César Aira: Tohtori Aira, ihmeparantaja / Lehmus

Mikä ihmeen todellisuus?

César Airan yhtenä niteenä julkaistuja pienoisromaaneja Tohtori Aira, ihmeparantaja / Lehmus voi tulkita allegorioina hänen omasta elämästään. Koska todellisuus ei taivu järjen kahleisiin, Aira käyttää mielikuvitusta sen kesyttämiseen.

Kun avaan Argentiinan suosituimpiin nykykirjailijoihin kuuluvan César Airan pienoisromaaniduon Tohtori Aira, ihmeparantaja / Lehmus (Siltala), tiedän ajautuvani outoihin maailmoihin, joissa mikään ei ole sitä, miltä se alkujaan näytti.

Airaa lukiessa kannattaakin solahtaa mukisematta hänen nyrjähtäneeseen todellisuuteensa ja noudattaa Patti Smithin The New York Timesissa antamaa neuvoa:

 ”Hän kannustaa lukijaa hukkaamaan itsensä, vapautumaan arkisesta maailmastamme.”

Tohtori Aira, ihmeparantaja alkaa nimihenkilön varhaisella aamukävelyllä eräässä Buenos Airesin kaupunginosassa. Viisikymppisen tohtorin ajatukset harhailevat menneissä kömmähdyksissä, jotka tahdonvastaisesti valtaavat hänen mielensä. Ihmeparantajan toimessa ei sopisi hölmöillä, sillä se voi koitua kohtalokkaaksi.

Kaiken lisäksi ihmetohtoria piinaavat hänen perivihollisensa, Järjen ja Säädyllisyyden aatteen nimeen vannovan tohtori Actyn solvaukset ja yritykset järjestää täydellinen näytelmä, parantamissessio, jossa hänen epäonnistumisensa todistaisi hänet kelvottomaksi puoskariksi.

Tapahtumat ajautuvat yhä kiihtyvämpään tahtiin kohti tätä loppuhuipennusta Airalle tyypilliseen tapaan. Alun rauhallinen poljento ryöstäytyy käsistä, ja kalabaliikki ryöpsähtää sivuille. Samoin sanoin luonnehdin myös Airan aiemmin suomennettua kirjaparia Todiste / Illallinen.

Nyt käsillä olevasta pienoisromaanista on vaikea saada otetta, sillä niin laajoin kaarin sen intensiiviset lauseet maailmoja syleilevät. Virkkeitä pitää laimentaa lukemalla ja ajattelemalla ne uudelleen. Onneksi Anu Partanen hallitsee suomen kielen sävykkään paletin, joten hänen ilmeikästä käännöstään on ilo lukea.

Jotta mistään toiminnasta olisi mitään hyötyä, oli irtauduttava kaikesta puhtaasti järkevästä, koska se ei ollut kuin abstrakti malli vailla todellista käytännön hyötyä.

Mielikuvituksellisten pohdintojensa tiimellyksessä tohtori Aira ottaa tarjotun parannustehtävän vastaan, vaikkei totta puhuen ihmeisiin enää uskokaan. Nyt hänellä olisi ensimmäinen ja viimeinen tilaisuus koetella teorioitaan käytännössä, pelastaa syövän kourissa sinnittelevä ihmisparka.

Tohtori Aira olisi voinut kieltäytyä jutusta sanomalla, että oli tapahtunut erehdys, väärinymmärrys, että hän oli vain teoreetikko, olisi melkein voinut sanoa ”kirjailija”, ja kaikki mikä liittyi ihmeparannuksiin oli vain eräänlainen metafora…”

Parannusperformanssiaan varten tohtorin oli asioita ja ilmiöitä luokittelemalla ja poissulkemalla luotava ”tilapäinen maailma”, jossa ihme olisi mahdollinen. Toisin sanoen hänen olisi luotava eräänlainen ”romaani”, joka paljastaisi ihmeparantamisen voiman. Mutta kumpi lopulta saa ihmeen aikaan? Tohtori Aira vai kirjailija Aira?

Nobel-veikkauksissa jo pitkään mukana ollut Aira on julkaissut
seitsemisenkymmentä pienoisromaania ja esseeteosta. Hänet tunnetaan
myös kääntäjänä. Kuva: Mathieu Bourgois

Lehmus-pienoisromaania pidetään César Airan fiktiivisenä muistelmana, jossa vilahtelee hänen omaelämäkerrallisia viittauksiaan. Niissä sukelletaan kirjailijan varhaislapsuuden hämäriin muistoihin. Teoksen viimeiset rivit kertovat, mistä kaikki sai alkunsa.

Oli jotakin mikä tuntui olevan kuin käden ulottuvilla, ja oikealla tavalla ponnistamalla voisi olla mahdollista kurkottaa ja tarttua siihen, kuin kypsään hedelmään... Päätin etsiä vanhan itseni jälleen.

Ja sen hän tekee, toki airamaisella twistillä. Lehmuksen päähenkilö on, kuten kirjailija itsekin, syntynyt vuonna 1949 Pringlesin pikkukaupungissa ”peronistihallituksen ollessa valtansa huipulla”.

Perhe asuu rappeutuneen vanhan hotellin yhdessä huoneessa. Pojan sähäkkäluonteinen peronisti-isä on saanut hyvin palkatun kunnan viran. Hän pyöräilee tikapuut selässään ”sähkökeijuna” sytyttämässä valoja kaupungin lyhtypylväisiin. Lyhytkasvuinen, korkeilla koroilla huojuva eksentrikkoäiti puhua pälpättää sanomatta mitään järjellistä.

Vanhemmat elävät kumpikin omassa todellisuudessaan, omissa maailmoissaan, jotka eivät juuri kohtaa. Mutta olisi erehdys sanoa, että siksi minusta tuli näin kummallinen, koska jokainen lapsi joutuu käymään läpi jotain samankaltaista.

Sotilasvallankumous, La Revolución Libertadora vuonna 1955, keikauttaa vallitsevan tilanteen ylösalaisin. Sanan ”Perón” käyttö kielletään asetuksella. Sen lausumisesta tulee Argentiinassa yhtä vaarallista kuin ”hyökkäyssodasta” puhumisesta nyky-Venäjällä.

Aira kuvaa irrationaalista tapahtumaa, jossa joukko raivoisia fanaatikkoja jahtaa suureen lehmukseen paennutta ”peronistilasta” ja hakkaa puun kirveillä säpäleiksi. Aira uskoo ristiriitaiseksi legendaksi kasvaneen sattumuksen todenperäisyyteen. Tapahtuma jättää lähtemättömän jäljen hänen alter egonsa mieleen.

Se värjäsi koko elämäni faabelin epätodellisella värillä enkä sen jälkeen ole enää löytänyt jalansijaa todellisuudesta.

Maailmankuulu tietoisuuden tutkija Anil Seth totesi Helsingin Sanomien artikkelissa 25.4.2024: ”tietoinen kokemuksemme on hallittu hallusinaatio”. Hän tutkii havaitsemisen moninaisuutta eli yksilöllisiä eroja siinä, miten me näemme maailman.

Aira tekee saman kirjallisuuden keinoja käyttämällä. Hänen tarkka silmänsä ja herkkä korvansa tavoittavat elämän moninaisia vivahteita. Niitä hän käyttää teoksissaan, joissa arki ei muutu maagiseksi realismiksi. Sen sijaan hän tavoittelee näkyvän pinnan takaisia ajatuksia, muistoja ja mielenmaisemia, joista meidän ”todellisuutemme” koostuu.

Aira etsii teoksillaan vastauksia kysymyksiin: Mitä todellisuus on? Miten sitä voi kuvata? Hän ei leikittele sanoilla, sillä ne ovat hänelle vain välineitä, joilla päästä sanojen tuolle puolen, lähemmäs elämän syvää ydintä.

César Aira: Tohtori Aira, ihmeparantaja

(Las curas milagrosas del Doctor Aira)

César Aira: Lehmus

(El Tilo)

Suomennos: Anu Partanen. Siltala. 2024. 192 s.