtalot”. Perustelu pätee erityisen hyvin hänen viime vuonna suomennettuun kirjaansa Dora Bruder (WSOY).

Vuonna 1988 Modiano huomasi sattumalta Paris Soir -lehden ”Eilen ja tänään” -palstalla 31. joulukuuta 1941 päivätyn ilmoituksen, jossa M. ja Mme Bruder, boulevard Ornano 41, etsivät kadonnutta tytärtään Doraa: ”15 vuotta, 1 m 55 cm, soikeat kasvot, harmaa urheilutakki …”

Ilmoitus jäi Modianon mieleen, sillä lapsuudessaan ja nuoruudessaan hän oli viettänyt paljon aikaa bulevardi Ornanon liepeillä. ”Tammikuu 1965. Pimeys laskeutui boulevard Ornanon ja rue Championnet’n risteykseen kuuden aikaan. Minä olin olematon, sulauduin iltahämärään, katuihin.”

Tuolloin Modiano ei vielä tiennyt Dora Bruderista mitään, mutta kirjoittaessaan hänestä romaania kolmekymmentä vuotta myöhemmin (teos julkaistiin Ranskassa vuonna 1997) hänestä tuntui, että jo noihin aikoihin hän kulki tiedostamattaan Doran ja hänen vanhempiensa jalanjäljissä.

Modiano on vuosikymmenten ajan taltioinut ohikiitäviä hetkiä, satunnaisia kohtaamisiaan, kahviloiden ja katujen nimiä ja osoitteita vihkoihin. Näistä muistiinpanoista hän ammentaa materiaalia palatessaan monissa teoksissaan menneisyyteensä. Modiano onkin todennut kirjoittavansa aina samaa romaania pohtiessaan muistojaan ja niiden vaikutusta identiteettiinsä.

Veronica Österman: Läsnäolo

Modianosta tuntuu, että tietyissä paikoissa aika menettää merkityksensä, jolloin mennyt ja nykyisyys kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. ”Pariisissa on kortteleita, joissa en voi olla ajattelematta Doraa ja aistimatta hänen läsnäolonsa kaikuja.”

Kirjoittamalla Modiano muuntaa kadonneiden ihmisten painostavan poissaolon läsnäoloksi. Tätä on kirjallinen muistin taide, jonka Lotta Toivanen on jälleen eleettömän sujuvasti suomentanut.

Modianon kuljettaa lukijaa tuttavallisesti Pariisin kaduilla ja kahviloissa, kun hän kärsivällisesti alkaa etsiä jälkiä Dorasta. Alkujaan tehtävä tuntuu hänestä mahdottomalta, sillä Pariisin miehitysajan "juutalaiskysymysten poliisi" tuhosi parhaansa mukaan dokumentit ja rekisterit pidätyksistä ja keskitysleirikuljetuksista.

Vähitellen, kahdeksan vuoden etsinnän tuloksena, Modianon löytämistä tiedonsirpaleista ja ihmisten muistojen säikeistä kuva Dorasta alkaa hahmottua. Hänen serkkunsa muistaa tytön olleen jo nuorena itsenäinen ja kapinallinen, ”oikea heitukka”.

Yhdessä huoneessa asuminen rue Ornanolla kävi Brudereiden kolmihenkiselle perheelle varmaan ahtaaksi. Kenties Dora sen vuoksi sijoitettiin Marian pyhän sydämen sisäoppilaitokseen. Siellä hän ei viihtynyt, vaan karkasi vuoden kuluttua 14. joulukuuta 1941.

Huolestuneet vanhemmat etsivät tytärtään Paris Soir -lehden ilmoituksella. Missä Dora  vietti talviset kuukaudet Pariisissa, josta oli tullut juutalaisille vaarallinen paikka? Vastaus on hukkunut ajan sumeaan nieluun.

Modiano samastuu Doraan ja muistaa hetkellisen ikuisuuden tunteen, hurmion kaikkien siteiden katkaisemisesta, kun hän itse aikoinaan karkasi sisäoppilaitoksestaan. ”Tuo on eittämättä ollut yksi niistä harvoista tilanteista elämässäni, jolloin olen todella ollut oma itseni ja astellut omaan tahtiini.”

Patrick Modianon ansiosta Pariisissa vihittiin
kesäkuussa 2015 käyttöön päähenkilön
nimikkokatu Promenade Dora-Bruder.
Kuva: Robert Jean-Francois

Modiano pohtii teoksissaan myös moraalisten rajojen häilyvyyttä poikkeuksellisissa oloissa. Hänen isänsä, joka pelastui hädin tuskin kuljetukselta tuhoamisleirille, ajautui lainsuojattomana juutalaisena mustan pörssin rämeikköön pysyäkseen hengissä, kun muitakaan mahdollisuuksia ei ollut.

Kovia kokeneella isällä ei ole voimia tukea poikaansa, vaikka Modiano jo parikymppisenä on alkanut kirjoittaa tämän kokemuksista palkittua esikoisromaaniaan La Place de’Etoile; Tähden paikka (ei suomennettu).

Modiano kirjoittaa uskovansa sattumiin, sillä niihin hän on törmännyt monesti. Tähden paikan nimeenkin liittyy outo yhteensattuma. Saatuaan esikoisteoksensa valmiiksi, Modiano menee ahdistuneena ja masentuneena tapaamaan lääkäriä, jolle tuo sen tuliaisena. Tämä noutaa hämmästyneenä kirjahyllystään ohuen niteen: Robert Desnos’n teoksen La Place de l’Etoile.

Tohtori Ferdiere kertoo editoineensa ystävänsä teoksen vuonna 1945, ”joitakin kuukausia sen jälkeen kun Desnos oli kuollut Therienstadtin leirillä, samana vuonna jona minä synnyin”. Modiano tuntee varastaneensa Desnos’lta kirjansa nimen.

Viimeinen kuva Dorasta.

Miehitysviranomaisten julmuudet juutalaisia kohtaan olivat ”normaali” käytäntö, jota varten natsit olivat laatineet tarkkoja sääntöjä. Pariisin miehitysaikana esimerkiksi juutalaistähden puuttuminen rintapielestä oli vakava rikos. Modiano onnistui löytämään joitakin raportteja tästä johtuneista pidätyksistä ja niitä seuranneista keskitysleirikuljetuksista.

Hänen kirjaan liittämänsä dokumentit puhuvat hyytävää kieltään aikakaudesta, jota on mahdotonta ymmärtää. Modiano lähestyy aihetta dokumenttiromaanissaan kuitenkin kiihkottomasti ja vaimeasti. Mutta hänen riviensä välistä kaikuu tukahdutettu kysymys: Voisiko sama toistua?

Uinuvia muistoja -romaanissaan Modiano kirjoittaa: ”Esitän vielä viimeisen kerran nämä kysymykset, ennen kuin ne katoavat vailla vastausta aikojen yöhön”. 

Dora Bruderin jäljet katoavat Auschwitzin kauhuihin, kun hänet tuhannen muun mukana lähetetään sinne junalla 18. syyskuuta 1942. Mutta hänen muistonsa ei katoa, sillä Patrick Modiano on kirjoittanut hänet eläväksi. Jotta emme koskaan unohtaisi.

Patrik Modiano: Dora Bruder (Dora Bruder). Ranskasta suomentanut Lotta Toivanen.

WSOY. 2020. 158 s.

Veronica Östermanin näyttely Valo AVA Galleriassa 14.2.2021 saakka