Aki Ollikainen: Kristuksen toinen tuleminen

Aurinko loistaa lyttääntyneestä tinatuopista

Aki Ollikainen on jälleen kirjoittanut suuren pienen romaanin. Kristuksen toinen tuleminen sulkee sisäänsä koko näkyvän maailman ja pyrkii lyyrisellä kielellään sen tuolle puolen.

Mikä on, on katoava. Mikä on kerran ollut, on aina oleva.

Aki Ollikaisella on taito tiivistää, maalata komeita näkyjä muutamalla lauseella. Tämän hän tekee myös neljännessä hienossa romaanissaan Kristuksen toinen tuleminen. Se alkaa kauniilla kuvalla, riemulla, kun kevättulvan vesimassat laulavat ylistyslaulua alati eteenpäin virtaavalle voimalle, veden ikuiselle kiertokululle.

Euroopassa kuohuu vuonna 2013, niinpä nuori laulajapariskunta Aarne ja Ida ovat lähteneet kaupungin levottomuutta karkuun maaseutukiertueelle.”Ei meitä saa erilleen edes kuolema”, Ida huutaa Aarnen korvaan kosken kuohun yli.

Aarnen keuhkoista purkautuva verenpunaisen kosken kuohahdus sen kuitenkin tekee. Keuhkotuberkuloosia sairastava Aarne passitetaan keuhkotautiparantolaan. Myöhemmin hän kertoo Idan valinnasta nuorelle kohtalotoverilleen Gasellille: Häneltä minä kuolin, kun taudin sain.

Kuolema kulkee tästedes Aarnen kintereillä monenlaisessa ilmiasussa. Sinnikkäimmin sen viestiä kuljettaa kirjankannen hiilenmusta suuri lintu, palokärki, päälaki kuin veriysköksellä pyyhitty. Samoin kuin Ollikaisen edellisessä teoksessa Pastoraalissa tässäkin luonto elää kertomuksessa vahvasti mukana, ja monenlaiset mystiset elementit ja enteet säestävät tarinan kulkua.

Parantolassa Aarnella on aikaa pohtia eksistentiaalisia ongelmia. Kysymykseen, missä elämän korkeaveisu kirkkaimmin soi? hän vastaa: kaikissa sairaissa, joissa kituliaat liekit kieltäytyvät sammumasta ankarimpaankin tuulenpuuskaan. Tämän hän kokee ihan konkreettisesti taikavuorellaan.

Aki Ollikaisen kuvasi Laura Malmivaara.

Samoilla linjoilla liikkuvat myös parantolan viisaan ylilääkäri Behrensin ajatukset. Hän käyttää opetusvälineenä kolhiutunutta tinatuoppia, jonka kylki heijastaa auringon valoa.  ”Tahdotko sinä nyt sanoa, että minä olen tällainen rattaan alle jäänyt tina-astia?” Aarne kysyi. Behrens nyökkäsi ja jatkoi: ”Silti sinustakin voi heijastua koko auringon kirkkaus.”

Kristuksen toinen tuleminen perustuu paljolti elävien henkilöhahmojen jutusteluihin. Sen lyhyet luvut ovat kuin näytelmän kohtauksia. Jotkut niistä ovat niin pakahduttavan sydäntäsärkeviä, etten niitä Nälkävuoden tavoin silmät kuivina kyennyt lukemaan.

Ollikainen onkin inhimillisten tunteiden armoitettu tulkki. Tämän lisäksi hänen elävää tekstiään lukee kaikilla aisteilla, sen näkee, kuulee ja tuntee. Kun aurinko vaipuu vuorten taakse, se jättää jälkeensä oudon sinihehkuisen kajon hangen pintaan. Vai liekö tuo valo tullut jostain syvältä maan povesta. Se leijui pakkasilmassa kuin sävelten kaiku sinfonian jo päätyttyä ja soitinten vaiettua.

Keuhkotuberkuloosi vei Aarnelta äänen ja sen myötä musiikin. Nyt hän pyytää taitavaksi maalariksi osoittautunutta Gasellia tuomaan sen takaisin: ”Maalaa minulle maisema, jonka näet kun suljet silmäsi. Niin kuin yrittäisit vangita kankaalle säveltä.”

Teoksessa risteilee kaksi tarinalinjaa. Toisessa seurataan Aarnen taivalta, toisaalla syrjäisen pohjoisen kylän elämänmenoa. Siellä talollinen ja saarnamies Kustaa Anttola jyrisee väkevää Herran sanaa, kun pirtin ruudun taakse ilmestyy kaitakasvoinen, parrakas mies. Aurinko luo liekehtivän kruunun hahmon pään ympärille.

Yksityiskohta Jami Hynysen maalauksesta
Nothing is real.

Näin sai Kristus lihallisen muodon lempeässä, vajaamielisessä joutomies Viljaamissa. Tämä tiesi olevansa yhtä luomakunnan kanssa, sillä hän oli linnuissa, tuulessa, kanervien tuoksussa. Vain typerykset näkivät hänet ihmis-Viljaamina.

Tarinat kohtaavat toisensa pohjoisessa, jonne Aarne on lähetetty valvomaan Keisarikunnan sotatarvikekuljetuksia Jäämeren rannalle. Huoltoreitin jylhät maisemat lumoavat kulkijan. Meren suunnaton autius saa hänet mietteliääksi.

Jumalan ymmärtäminen vaatii tällaisen maiseman, Aarne ajatteli kuunnellessaan aaltojen paiskautumista loputtomasta pimeydestä vasten rantakalliota.

Kun hurmahenkinen saarnamies Kustaa Anttola näkee lihallistuneen Kristuksen kahtena, alkaa marssi pitkospuita pitkin nevalle. Kristuksen toinen tuleminen johtaa viimein hurjaan Danse Macabreen kurkisuolla. Sen päätyttyä tupasvillojen valkoiset latvukset jäävät hiljaa huojumaan leppeissä tuulenpuuskissa.

Aki Ollikainen: Kristuksen toinen tuleminen. Siltala. 2022. 158 s.

Jami Hynysen näyttely Dimensions Galleria G12:ssä 10.11. saakka.