Samuelin kirja
Jonas Hassen Khemiri: Kaikki
se mitä en muista (Alt jag inte mins).
Suom. Tarja Lipponen. Johnny Kniga,
2016. 291 s.
Mitä me voimme tietää ihmisestä vain hänen läheistensä
kertoman perusteella? Tätä kysymystä Ruotsin tämän hetken kuumin kirjailija Jonas Hassen Khemiri tutkii
August-palkinnon viime vuonna voittaneessa teoksessaan Kaikki se mitä en muista
(Johnny Kniga).
Samuel on menehtynyt auto-onnettomuudessa. Vai oliko se
onnettomuus? Nimettömäksi jäävä kirjailija alkaa selvittää hänen viimeiseksi
jääneen päivänsä vaiheita. Äiti, tyttöystävä Laide, kämppis Vandad,
Berliinisssä asuva Pantteriksi itseään kutsuva taidemaalari ja dementiaan
vaipuva isoäiti kertovat vuorotellen muistojaan.
Heillä jokaisella on oma Samuelinsa, joka heijastaa
kertojan omia kokemuksia, toiveita, rakkautta, mustasukkaisuutta ja syyllisyydentunteita.
Samuel opiskeli valtiotieteitä, päätyi töihin maahanmuuttovirastoon, oli ahne
kokemuksille – tallensi niitä ”kokemuspankkiin” – hänellä oli huono muisti. Söi
usein nuudeleita ja raejuustoa.
Tämä kaikki selviää sirpalemaisista episodeista, joista
romaani rakentuu. Kerrontatekniikka on rohkea ja omaperäinen, harvalta sen
käyttö onnistuisi. ”Pantteri sanoo, että kertoo mielellään sen, mitä muistaa viimeisestä
päivästä. Samuel ja minä puhuimme varttia vaille yksitoista. Minä soitin. Hän
vastasi ja sanoi olevansa autossa.”
Mutta Khemiri vie tarinansa tyylikkäästi loppuun saakka.
Yhtäkkiä unohdin lukevani irrallisista palasista sommiteltua kertomusta. Teksti
imi sisuksiinsa, seurasin sen kulkua kuin tiivistyvää jännäriä. Aloin
tahtomattani muodostaa omaa käsitystäni Samuelista, siitä, mitä tapahtui
todella.
Sanojen ja maailman rajapinnalla
Mutta kenen muistoihin voi luottaa, kuka valehtelee, ei halua
kertoa tai ei muista? Khemiri tutkii näiden kysymysten varjolla muistin
olemusta: miksi jotkut asiat jäävät mieleen, miksi on niin paljon sellaista,
jota emme muista? Voiko menneitä tapahtumia rekonstruoida, ymmärtää
jälkeenpäin, jotta voisi jatkaa elämäänsä piinaavista muistoista huolimatta?
Kaikki se mitä en
muista -romaanin sirpaleista syntyy kuin huomaamatta kirja identiteetistä, petoksesta
ja syyllisyydestä. Samalla kyseessä on rakkausromaani ja yhteiskunnallinen
teos. Sillä Samuel ja kumppanit elävät monikulttuurisessa Ruotsissa, jonka kipupisteissä
he sinnittelevät päivittäin. Tämän ajankohtaisempi ei romaani Suomessakaan
juuri voisi olla.
Loppua kohden Khemiri lisää kierroksia. Ottaa
kirjailijansa mukaan kertomukseen, täydentääkö tämä Samuelin tarinaa omilla
muistoillaan? Kenen tarinaa hän oikeastaan metsästää? Entä Jonas Hassen Khemiri
itse? Enemmän kuin antaa vastauksia kirja esittää kysymyksiä.
Dagens Nyheterin haastattelussa
Khemiri on todennut, että kertomus kuljettaa itse itseään, joten sille on
annettava tilaa. ”Tehtäväni on pitää itseni pois tieltä, ei seistä tekstin ja maailman
välissä.” Sen hän on tehnyt komeasti. Maailma saa rakentua romaanissa
pala palalta. Siitä, mitä emme muista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti