Runoja ruutuvihon laajuisella leikkikentällä
Henri Hirvenojan lapsuuden ja nuoruuden
runot vievät aikamatkalle menneeseen. Runokokoelma Venus ja Jupiter paljastaa, miten maailma vähitellen alkaa
kasvavalle runoilijanalulle hahmottua ja oivaltavasti sanallistua.
Henri Hirvenoja (s. 1970) kertoo teoksensa esipuheessa löytäneensä isänsä kuolinpesää siivotessaan pahvilaatikon, jossa oli siististi arkistoituna vihkoja ja paperinippuja. Niihin hän oli aikoinaan käsin ja koneella kirjoittanut runoja ja luonnoksia päivämäärineen.
Hän on nyt julkaissut vuosina 1975–1995
kirjoittamansa runot alkuperäisessä muodossaan runoteoksessa Venus ja Jupiter (Basam Books).
Koska runoilijanalku ei vielä viisivuotiaana osannut
kirjoittaa, hän saneli ensimmäiset runonsa äidilleen. Hänellä oli jo tuolloin omintakeinen
katse maailmaan ja kyky ilmaista näkemäänsä ja kokemaansa sanallisesti. Runoilijan
sielu nousee kepeästi lentoon kuin perhonen.
Kun perhonen /
herää aamulla, / se ottaa siipensä, / ja nousee / taivaalle lentämään, // ja
tanssii taivaalla / kuin pikkuinen pilvi, / joka on ilostunut.
Kymmenvuotias runosielu on jo oivaltanut kuvataiteen
sisimmän olemuksen. Sen, miten taiteilijan sanoma teoksen kautta heijastuu
katsojalle ja synnyttää vuorovaikutuksen. Kun teoksia katsoo eläytyen, sanoja
ei tarvita, jotta ymmärtäisi näkemänsä.
Tauluilla on ihmeellisin
/ maailma. / Jos katsot / ja kosketat / voit joutua / sen sisään. // Taulut
eivät puhu, / vaan haluavat ihmisiä / omaan taulumaailmaansa.
Murrosikä ansaitsee, totta kai, omat tuskaiset säkeensä.
Viisitoistavuotias Henri on jo kovia kokenut. Hän katsoo itseään ymmärtäen ja
piirtää tunteensa kaihtelematta paperille. Ilma
on sulaa lasia. / Se kovettuu häneen. / Silmissä kipunoivat / kyynelten
tähteet. // Pian hän on iskunkestävää, / vaikka kontrolli onkin / vaarassa
haljeta. Oi (voi) noita aikoja!
Henri Hirvenoja on helsinkiläinen runoilija,
Kruununhaasta. Kuva: kotialbumista
Runoilija tunnustaa, etteivät rakkausrunot luonnistu
häneltä: runot ja rakkaus / kun eivät
tunnu / aidoilta yhdessä. Sydänsurut sen sijaan suorastaan vaativat tulla
kirjoitetuksi. Samalla on raastavan itsetutkiskelun paikka.
Ei täällä ole
ketään. / Turhaan keikkasin / hänelle ruusukimpun // ja toilailin väärän /
rapun ulkopuolella / osamääränä itsetunnostani. Tyttöjen kanssa
e aina ole helppoa.
Henrin runosuoni ehtyi lähes kymmeneksi vuodeksi, kunnes
harjoitusaika Opetusministeriössä 1994–1995 sai sen taas pulppuamaan. Nämä sanat vain antoivat / odottaa itseään
jossain / paperilta ja kynältä piilossa // minä kuitenkin paljastan ne /
ilmiannan ne / teen niille muodon
25-vuotias nuorimies on saanut makua arjen haasteista. onko tämä sitä / mitä kutsutaan /
arkipäiväksi? // vai onko tämä / sitä mitä kutsutaan paoksi? Työelämästä on
runoilu kaukana. Tehdyt työt / voivat
saada // pahalle päälle / vaikka niissä / olisi allekirjoitus // diaarinumerot
/ momentit // kaikki se / oleellinen // kaikki se / joka tekee / työelämästä /
niin epäoleellisen
Onneksi ilonaiheitakin löytyy ja Maurinkadun Alkokin on
lähellä. Jos minulla ei / olisi muuta
kuin / sinut niin siinä / olisi jo monta // syytä ja tekosyytä / lasilliseen
viiniä / ja ehkä toiseenkin / lasilliseen // eikä Maurinkadun / Alkoonkaan
olisi loppujen lopuksi / pitkä matka // eikä itse asiassa / olisi pitkää matkaa / minnekään // paitsi
todellisuuteen
Vaikka runoilija toisin väittää, niin kyllä todellisuus
on vahvasti läsnä hänen kuudennessa runokokoelmassaan. Viehättävä pieni teos
vie lukijan matkalle omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Tunnistan runojen tunteet
ja tunnelmat, hymyilen Henrille ja itselleni. Elämä kantaa.
Henri
Hirvenoja: Venus ja Jupiter.
Lapsuuden ja nuoruuden runot 1975–1995.
Basam Books. 2022. 175 s.
Hyvin kypsää runoutta ennen kaikkea noin nuorelta! Itse haluan runoilta alakuloa ja jonkinlaista omintakeisuutta, mutta kelpo säkeitä Hirvenojallakin on.
VastaaPoista