Osattomuuden korkea veisu
Kari Hotakainen laukoo täysillä uudessa
romaanissaan Opetuslapsi.
Kielivirtuoosi on valjastanut koko sanallisen arsenaalinsa varoittamaan, miten
käy, kun epätasa-arvo ja syrjäytyminen yhteiskunnassa ylittävät kipukynnyksen.
Ihminen näyttäytyy teoissa, sumentuu sanoissa.
Kari Hotakainen aloitti kirjailijanuransa 40 vuotta sitten runoilijana. Viimeisin teos Opetuslapsi (Siltala) ei voisi olla kauempana lyriikasta. Suoraan preesensissä kerrottu tarina uhkuu vihaa, kostoa ja sen oikeutusta.
Siltalan lehdistötilaisuudessa Hotakainen paljasti, mistä
teos sai alkunsa: ”Kostofantasiat pyörivät päässäni Taksikuski-elokuvan malliin. Halusin kirjoittaa romaanin, jossa on
toimintaa, verta ja väkivaltaa ennen kuin minusta tulee isoisä”.
Romaani alkaa rivakasti: On vaikea kaivertaa hedelmäveitsellä sydäntä otsaan, jos ihminen koko ajan sätkii ja rimpuilee.
Teoksen minäkertoja kolmikymppinen Maria on
suorittamassa tehtävää, jonka on itselleen antanut. Hän kostaa ihmisille, jotka
ovat häntä vastaan rikkoneet.
Välihuomautuksissa Maria juttelee Jumalalle, jonka
eräänlaiseksi opetuslapseksi hän itsensä kokee opettaessaan keskiluokkaa
tavoille. Hyvä Jumala, loihdit eteeni
niin lavean tien ettei sen reunoja näe.
Maria päätyi viisivuotiaana ottolapseksi,
sijoitusnartuksi, kuten perheen isä Lauri lohkaisi. Yhteiselosta ei tullut
sopuisaa, sillä läski Maria pilasi monin tavoin edustusydinperheen kiillotettua
kulissia: En ollut nähnyt kikherneitä
enkä tofun palasia aiemmin, ne näyttivät mopon osilta.
Hotakainen listii herkullisesti aikamme kliseitä läpivalaistessaan
latteuksien takana piilevää teennäisyyttä. Parempi vanhemmuus -lehden
kolumnissa Lauri kertoo, että Maria on ”tuonut hänen elämäänsä uuden
ulottuvuuden”. Joogaava, sisäistä eheyttä tavoitteleva ottoäiti Kirsti toteaa
pienen Marian olleen ”haastava olosuhde”.
Epäilen, voinko koskaan enää käyttää sanoja kuten eheä,
ulottuvuus, haasteellinen tai nöyrä ilman, että Hotakaisen niille sivelemä
merkitys kuultaa niistä ikävästi läpi.
Omasta mielestään suvaitsevaisten, tasapainoisten ja humaanien
ottovanhempien kyvyttömyys asettua toisen asemaan ja heidän sokeutensa
lähimmäisten hädälle saa Hotakaisen satiirin puhkeamaan kukkaan. Kirsti paijaa vähemmistöjä ja avun tarvitsijoita
lämpimillä mielipiteillä. Hänen ei koskaan tarvitse tavata myötätuntonsa
kohteita.Monesti palkitun Kari Hotakaisen teoksia on
käännetty 20 kielelle.
Kuva: Laura Malmivaara
Kun suurimmalla osalla ihmiskuntaa ei ole mahdollisuutta
valita syökö tänään vai ei, etuoikeutetut voivat poimia noutopöydästä, mitä
mielivät: vasemmistoliitto vai vihreät
tai kenties tällä kertaa uhkarohkeasti demarit, tofu vai seitan, Malediivit vai
Thaimaa.
Kun Marian gradu syrjäytymisestä jäi kesken, hän päätyi
autonasentajaksi syrjäiselle huoltamolle. Hän oli vihdoin löytänyt oman
paikkansa rasvamontusta, jossa öljyn ja bensiinin tuoksut hurmasivat. Lysti
loppui sähköautojen tuloon. Bensiini ja
diesel heitettiin helvettiin, missä ne paloivat, kunnes synnit oli lopullisesti
sovitettu. Nikkelistä ei puhuttu sanaakaan.
Opetuslapsi saa lisää
kierroksia, kun Maria kaappaa vangikseen kolme ihmistä hylätylle huoltamolle.
Vakuutuslääkäri, joka on päättänyt potilaittensa elämistä heitä näkemättä,
hifistelyllään köyhiä loukannut ravintolakriitikko ja onttoa taidepuhetta
suoltava näyttelijä vedetään tilille pahoista teoistaan. He saavat Marian
käsittelyssä kokea, mitä kärsimys on.
Sinivuokot ovat kuitenkin jo Marian kinterellä. Hänen
kujanjuoksunsa lähestyy kliimaksiaan, kun tulinen ympyrä sulkeutuu eräänlaisen
ydinperheen ympärille. Opetuslapsi on viimein tullut näkyväksi ja kuulluksi.
Hän on ottanut katkeruuden ja vihan hyötykäyttöön päästäkseen kaipaamaansa
ihmisten yhteyteen.
Kari Hotakainen kertoi romaaninsa ensimmäisen version
”pauhanneen kuin tuomiopäivän pasuuna”. Lopulliseen käsikirjoitukseen hän
sanojensa mukaan ”lisäsi matalaäänisen fagotin sointuja”.
Kyllä tuomiopäivän pasuuna silti pauhaa korvissani, kun
suljen ilmestyskirjan kannet ja alan miettiä syntejäni. Opetuslapsen hätähuuto meni perille.
Kari Hotakainen: Opetuslapsi. Siltala. 2022. 271 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti